Vakionopeudensäädin

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vakionopeudensäädin Jeep Grand Cherokeen ratissa

Vakionopeudensäädin on ajoneuvon varuste, joka automaattisesti ylläpitää kuljettajan säätämää ajonopeutta.

Perinteistä vakionopeudensäädintä käytetään siten, että kuljettaja kiihdyttää ajoneuvon haluttuun nopeuteen ja aktivoi sitten vakionopeudensäätimen. Tämän jälkeen automatiikka pyrkii pitämään ajoneuvon nopeuden tasaisena ohjaamalla polttoaineen syöttöä moottorille. Kuljettajan painaessa jarrua tai kytkintä vakionopeudensäädin deaktivoituu. Kiihdyttäminen ja hidastaminen on yleensä mahdollista omilla painikkeillaan.

Uudemmissa autoissa (mm. Renault, Citroën) on yleistynyt täysin digitaalisesti ohjattava vakionopeudensäädin, johon on yhdistetty myös nopeudenrajoitin. Tällöin vakionopeudensäädin -tilassa kuljettaja valitsee + ja - -näppäimillä halutun ajonopeuden. Nopeudenrajoitin -tilassa kuljettaja valitsee suurimman nopeuden, jota hän ei vahingossa halua ylittää. Tarvittaessa painamalla kaasun pohjaan ("kick down") tai painamalla "0" -näppäintä rajoittimen saa pois päältä. Muuten nopeudenrajoitin pysyy aktiivisena koko ajan, myös jarrutettaessa ja vaihdettaessa vaihdetta. Kiihdyttäminen ja hidastaminen on mahdollista + ja - -näppäimillä nopeudenrajoitin -tilassa samalla tavalla kuin nopeudensäädin -tilassa, tällöin kuljettaja pitää kaasupoljinta painettuna yli sen kohdan mitä kulloinenkin nopeus vaatisi. Nopeudenrajoitinta voikin käyttää niin maantiellä kuin ruuhkaisessa kaupunkiajossa, kun vakionopeudensäädin taas soveltuu ainoastaan maantieajoon.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen kerran vakionopeudensäädintä käytettiin jo 1910-luvulla Peerlessin autoissa. Tuolloin käytettiin teknologiaa, jonka James Watt ja Matthew Boulton oli keksinyt 1788 veturikäyttöön. Se hyödynsi keskipakoisvoimaa säätämään kaasua moottorin nopeuden muuttuessa taakan kasvaessa (esimerkiksi noustessa mäkeä).

Nykyaikaisen vakionopeudensäätimen keksi sokea insinööri Ralph Teetor vuonna 1945. Hänen ideansa syntyi turhautumisesta, joka seurasi siitä, että hänen asianajajansa kiihdytti ja jarrutti jatkuvasti puhuessaan. Ensimmäinen auto, joka käytti Teetorin tekniikkaa, oli Chrysler Imperial vuodelta 1958. Tämä systeemi käytti vetoakselin pyörimistä nopeuden mittaamisen ja solenoideja kaasun säätämiseen tarvittaessa.

Tämä tekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.