Verimalja (elokuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Verimalja
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Jarno Elonen
Käsikirjoittaja
  • Pekka Rintala
  • Jarno Elonen
Tarina Pekka Rintala
Tuottaja
  • Pekka Rintala
Säveltäjä Heikki Kareranta
Leikkaaja Toni Tikkanen
Lavastaja Markku Myllymäki
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Levittäjä Black Lion Pictures
Ensi-ilta
Kesto 90 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Verimalja on vuonna 2022 ensi-iltansa saanut suomalainen sotaelokuva, jonka on ohjannut Jarno Elonen.

Verimalja sijoittuu toisen maailmansodan loppuvuosiin ja kertoo suomalaisesta kersantti Myllykoskesta, joka lähtee osana saksalaisten Waffen-SS:ää etsimään Bysanttilaista[1] maljaa.

Elokuva on toteutettu omakustanteisesti[2]. Sen ohjannut Elonen on aikaisemmin ohjannut muun muassa The Name of The Game -dokumenttielokuvan[3] ja Bitwisards-TV-sarjan[4]. Elokuvan alullepanija ja pääkäsikirjoittaja Pekka Rintala on kirkko- ja sotahistoriaan perehtynyt teologian maisteri.[5] Elokuvan levittäjä Suomessa on pääosin kotimaisia independent-elokuvia levittänyt Black Lion Pictures.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Toisin kuin joissain lehtiartikkeleissa sanotaan, itse elokuvassa malja ei ole varsinainen Graalin malja.
  2. Juuso Kilpeläinen: Verimalja -Itseensä luottava Verimalja on toimiva, koska se ei yritä ravistella genre-elokuvan raja-aitoja. Film-O-Holic.com. Viitattu 4.9.2022.
  3. Jarno Elonen | Hakutulokset elonet.finna.fi. Viitattu 8.7.2022.
  4. Jarno Elonen imdb.com. Viitattu 4.9.2022. (englanniksi)
  5. Elokuva-arvostelu | Verimalja on suomalainen sotaelokuva ja historiallinen seikkailu, jota tehtiin talkootyönä kymmenen vuotta – Lopputulosta ei tarvitse hävetä Helsingin Sanomat. 18.8.2022. Viitattu 18.8.2022.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]