Valkoselkätikka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo linnusta, kirjasta katso Valkoselkätikka (kirja).
Valkoselkätikka
Dendrocopos leucotos NAUMANN.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Eukaryootit Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Tikkalinnut Piciformes
Heimo: Tikat Picidae
Suku: Käpytikat Dendrocopos
Laji: leucotos
Kaksiosainen nimi
Dendrocopos leucotos
(Bechstein, 1802)
Levinneisyyskartta
Valkoselkätikan levinneisyys
Valkoselkätikan levinneisyys
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Valkoselkätikka Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Valkoselkätikka Commonsissa

Valkoselkätikka (Dendrocopos leucotos) on itäinen tikkalaji.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkoselkätikka on noin 25–28 senttimetriä pitkä ja painaa keskimäärin 90 grammaa. Lajin koiraalla on kirkkaanpunainen päälaki ja myös pyrstö on alapuolelta punainen. Selässä on valkoinen poikittain kulkeva raidoitus mustalla pohjalla.

Vanhin eurooppalainen rengastettu valkoselkätikka on suomalainen, iältään vähintään 15 vuotta 11 kuukautta.

Naaraspuolinen valkoselkätikka pesäkolollaan.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laji on Suomessa uhanalainen ja se on voimakkaasti vähentynyt tehostuneen metsätalouden aikana. Populaatioksi arvioidaan nykyisin 75–80 pesivää paria, kun vielä 1950-luvulla pareja oli arviolta 500. Suomen populaatiot keskittyvät Keski-Suomeen, Etelä-Savoon ja Päijät-Hämeeseen. Hajanaisia pareja tavataan toisinaan myös muilla alueilla. Maailmanlaajuisesti laji ei ole uhanalainen, sillä sen esiintymisalue ulottuu Norjasta lännessä Japaniin idässä. Suomi on lähellä alueen äärilaitaa, ja äärialueiden eläinpopulaatiot ovat herkkiä kannanvaihteluille.

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkoselkätikka pesii lehtimetsissä ja se tekee pesänsä koivuun tai haapaan, harvemmin leppään.

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muninta alkaa huhtikuun lopulla. Valkoisia munia on tavallisesti 3–5, ja molemmat emot hautovat niitä. Poikaset lähtevät pesästä noin neljän viikon ikäisinä.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkoselkätikan pääasiallinen ravinto ovat hyönteisten toukat, joita se etsii lahoista puista. Se on erikoistunut sarvijäärien toukkiin. Tämä erikoistuminen on syynä siihen, että linnuilla täytyy olla hyvin suuri reviiri verrattuna ravinnonkäytöltään monipuolisempaan käpytikkaan. Tämä voi olla yksi syy valkoselkätikan häviölle jäämiseen kamppailussa reviirialueista käpytikan kanssa.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. BirdLife International: Dendrocopos leucotos IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.1. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 11.11.2013. (englanniksi)
  2. Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut.lähde tarkemmin?

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kimmo Martiskainen & Kimmo Taskinen, Valkoselkätikka, Moreeni 2011 ISBN 978-952-254-072-0

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Myller, Michael 1989: Valkoselkätikkametsät suojeluun. – Lintumies 6.1989 s. 263. LYL.
  • Pakarinen, Raimo, Nyberg, Matti & Alanko, Tapio 1989: Valkoselkätikkapoikue kuoli lyijymyrkytykseen. – Lintumies 5.1989 s. 216–218. LYL.
  • Reinikainen, Kari 1992: Tikkasotaa. – Lintumies 3.1992 s. 96–97. LYL.
  • Sarkanen, Sauli 1974: Valkoselkätikan Dendrocopos leucotos pesimäbiologiasta. – Lintumies 3–4.1974 s. 77–84. SLY.
  • Tiainen, Juha 1988: Valkoselkätikka – uhanalainen. – Lintumies 5.1988 s. 218–221. LYL.
  • Tiainen, Juha & Alanko, Tapio 1989: Valkoselkätikan esiintyminen ja pesimätulos Suomessa 1989. – Lintumies 6.1989 s. 268–273. LYL.
  • Virkkala, Raimo, Alanko, Tapio & Laine, Timo 1992: Valkoselkätikan esiintyminen ja pesintä Suomessa vuosina 1990–91. – Lintumies 3.1992 s. 88–95. LYL.
  • Metsähallituksen sivu valkoselkätikasta
  • Valkoselkätikka Lintukuva.fi-verkkopalvelussa
  • Ääntä, Äänen metadata Macaulay Library