Waltz with Bashir

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Waltz with Bashir
ואלס עם באשיר‎
Ohjaaja Ari Folman
Käsikirjoittaja Ari Folman
Tuottaja Ari Folman
Serge Lalou
Gerhard Meixner
Yael Nahlieli
Roman Paul
Säveltäjä Max Richter
Leikkaaja Nili Feller
Pääosat Ari Folman
Valmistustiedot
Valmistusmaa Israelin lippu Israel
Tuotantoyhtiö Bridgit Folman Film Gang
Ensi-ilta Israelin lippu 5. kesäkuuta 2008
Yhdysvaltain lippu 25. joulukuuta 2008
Suomen lippu 20. helmikuuta 2009
Kesto 86 min
Alkuperäiskieli heprea
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Elokuvateatteri mainostaa Waltz with Bashir -elokuvaa.

Waltz with Bashir (hepreaksi ‏ואלס עם באשיר‎‎, Vals im Bašir) on israelilaisen Ari Folmanin ohjaama animaatiodokumentti, joka kertoo ohjaajan osallisuudesta Sabran ja Shatilan verilöylyihin Libanonin sodassa 1982.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Folman osallistui Israelin armeijassa Libanonin sotaretkeen 19-vuotiaana vuonna 1982. Nelikymmenvuotiaana hän hakeutui psykoterapiaan ja käsitti, miten valtavia aukkoja hänen muistissaan oli sodan kohdalla. Hän päätti tehdä kokemuksistaan elokuvan ja päätyi animaation, koska uskoi sen sopivan parhaiten tajunnasta, alitajunnasta, unista, painajaisista, harhanäyistä ja kuolemasta ammentavaan teokseensa. Elokuva on rahoitettu kansainvälisenä yhteishankkeena, ja Yleisradio on yksi sen osatuottajista.[1]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ohjaajan alter ego alkaa haastatella Libanonin sotaretken aikaisia aseveljiään, posttraumaattisiin kokemuksiin erikoistunutta psykiatria sekä Sabran ja Shatillan todistajana toiminutta sotareportteria. Kerronta jäljittelee filmattuja dokumentteja "puhuttujen päiden" käyttöineen ja nimiteksteineen. Elokuva päättyy autenttisiin kuviin verilöylyn kokeneista pakolaisleireistä.

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan Suomen-ensiesitys oli DocPoint-festivaaleilla tammikuussa 2009 ja teattereissa 20.2.2009. Kulttuurivihkojen Eero Hirvenoja piti "Bashiria" kerronnaltaan kiehtovana muistipelinä, jossa tapahtumat avautuvat vähitellen kuin jännityskertomuksessa. Hän arvioi elokuvan tärkeäksi poliittiseksi ja moraaliseksi puheenvuoroksi. Animaation käyttö kuitenkin osaltaan etäännyttää katsojaa tapahtumista.[2]

Nyt-liitteen kriitikot valitsivat elokuvan vuoden 2009 kymmenen parhaan filmin joukkoon.[3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Veli-Pekka Lehtonen: Animaatio palautti ohjaajan sotanäyt. Helsingin Sanomat, 2009, nro 20.1., s. C 1.
  2. Eero Hirvenoja: Sodan arvet. Kulttuurivihkot, 2009, nro 2, s. 10.
  3. Pertti Avola, Veli-Pekka Lehtonen: Kymmenen hyvää. Nyt-liite, 2010, nro 1, s. 15.
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.