Virnasinisiipi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Virnasinisiipi
Bolboreta Mandaio (Galicia) 07-05-2006 1.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset Heteroneura
Yläheimo: Päiväperhoset Papilionoidea
Heimo: Sinisiipiset Lycaenidae
Suku: Glaucopsyche
Laji: alexis
Kaksiosainen nimi
Glaucopsyche alexis
(Poda, 1761)
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Virnasinisiipi Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Virnasinisiipi Commonsissa

Virnasinisiipi (Glaucopsyche alexis) on niityillä viihtyvä, alkukesän sinisiipilaji. Suomen lajiston uhanalaisarvioinnissa 2010 se on luokiteltu vaarantuneeksi (VU)[1].

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koiraiden siipien yläpinta on kirkkaansininen ja siipien tumma reunus levenee siiven kärkeä kohti. Takasiiven etureuna on leveästi tumma. Myös naaraan siipien yläpinta on sininen, mutta reunoista laajalti tummanruskea. Etusiipien alapinnat ovat harmaat, mutta takasiivet tyvestä ulospäin laajalta alueelta ja voimakkaasti turkoosikehnäiset. Mustia, valkoreunaisia täpliä on vain vähän ja takasiivissä ne ovat selvästi pienempiä tai saattavat puuttua kokonaan. Oranssi väri puuttuu alapinnoilta täysin. Etusiiven alapinnan täplät ovat kookkaita. Siipiväli 27–36 mm.[2][3][4]

Virnasinisiipi muistuttaa paatsamasinisiipeä, mutta eroaa siitä mm. takasiipien alapinnan selvästi etusiivistä eroavan värin ja takasiipien alapinnan vähäisen täplityksen perusteella.[3]

Levinneisyys ja lentoaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Levinneisyysalue ulottuu Pohjois-Afrikasta Euroopan poikki Turkin, Kaukasuksen ja Siperian kautta Pohjois-Kiinaan.[3] Virnasinisiipi on Suomessa nykyisin harvinainen ja eteläinen laji, joskin sitä on aikaisemmin tavattu Etelä-Lapissa saakka. Nykyisin virnasinisiipeä esiintyy runsaammin vain lounaisrannikolla, etenkin Turusta Paraisille. Muualla perhosia tavataan pääasiassa yksitellen. Laji on lentoaikansa puolesta ensimmäisiä sinisiipiä ja perhoset lentävät toukokuun loppupuolelta heinäkuun alkuun.[5][6]

Elinympäristö ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virnasinisiipi viihtyy lämpimillä niityillä, kedoilla ja teiden varsilla, mutta on hyvin paikoittainen ja ilmeisen vaativa elinympäristön suhteen. Elinympäristöltään se vaatii runsasta lajistoa erilaisia hernekasveja, jotka kasvavat valoisalla paikalla. Lisäksi maaperän tulee olla hyvin vettä läpäisevää ja mieluiten kalkkipitoista.[3][7]

Toukan löytää varmimmin hernekasvien kukinnoista tai hedelmystöistä, joihin naaras laskee munat yksitellen. Toukat kuoriutuvat noin viikon kuluttua ja kykenevät vaihtamaan väriään ympäröivän kukinnon värin mukaan. Toukka on myrmekofiili, joka erittää makeaa nestettä ja elää jonkinlaista yhteiselämää muurahaisten kanssa. Toukkakehitys kestää 2–4 viikkoa, mikä päätteeksi koteloituminen tapahtuu kivien tai sammalen alle. Laji talvehtii kotelona ja vanhemmasta kirjallisuudesta löytyvät maininnat toukan talvehtimisesta ovat ilmeisesti virheellisiä.[3][7][5]

Ravintokasvi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toukat käyttävät ravinnokseen virnoja (Vicia) ja nätkelmiä (Lathyrus).[5][3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jari-Pekka Kaitila, Kari Nupponen, Jaakko Kullberg & Erkki Laasonen 2010. Perhoset. Julk.: Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.). Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. s. 430–470
  2. Lionel G. Higgins, Norman D. Riley, suom. Olavi Sotavalta: Euroopan päiväperhoset. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1973. ISBN 951-30-2311-7. s. 267
  3. a b c d e f Nationalnyckeln till Sveriges flora och fauna. Fjärilar: Dagfjärilar. Hesperiidae – Nymphalidae. ArtDatabanken, SLU, 2005. 91-88506-51-7. s. 200–201
  4. Svenska fjärilar (ruotsiksi)
  5. a b c Pertti Pakkanen: Virnasinisiipi. Suomen Perhostutkijain Seura.
  6. Perhosviki
  7. a b Kimmo Silvonen, Morten Top-Jensen & Michael Fibiger: Suomen päivä- ja yöperhoset – maastokäsikirja. BugBook Publishing, 2014. 978-87-993512-9-9. s. 140

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]