Valkoselkätikka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo linnusta, kirjasta katso Valkoselkätikka (kirja).
Valkoselkätikka
Dendrocopos leucotos NAUMANN.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Eukaryootit Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Tikkalinnut Piciformes
Heimo: Tikat Picidae
Suku: Käpytikat Dendrocopos
Laji: leucotos
Kaksiosainen nimi
Dendrocopos leucotos
(Bechstein, 1802)
Levinneisyyskartta
Valkoselkätikan levinneisyys
Valkoselkätikan levinneisyys
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Valkoselkätikka Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Valkoselkätikka Commonsissa

Valkoselkätikka (Dendrocopos leucotos) on itäinen tikkalaji.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkoselkätikka on noin 25–28 senttimetriä pitkä ja painaa keskimäärin 90 grammaa. Koiraalla on kirkkaanpunainen päälaki, naaraalla musta. Muutoin sukupuolet ovat samannäköisiä. Alaperä on vaaleanpunertava ja punertava väri jatkuu vatsalle ja kupeisiin vaihettuen ilman jyrkkää värirajaa valkeahkoon vatsaan ja rintaan. Kupeilla on ohuita, tummia pitkittäisviiruja. Selän yläosa on musta. Selän alaosa ja yläperä ovat valkoiset. Siipisulat ovat musta-valko kuvioidut.

Vanhin eurooppalainen rengastettu valkoselkätikka on suomalainen, iältään vähintään 15 vuotta 11 kuukautta.

Naaraspuolinen valkoselkätikka pesäkolollaan.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laji on Suomessa uhanalainen ja se on voimakkaasti vähentynyt tehostuneen metsätalouden aikana. Pesintöjä löydetään nykyisin noin 100 vuosittain. Kun vielä 1950-luvulla pareja oli arviolta 500. Suomen kanta keskittyy nykyään voimakkaasti Itä-Suomeen, Etelä-Karjalan ollessa vahvinta aluetta. Maailmanlaajuisesti laji ei ole uhanalainen, sillä sen esiintymisalue ulottuu Norjasta lännessä Japaniin idässä, joskin kauemmas itään mennessä kyseessä on eri alalajit.

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkoselkätikan parasta elinympäristöä ovat vanhat lehtipuuvaltaiset metsät, joissa on kuollutta ja kuolevaa puuta. Reviiri voi olla useiden neliökilometrien laajuinen, jonka sisällä lintu käyttää ruokailuun useita erillisiä metsiköitä. Hyviä ruokailupaikkoja voi olla pellonreunojen ja rantojen lehtipuuvyöhykkeissä. Valkoselkätikka pystyy myös hyödyntämään avohakkuille jätettyjä säästöpuita ja pökkelöitä ruokailupaikkoina. Hyvänä lentäjänä valkoselkätikka kestää elinympäristöjen pirstoutumista ja hyödyntämään reviirillä olevia pieniäkin hyviä alueita. Valoisat reunavyöhykkeet toisaalta ovat mieleisiä eräille tikan ravintohyönteisistä. Nykyaikana sopivat elinympäristöt ovat kuitenkin monesti liian harvassa ja niitä uhkaavat hakkuut ja metsänraivaukset. Valkoselkätikkaa voisi metsän- ja esim. rantatontin hoidossa auttaa jättämällä kuolleet ja kuolevat puut kaatamatta. Sekä rajaamalla käsittelyn ulkopuolelle lehtipuuvaltaisia alueita, jotka monesti muutoinkin ovat taloudellisesti vähä-arvoisia. Jos vanhaa lehtimetsää on laajempi alue, niin maanomistajalle olisi taloudellisesti kannattavaa selvittää Etelä-Suomen metsien monimuotoisuus ohjelman METSO:n tarjoamat mahdollisuudet. Metsän myynti suojeluun on usein rahallisesti hakkuuta kannattavampaa ja valkoselkätikan esiintyminen voi tällöin olla lisäarvo. Valkoselkätikka kaivertaa pesäkolonsa käytännössä aina lehtipuuhun. Pesäpuu voi olla kuollut tai vielä elävä.

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muninta alkaa huhtikuun lopulla. Valkoisia munia on tavallisesti 3–5, ja molemmat emot hautovat niitä. Poikaset lähtevät pesästä noin neljän viikon ikäisinä.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkoselkätikan pääasiallinen ravinto ovat kuolleessa ja kuolevassa puussa elävät hyönteisten toukat, erityisesti sarvijäärien, kaarnakuoriaisten ja runkohaapsasen toukat. Erityisen tärkeitä nämä ovat talviaikaan. Kesäaikaan valkoselkätikka syö myös muita puunrungoilla ja lehvästössä liikkuvia hyönteisiä. Talvikaudella valkoselkätikka saattaa tulla pihapiiriin lintujen ruokintapaikalle ja syö mielellään linnuille tarkoitettuja talimakkaroita ja muuta rasvaa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. BirdLife International: Dendrocopos leucotos IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 13.6.2014. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kimmo Martiskainen & Kimmo Taskinen, Valkoselkätikka, Moreeni 2011 ISBN 978-952-254-072-0

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Myller, Michael 1989: Valkoselkätikkametsät suojeluun. – Lintumies 6.1989 s. 263. LYL.
  • Pakarinen, Raimo, Nyberg, Matti & Alanko, Tapio 1989: Valkoselkätikkapoikue kuoli lyijymyrkytykseen. – Lintumies 5.1989 s. 216–218. LYL.
  • Reinikainen, Kari 1992: Tikkasotaa. – Lintumies 3.1992 s. 96–97. LYL.
  • Sarkanen, Sauli 1974: Valkoselkätikan Dendrocopos leucotos pesimäbiologiasta. – Lintumies 3–4.1974 s. 77–84. SLY.
  • Tiainen, Juha 1988: Valkoselkätikka – uhanalainen. – Lintumies 5.1988 s. 218–221. LYL.
  • Tiainen, Juha & Alanko, Tapio 1989: Valkoselkätikan esiintyminen ja pesimätulos Suomessa 1989. – Lintumies 6.1989 s. 268–273. LYL.
  • Virkkala, Raimo, Alanko, Tapio & Laine, Timo 1992: Valkoselkätikan esiintyminen ja pesintä Suomessa vuosina 1990–91. – Lintumies 3.1992 s. 88–95. LYL.
  • Metsähallituksen sivu valkoselkätikasta
  • Valkoselkätikka Lintukuva.fi-verkkopalvelussa
  • Ääntä, Äänen metadata Macaulay Library