Valkoselkätikka

Valkoselkätikka
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Eukaryootit Eucarya Kunta: Eläinkunta Animalia Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata Luokka: Linnut Aves Lahko: Tikkalinnut Piciformes Heimo: Tikat Picidae Suku: Käpytikat Dendrocopos Laji: leucotos
Kaksiosainen nimi
Dendrocopos leucotos (Bechstein, 1802)
Valkoselkätikan levinneisyys
Katso myös
Valkoselkätikka Wikispeciesissä   Valkoselkätikka Commonsissa

Valkoselkätikka (Dendrocopos leucotos) on itäinen tikkalaji.

Koko ja ulkonäkö

Valkoselkätikka on noin 25–28 senttimetriä pitkä ja painaa keskimäärin 90 grammaa. Lajin koiraalla on kirkkaanpunainen päälaki ja myös pyrstö on alapuolelta punainen. Selässä on valkoinen poikittain kulkeva raidoitus mustalla pohjalla.

Vanhin eurooppalainen rengastettu valkoselkätikka on suomalainen, iältään vähintään 15 vuotta 11 kuukautta.

Naaraspuolinen valkoselkätikka pesäkolollaan.

Levinneisyys

Laji on Suomessa uhanalainen ja se on voimakkaasti vähentynyt tehostuneen metsätalouden aikana. Populaatioksi arvioidaan nykyisin 75–80 pesivää paria, kun vielä 1950-luvulla pareja oli arviolta 500. Suomen populaatiot keskittyvät Keski-Suomeen, Etelä-Savoon ja Päijät-Hämeeseen. Hajanaisia pareja tavataan toisinaan myös muilla alueilla. Maailmanlaajuisesti laji ei ole uhanalainen, sillä sen esiintymisalue ulottuu Norjasta lännessä Japaniin idässä. Suomi on lähellä alueen äärilaitaa, ja äärialueiden eläinpopulaatiot ovat herkkiä kannanvaihteluille.

Elinympäristö

Valkoselkätikka pesii lehtimetsissä ja se tekee pesänsä koivuun tai haapaan, harvemmin leppään.

Lisääntyminen

Muninta alkaa huhtikuun lopulla. Valkoisia munia on tavallisesti 3–5, ja molemmat emot hautovat niitä. Poikaset lähtevät pesästä noin neljän viikon ikäisinä.

Ravinto

Valkoselkätikan pääasiallinen ravinto ovat hyönteisten toukat, joita se etsii lahoista puista. Se on erikoistunut sarvijäärien toukkiin. Tämä erikoistuminen on syynä siihen, että linnuilla täytyy olla hyvin suuri reviiri verrattuna ravinnonkäytöltään monipuolisempaan käpytikkaan. Tämä voi olla yksi syy valkoselkätikan häviölle jäämiseen kamppailussa reviirialueista käpytikan kanssa.

Kirjallisuutta

Kimmo Martiskainen & Kimmo Taskinen, Valkoselkätikka, Moreeni 2011 ISBN 978-952-254-072-0

Aiheesta muualla

• Myller, Michael 1989: Valkoselkätikkametsät suojeluun. – Lintumies 6.1989 s. 263. LYL.
• Pakarinen, Raimo, Nyberg, Matti & Alanko, Tapio 1989: Valkoselkätikkapoikue kuoli lyijymyrkytykseen. – Lintumies 5.1989 s. 216–218. LYL.
• Reinikainen, Kari 1992: Tikkasotaa. – Lintumies 3.1992 s. 96–97. LYL.
• Sarkanen, Sauli 1974: Valkoselkätikan Dendrocopos leucotos pesimäbiologiasta. – Lintumies 3–4.1974 s. 77–84. SLY.
• Tiainen, Juha 1988: Valkoselkätikka – uhanalainen. – Lintumies 5.1988 s. 218–221. LYL.
• Tiainen, Juha & Alanko, Tapio 1989: Valkoselkätikan esiintyminen ja pesimätulos Suomessa 1989. – Lintumies 6.1989 s. 268–273. LYL.
• Virkkala, Raimo, Alanko, Tapio & Laine, Timo 1992: Valkoselkätikan esiintyminen ja pesintä Suomessa vuosina 1990–91. – Lintumies 3.1992 s. 88–95. LYL.
• Metsähallituksen sivu valkoselkätikasta
• Valkoselkätikka Lintukuva.fi -verkkopalvelussa