Vocaloid

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vocaloid on Yamahan kehittämä laulusyntetisaattori. Ohjelmistoon syötetään laulun sanat ja melodia, joiden perusteella se mallintaa laulua. Ohjelmisto on suunniteltu ammattikäyttöön. Siihen kuuluu useita eri äänipankkeja, joita usein itsessään kutsutaan Vocaloideksi. Ensimmäiset äänipankit Leonin ja Lolan julkaisi studio Zero-G maaliskuussa 2004. Tunnetuin tuote on Miku Hatsune.

Japanissa on julkaistu levyjä, joissa on mukana Vocaloid-ääniä ja japanilainen Supercell-yhtye käyttää Vocaloidia kappaleissaan säännöllisesti.

Teknologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vocaloid on äänisynteesiohjelmisto, jonka synteesi perustuu konkatenaatiosynteesiin. Ohjelmisto käyttää oikean ihmisäänen tallenteesta leikattuja äänteitä ja mallintaa niistä partituuri-informaation kanssa laulua.[1] Äänipankin tuotannossa palkataan ääninäyttelijä laulamaan merkityksettömiä sanoja, jotka on suunniteltu siten, että niissä esiintyvät kaikki mahdolliset halutussa laulettavassa kielessä tarvittavat äänteet ja niiden väliset siirtymät. Tämän jälkeen tallenne prosessoidaan ja jaetaan yksittäisiksi äänteellisiksi elementeiksi. Osat tallennetaan äännetietokantaan ohjelmiston synteesimoottorin käytettäväksi.[2]

Ohjelmiston pääosat ovat partituurieditori, äänipankkikirjasto ja synteesimoottori. Vaikka Vocaloid-äänipankit myydäänkin erikseen, saman sarjan ohjelmistot käyttävät käytännössä samaa editoria ja synteesimoottoria. Jos yksi saman sarjan Vocaloid on jo asennettuna, käyttäjä voi yksinkertaisesti lisätä toisen Vocaloidin äänipankkikirjaston ilman täyttä asennusta.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yamaha aloitti Vocaloidin kehittämisen vuonna 2000, ja esitteli julkisesti sen teknologiaa ensimmäisen kerran Musikmesse-messuilla Frankfurtissa Saksassa maaliskuussa 2003.[2] Ensimmäiset tuotteet tulivat markkinoille 2004. Vuonna 2007 julkaistiin edeltäjäänsä huomattavasti monipuolisempi Vocaloid 2, joka saavutti huomattavasti suuremman suosion. Vocaloid 3 julkaistiin lokakuussa 2011.

Tuotteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vocaloid-ohjelmistoille on olemassa useita eri tuotteita, joihin kuuluu äänipankkeja sekä usein niihin liitettyjä visuaalisia hahmoja. Eräät tuotteet ovat tulleet hyvinkin tunnetuiksi, ja esiintyneet laajalti japanilaisessa mediassa. Miku Hatsune on jopa pitänyt konsertteja, joissa tuotteella tuotettuja lauluja on soitettu samalla kun hahmo on esiintynyt lavalla yleisön edessä hologrammiprojektiona.[3]

Crypton Future Media[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Crypton Future Media (jap. クリプトン・フューチャー・メディア株式会社, Kuriputon Fyūchā Media Kabushiki-gaisha) on media-alan yritys, joka on erikoistunut musiikkialan tuotantovälineisiin ja Internet-palveluihin. Se on tuottanut useita tunnetuimpia Vocaloid-sarjan tuotteita.

Miku Hatsune[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Miku Hatsune

Miku Hatsune (jap. 初音ミク, Hatsune Miku) on ensimmäinen Crypton Future Median luoma tuote Vocaloid 2 -sarjassa. Äänipankki on japaninkielinen ja naisääninen. Hahmon nimi perustuu sanoihin hatsu (初, ensimmäinen), ne (音, ääni), ja miku (未来, tulevaisuus), joten hahmon nimi tarkoittaa suunnilleen "Ensimmäinen ääni tulevaisuudesta". Äänipankin äänneleikkeet on johdettu ääninäyttelijä Saki Fujitan (jap. 藤田 咲, Fujita Saki) äänestä. Mikusta on julkaistu vuonna 2009 laajennettu Append-versio. Miku Hatsunelle on myös suunniteltu englanninkielistä äänipankkia.

Miku Hatsunesta on tullut suosituin ja tunnetuin sarjan tuote. Useat äänipankin kappaleet ovat päässeet Japanissa musiikkilistojen huipulle. Hahmo on esiintynyt laajalti japanilaisessa mediassa, ja pitänyt useita hologrammikonsertteja sekä Japanissa että Yhdysvalloissa.[3]

Rin/Len Kagamine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rin & Len Kagamine (jap. 鏡音リン・レン, Kagamine Rin ・ Ren) on toinen Crypton Future Median julkaisema Vocaloid 2 -sarjan tuote, joka julkaistiin 27. joulukuuta 2007. Tuotteeseen kuuluu kaksi japaninkielistä äänipankkia. Hahmoina Len on poika ja Rin on tyttö. Heidän sukunimensä perustuvat sanoihin kagami (鏡, peili) ja ne (音, ääni). Kummankin äänipankin ääninäytteet näytteli Asami Shimoda (jap. 下田 麻美, Shimoda Asami). Tuotepaketti maksoi saman verran kuin Miku Hatsunekin, vaikka mukana olikin kaksi äänipankkia.

Meiko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Meiko on ensimmäinen Crypton Future Median tuottama Vocaloid-tuote sekä myös ensimmäinen japaninkielinen Vocaloid-tuote. Tuote kuuluu Vocaloid 1 -sarjaan, ja se julkaistiin 2004. Äänipankki on japaninkielinen ja naisääninen. Meikon ääni on johdettu laulaja Haigō Meikon (jap. 拝郷 メイコ, Haigō Meiko) äänestä. Hahmon suunnitteli taiteilijanimellä Wasshi (わっしー) tunnettu Shogo Washizu.

Kaito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaito on Crypton Future Median julkaisema Vocaloid-tuote sarjassa Vocaloid 1. Kaito on myös viimeinen Vocaloid 1 -tekniikalle julkaistu tuote. Kaiton äänipankki on miesääninen ja japaninkielinen. Ääni on johdettu laulaja Fuuga Naoton (jap. 風雅 なおと, Fuuga Naoto) äänestä. Hahmon suunnitteli Takashi Kawasaki. Kaito luotiin vastineeksi Meikolle ja tuotteita kehitettiin yhdessä. Kaitosta on suunniteltu laajennettua Append-versiota sekä englanninkielistä äänipankkia Vocaloid 3-sarjaan.

Luka Megurine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luka Megurine (jap. 巡音ルカ, Megurine Ruka) oli kolmas Crypton Future Median julkaisema tuote Vocaloid 2 -sarjassa. 20. tammikuuta 2009 julkaistu Luka Megurine on kaksikielinen naisääninen Vocaloid, jolla on erilliset englannin- ja japaninkieliset äänipankit. Lukan ääni on syntetisoitu ääninäyttelijä Yū Asakawan (jap. 浅川 悠, Asakawa Yū) näyttelemistä äänileikkeistä. Hahmon suunnitteli japanilainen piirtäjä Kei, joka on suunnitellut myös muita Vocaloid-hahmoja.

Kaikki Vocaloidit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vocaloid1: Leon, Lola, Miriam, Meiko, Kaito.

Vocaloid2: Sweet Ann, Hatsune Miku, Kagamine Rin/Len, Prima, Gackpoid (Gakupo Kamui), Megurine Luka, Megpoid (Gumi), Sonika, S-F A2 Miki, Samune Zimi, Kaai Yuki, Kiyoteru Hiyama, Big-Al, Tonio, Lily, VY1, Gachapoid, Nekomura Iroha, Utatane Piko, VY2.

Vocaloid3: Mew, SeeU, V3 Megpoid, VY1v3, Tone Rion, Oliver, CUL, Yuzuki Yukari, Bruno, Clara, IA, Megpoid Native, Aoki Lapis, V3 Lily, Luo Tianyi, V3 Gackpoid, Galaco, Mayu, AVANNA, KAITO V3, Megpoid English, ZOLA PROJECT, Yan He, Miku V3 English, YOHIOloid, Hatsune Miku V3, MAIKA, Merli, Macne Nana, MEIKO V3, Kokone, Anon & Kanon

Tulossa olevat Vocaloidit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tohoku Zunko, ALYS, Anri Rune

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kenmochi, Hideki & Ōshima, Hayato: Singing synthesis system "Vocaloid" Current situation and todo lists. IPSJ SIG Technical Report, 8. helmikuuta, 2008, nro 12, s. 51-56. Information Processing Society of Japan. ISSN 0919-6072. Artikkelin verkkoversio (PDF) Viitattu 10.8.2012. (japaniksi)(englanniksi)
  2. a b Wilkinson, Scott: Humanoid or Vocaloid 1.8.2003. Electronic Musician. Viitattu 23.8.2012. (englanniksi)
  3. a b Japanese pop star Hatsune Miku takes the stage -- as a 3-D hologram 10.11.2010. Los Angeles Times. Viitattu 23.8.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä ohjelmistoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.