Venäjänkääpiöhamsteri

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Venäjänkääpiöhamsteri
Phodopus sungorus2.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumalliset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Alaluokka: Theria
Osaluokka: Istukkanisäkkäät Eutheria
Lahko: Jyrsijät Rodentia
Alalahko: Myomorpha[2]
Yläheimo: Muroidea[2]
Heimo: Cricetidae[2]
Alaheimo: Hamsterit Cricetinae
Suku: Kääpiöhamsterit Phodopus
Laji: sungorus
Kaksiosainen nimi
Phodopus sungorus
(Pallas, 1773)
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Venäjänkääpiöhamsteri Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Venäjänkääpiöhamsteri Commonsissa

Venäjänkääpiöhamsteri eli talvikko, virallisesti pikkuhamsteri[3] (Phodopus sungorus) on kääpiöhamsterien sukuun (Phodopus) kuuluva pienikokoinen jyrsijälaji. Talvikot lienevät yleisimpiä Suomessa lemmikkinä pidettävistä kääpiöhamstereista. Muut kääpiöhamsterilajit ovat campbellinkääpiöhamsteri (Phodopus campbelli) ja roborovskinkääpiöhamsteri (Phodopus roborovskii). Venäjänkääpiöhamsterin on todettu olevan oma lajinsa,[4] mutta Suomessa käytetään toisinaan nimitystä "venäjänkääpiöhamsteri" myös muista kääpiöhamsterilajeista. Nisäkäsnimistötoimikunnan ehdotus lajin uudeksi suomenkieliseksi nimeksi on dzungarianhamsteri.[3]

Luonnossa venäjänkääpiöhamsteri elää mm. Kazakstanin ja Siperian ruohikkoaroilla. Laji löydettiin ensimmäisen kerran vuonna 1773, ja löytäjänä oli eläintieteilijä Peter Simon Pallas. Lajin yksilöt kasvavat 6-10 cm kokoisiksi, ja niiden väritys on yleensä sekoitus ruskean ja harmaan sävyjä. Lisäksi selässä useimmiten on tummempi selkärangan suuntainen juova. Tämän normaalin värityksen lisäksi venäjänkääpiöhamstereita on olemassa ainakin helmiäisnormaalin, safiirin ja helmiäissafiirin väreissä. Nimitys talvikko tulee turkista, joka luonnossa muuttuu normaalista valkeaksi talvisin.

Venäjänkääpiöhamsteri, normaali väritys.

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjänkääpiöhamsterin, kuten muidenkin kääpiöhamstereiden, keskimääräinen elinikä on 1,5-3 vuotta. Ne voivat silti elää yli kolmevuotiaiksikin. Naarashamsteri on sukukypsä 4-5 viikon ikäisenä, mutta lemmikkieläinten suositeltava lisääntymisaika on vasta noin 4-6 kuukauden iässä. Yhdellä naaraalla tulisi teettää korkeintaan kaksi poikuetta, sillä poikueet ovat rankkoja emolle ja lyhentävät sen elinikää huomattavasti. Pennut syntyvät sokeina ja karvattomina. Pentueen koko voi vaihdella, mutta keskimäärin talvikot saavat 3-4 poikasta. Enimmillään pentuja voi syntyä yhdellä kerralla kymmenen. Venäjänkääpiöhamsteri on tiineenä 20-22 päivää. Emo imettää poikuetta 15-21 päivää. Kiima on neljän päivän välein, ja sitä on ihmissilmin lähes mahdoton huomata.

Käyttäytyminen ja ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hamsterit ovat useimiten toiminnassa öisin. Ne ovat luonteeltaan erakkoja eikä niitä yleensä voi pitää pareittain, elleivät ne ole tottuneet toisiinsa syntymästään asti. Kommunikointi tapahtuu sekä korkeataajuisilla äänillä että ihmiskorvan kuulemalla vikinällä/narinalla. Kuulo- ja tuntoaistit ovat venäjänkääpiöhamstereilla tarkat.[5]

Pesän venäjänkääpiöhamsterit rakentavat luonnossa yleensä maan alle, käyttäen ruohoa, villaa, sulkia ja muita pehmeitä pesänrakennusaineita. Lemmikkitalvikolle kelpaa näitä vastaavasti mm. vessapaperi. Ruokatottumuksiltaan ne ovat lähinnä kasviksia ja siemeniä syöviä. Luonnossa venäjänkääpiöhamsterit syövät löytämiään siemeniä ja kasvinosia, lemmikeille yleensä suositellaan syötettäväksi myös pieniä määriä lihaa tai jauhopukin toukkia eli jauhomatoja. Ruoan kuljettamiseksi ne käyttävät poskipussejaan muiden hamsterilajien tapaan.

Värimuodot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Normaali: Ruskea selkä, jossa häivähdys harmaata. Mustia sekakarvoja. Selkäjuova musta. Vatsa valkea.

Safiiri: Selkä savunharmaa. Selkäjuova tummanharmaa. Tummanharmaita sekakarvoja. Vatsa valkea.

Helmiäisnormaali: Lähes kokonaan valkoinen. Selkäjuova harmaa. Mustia sekakarvoja. Vatsa valkoinen.

Helmiäsisafiiri: Melkein saman värinen kuin helmiäisnormaali, mutta hieman vaaleampi, sillä helmiäisnormaalilla sekakarvat ovat mustia, kun taas helmiäissafiirilla ne ovat sinertävän harmaita. Selkäjuova vaalean harmaa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tsytsulina, K.: Phodopus sungorus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 27.6.2014. (englanniksi)
  2. a b c Wilson & Reeder: Phodopus sungorus Mammal Species of the World. Bucknell University. Viitattu 23.04.2010. (englanniksi)
  3. a b Nisäkäsnimistötoimikunta: Nisäkäsnimistö 2008. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsingin yliopisto. Viitattu 23.2. 2010.
  4. Соколов В.Е. (Sokolov VE), Васильева Н.Ю. (Vasil'eva N. Iu). 1993. Hybridologic analysis confirms the species specificity of Phodopus sungorus (Pallas, 1773) and Phodopus campbelli (Thomas, 1905). Doklady Akademii Nauk 332(1):120-3. (SSSR. 332,122 125).
  5. Mattke, J. 2002. "Phodopus sungorus" (On-line), Animal Diversity Web

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]