Vakhtang Orbeliani

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vakhtang Orbeliani

Vakhtang Orbeliani (georg. ვახტანგ ორბელიანი, 5. huhtikuuta 181229. syyskuuta 1890) oli georgialainen romantiikan ajan runoilija ja sotilas Venäjän keisarikunnan palveluksessa. Hän kuului aateliseen Orbeliani-sukuun.

Vakhtang Orbeliani syntyi Tiflisissä (Tbilisissä), joka kuului tuolloin Venäjän keisarikuntaan, prinssi Vakhtang Orbelianille ja prinsessa Tekle Bagrationille. Tekle oli Georgian toiseksi viimeisen kuninkaan Erekle II:n rakastettu tytär. Hän oli läheistä sukua kahdelle muulle romantiikan ajan runoilijalle: Aleksandre Orbeliani oli hänen veljensä ja Grigol Orbeliani serkkunsa. Hän opiskeli Tiflisin aatelistokoulussa ja pääsi Pietarin paašijoukkoihin, muttei kuitenkaan valmistunut ja palasi synnyinmaahansa vuonna 1832 johtamaan epäonnistunutta vallankaappausyritystä Venäjän valtaa vastaan. Salaliittoon osallistuneet aikoivat kutsua Venäjän virkamiehet Kaukasukselle suuriin tanssiaisiin, joissa heille olisi annettu mahdollisuus kuolla tai antautua. Juonen paljastumisen jälkeen Orbeliani pidätettiin ja tuomittiin kuolemaan, mutta tuomio peruutettiin ja hänet karkotettiin Kalugaan. Pieleen mennyt kapina ja siitä langetetut suhteellisen vähäiset rangaistukset saivat monet kapinalliset näkemään Georgian itsenäisyyden lopullisesti menetettynä, ja heidän oli pakko sopeutua Venäjän autokratiaan. Surunsa kadonneesta menneisyydestä ja omaperäisen georgialaisen hallitsijadynastian kaatumisesta he muunsivat romanttiseksi runoudeksi. Vuonna 1838 Orbeliani liittyi Venäjän asevoimiin ja palveli Nižni Novgorodin rakuunarykmentissä. Suurimman osan sotilasurastaan hän kamppaili kapinallisia vuoristokansoja vastaan Kaukasuksen sodassa. Hänet asetettiin Georgian krenatöörirykmentin komentajaksi vuonna 1855 ja ylennettiin kenraalimajuriksi vuonna 1860. Vuosina 1858–1863 hän toimi erilaisissa hallinto- ja sotilastehtävissä Pohjois-Kaukasuksella, esimerkiksi Kabardan ja Terekin piirikuntien komentajana. Myöhemmin hän toimi talonpoikien neuvoston jäsenenä ja työskenteli sovittelijana.

Isoveljensä Aleksandren tavoin hänen runoutensa käsittelee pakkomielteisesti Georgian monarkian tuhoutumista 1700-luvun lopussa. Hän yrittää runoissaan löytää lohtua kristitystä kärsivällisyydestä. Hänen parhaita runojaan dominoi Georgian kristinuskon pyhä kuva, Pyhän Ninon viiniköynnösristi.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rayfield, Donald: The Literature of Georgia: A History, s. 143. Routledge, 2000. ISBN 0-7007-1163-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]