Valkotähkäyökkönen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Valkotähkäyökkönen
tumma yksilö
tumma yksilö
Uhanalaisuusluokitus
Suomessa:

Elinvoimainen [1]

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset Heteroneura
Yläheimo: Yökkösmäiset Noctuoidea
Heimo: Yökköset Noctuidae
Alaheimo: Puuyökköset Xyleninae
Suku: Tähkäyökköset Mesapamea
Laji: secalis
Kaksiosainen nimi

Mesapamea secalis
(Linnaeus, 1758)

Katso myös

  Valkotähkäyökkönen Commonsissa

Valkotähkäyökkönen (Mesapamea secalis) on eräs eteläisen Suomen yleisimmistä loppukesän yökköslajeista. Se kuuluu erittäin vaikeasti määritettävään lajikompleksiin ja täysin varma lajinmääritys edellyttää perhosen tallettamista ja tutkimista mikroskoopin avulla.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkotähkäyökkönen on väritykseltään yksilökohtaisesti erittäin muunteleva perhonen. Lisäksi erittäin samannäköisiä lajeja ovat martotähkäyökkönen (Mesapamea secalella) ja sekotähkäyökkönen (Mesapamea remmi). Kolmikon lajeja ei voi erottaa toisistaan pelkän ulkonäön perusteella vaan vaaditaan perhosyksilön genitaalien tutkimista mikroskoopilla. Melko samannäköisiä ovat myös kosteikkojuuriyökkönen (Apamea unanimis) ja usvayökkönen (Parastichtis suspecta).[2][3][4]

Valkotähkäyökkösen siipiväli on noin 30–34 mm. Etusiipien pohjaväri vaihtelee kellanruskeasta ja selväkuvioisesta tummanharmaaseen ja lähes kuviottomaan. Etenkin siiven keskiosa ja ulkoreuna ovat usein selvästi tummemmat. Munuaistäplä, jota reunustaa kaksinkertainen valkoinen viiru erottuu kuitenkin hyvin. Mutkitteleva sisempi poikkiviiru kohtaa siiven takareunan kohtisuorasti. Yleisvaikutelma lajin siivestä on kirjava, vaikka selkeää kuviointia ei olisikaan. Takasiivet ovat vaaleanharmaat, ulkoreunaa kohti hieman tummenevat ja niiden alapinnalla on pieni tumma täplä, joka ei erotu yläpinnalla.[5][3][6]

Levinneisyys ja lentoaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lajin levinneisyys kattaa Pohjois-Afrikan ja Euroopan.[3] Suomessa valkotähkäyökkönen on erittäin yleinen ja pääasiassa havainnot ovat Raahe–Lieksa-linjan eteläpuolelta, harvakseltaan Tornio–Kajaani-linjalle. Perhoset lentävät yhtenä sukupolvena heinäkuun alkupuolelta syyskuun alkuun.[7]

Elinympäristö ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkotähkäyökkösen vaaleassa värimuodossa kuviointi erottuu selkeästi.

Valkotähkäyökkösen elinympäristöjä ovat avoimet niityt ja viljelysmaat, usein kulttuuriympäristöissä lähellä asutusta. Laji on hyvin yleinen ja usein lentoaikansa runsaslukuisimpia yöperhosia. Perhoset lentävät öisin ja tulevat valolle, mutta selvästi innokkaammin syötille. Toukka elää heinäkasvien varsilla ja tähkissä. Keskenkasvuinen toukka talvehtii.[3][2][8][4]

Lajin solmumadoksi kutsutuilla toukilla on ollut jonkin verran merkitystä etenkin rukiin tuholaisena. Erityisesti Itä-Suomessa vuosina 18961897 satotappiot ovat olleet noin 50 %, joillakin tiloilla jopa 80–100 %. Myös 1960-luvulla on Etelä-Savossa ollut mainittavia tuhoja.[6]

Ravintokasvit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toukka syö erilaisia heiniä[2][8] kuten nurmipuntarpää (Alopecurus pratensis), koiranheinä (Dactylis glomerata), rantavehnä (Leymus arenarius) ja juolavehnä (Elymus repens).


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lauri Kaila, Marko Mutanen: Valkotähkäyökkönen – Mesapamea secalis Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
  2. a b c Kimmo Silvonen, Morten Top-Jensen & Michael Fibiger: Suomen päivä- ja yöperhoset – maastokäsikirja, s. 576. BugBook Publishing, 2014. ISBN 978-87-993512-9-9.
  3. a b c d Norges sommerfugler (norjaksi)
  4. a b Vlindernet (hollanniksi)
  5. Svenska fjärilar (ruotsiksi)
  6. a b Mikkola K. & Jalas I.: Suomen perhoset. Yökköset 2., s. 95–96. Suomen Perhostutkijain Seura. Otava, 1979. ISBN 951-1-04297-1.
  7. Perhosviki (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. a b UK Moths (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]