Von Braun Stratosphärenjäger II
| Stratosphärenjäger II | |
|---|---|
 Stratosphärenjäger II |
|
| Tyyppi | Torjuntahävittäjä |
| Alkuperämaa |
 Saksa |
| Suunnittelija | Wernher von Braun |
| Valmistusmäärä | 0 kpl |
| Kehitetty mallista | Von Braun Stratosphärenjäger I |
Stratosphärenjäger II (suom. Stratosfäärihävittäjä) oli saksalaisen raketti-insinöörin Wernher von Braunin suunnitteluasteelle jäänyt rakettimoottorilla toimiva torjuntahävittäjä, joka oli jatkokehitystä hänen aikaisemmin suunnittelemalleen Stratosphärenjäger I: lle. Koneesta käytetään myös nimityksiä "Von Braun VTO Interceptor" (suom. Von Braunin VTO torjuntahävittäjä) ja "Rückstossjäger" (suom. Reaktiohävittäjä)
Suunnittelu ja kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wernher Von Braun alkoi suunnitella Stratosphärenjäger II: sta, Saksan ilmailuministeriön (RLM) hylättyä hänen aiemman ehdotelmansa torjuntahävittäjästä (Stratosphärenjäger I). Pääsyyt hylkäämiselle olivat koneen tarve vaikeasti valmistettavalle ja säilöttävälle nestemäiselle hapelle, sekä koneen tehokasta käyttöä edellyttävien koneen säilömiseen ja laukaisemiseen erikoistuneiden laitosten rakentamisen tarve. Von Braun pyrki sivuuttamaan nämä seikat suunnitellessaan Stratosphärenjäger II: sta.
Ulkonäöltään Stratosphärenjäger II muistutti edeltäjäänsä, mutta sen pyrstö oli pienempi ja siivet olivat pyöreämmät. Koneen rakettimoottori käytti polttoaineenaan[1] Visolia (vinyyli-isobutyylieetteriä) ja SV-Stoffia (10% rikkihappoa + 90% typpihappoa)[2], jotka ovat keskenään hypergolisia. Moottorin suuttimen eteen oli asennettu neljä grafiitista valmistettua sivuperäsimen tapaista siivekettä, jotka ohjailivat kaasusuihkun suuntaa. Ohjaamo sijaitsi koneen nokassa ja kone oli aseistettu neljällä konekiväärillä pareittain siipien juurissa.
Von Braun esitteli uuden suunnitelmansa RLM: lle vuonna 1941, mutta RLM hylkäsi suunnitelman toistamiseen. Saksan silloinen menestyksekäs sotatilanne vakuutti RLM: lle, etteivät he tarvinneet uutta torjuntahävittäjää. Konetta olisi myös voitu käyttää vain paikalliseen puolustukseen koneen pienen toimintasäteen vuoksi. Kone oli suunniteltu ampumaan alas suuria viholliskonelaivueita, mutta tällaisten suurten viholliskonelaivueiden ei koettu olevan uhkana Saksan ilmatilalle, joten RLM ei nähnyt tarvetta tällaiselle torjuntahävittäjälle.[3]
Toimintaperiaate[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jotta kone ei tarvitsisi suuria laukaisukeskuksia tehokasta käyttöä varten, suunnitteli Von Braun koneen laukaistavaksi konetta kuljettavilta kuorma-autoilta. Nämä kuorma-autot olisivat myös vetäneet ylimääräistä perävaunua.
Kun kone saapui laukaisupaikalle, olisi perävaunuun ja kuorma-autoon pystytetty tukitornit. Tämän jälkeen olisi nosturi nostanut lentokoneen ja asettanut sen siivenkärjistään tukitornien varaan valmiiksi pystysuoraa laukaisua varten. Laukaisun jälkeen olisi kone noussut noin minuutin ajan viholliskohdettakohti noin 8000 metrin korkeuteen. Tämän jälkeen pilotin tuli ottaa ohjat käsiinsä ja kytkeä rakettimoottori lento moodiin lisäpolttokammion avulla. Lento moodi antoi riittävän lentonopeuden hyökkäämistä varten, sekä käytti jäljellä olevaa polttoainetta paljon hitaammin. Hyökkäyksen jälkeen olisi pilotti ohjannut koneen purjelentokoneen tavoin alas ja laskeutunut nurmikentälle jalaksen avulla.[3]
Tekniset tiedot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Miehistö: 1
- Pituus: 9.3 m
- Korkeus: 3.2 m
- Kärkiväli: 8.6 m
- Lentoonlähtöpaino: 5080 kg
Suoritusarvot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Lentonopeus: 690 km/h
- Nousunopeus: 143 m/sek
- Lakikorkeus: 8000 m
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ http://www.luft46.com/misc/vbi.html luft46.com.
- ↑ http://www.b14643.de/Spacerockets/Specials/Wasserfall_postwar_rockets/index.htm b14643.de.
- ↑ a b Michael van Pelt: Rocketing Into the Future: The History and Technology of Rocket Planes, s. 64-65. Springer, 2012.