Välskärikalat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Välskärikalat
Keltavälskäri (Zebrasoma flavescens)
Keltavälskäri (Zebrasoma flavescens)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Yläluokka: Luukalat Osteichthyes
Luokka: Viuhkaeväiset Actinopterygii
Alaluokka: Neopterygii
Lahko: Ahvenkalat Perciformes
Alalahko: Välskärikalamaiset Acanthuroidei
Heimo: Välskärikalat
Acanthuridae
Rafinesque, 1810
Suvut
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Välskärikalat Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Välskärikalat Commonsissa

Välskärikalat (Acanthuridae) on ahvenkalojen heimo. Heimoon kuuluu 6 sukua, joissa on noin 80 eri lajia. Niitä tavataan yleisinä trooppisilla merillä eri puolilla maailmaa, erityisesti Tyynenmeren ja Karibianmeren koralliriutoilla. Värikkään ulkoasunsa vuoksi ne ovat myös suosittuja akvaariokaloja.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Välskärikaloilla on pyrstön tyvessä piikki, jolla ne pystyvät haavoittamaan toisia kaloja.[1] Piikki muistuttaa muodoltaan kirurginveistä, siitä on tullut heimon nimi monessa kielessä.[2]

Välskärikalat ovat vartalonmuodoltaan litteitä, korkeita, ja soikeita tai kiekkomaisia. Zebrasoma lajeilla on suipoin kuono; Acanthurus-lajit ovat tylppäpäisimpiä. Sirppimäinen pyrstö on yleinen.

Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useimmat välskärikalat elävät luonnossa Tyynenmeren länsiosissa. Yhdeksän lajia elää Atlantilla ja neljä Tyynenmeren itäosissa.[1]

Välskärikalat eivät ole uhanalaisia, mutta niitä kalastetaan joskus ympäristön kannalta haitallisilla menetelmillä, kuten koralliriuttoja vahingoittavalla dynamiitilla. Myös kalojen tainnuttamiseen käytettävät pienet syanidimäärät ovat ympäristölle haitallisia sillä ne tuhoavat samalla useita muita lajeja.[3] [4]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Välskärikalojen pääasiallista ravintoa on levä, ja ne viettävät aikaansa laiduntamalla koralliriuttojen levämatoilla. Syömänsä levän joukossa ne kuitenkin nielaisevat ilmeisesti myös melkoisen määrän pieniä selkärangattomia. Jotkut lajit siirtyvät aikuistuessaan syömään eläinplanktonia tai detritusta eli hajoamassa olevaa eloperäistä materiaalia.[5]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Välskärikalat kutevat pareittain eivätkä ryhmäkutuna; toisinaan monet parit kutevat yhdessä. Kutuajan lähestyessä ne kerääntyvät suuriksi parviksi. Koiraat valtaavat haaremin tai reviirin, ja tasitelevat vallasta käyttäen tarvittaessa veitsiulokettaan. Niiden ei ole havaittu hoitavan jälkikasvuaan.[2]

Välskärikalat akvaariossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zebrasoma-suvussa on suosituimpia akvaariokaloja; Acanthurukset ovat näyttäviä mutta vaikeasti hoidettavia. Ctenochaetus-suvun neljää lajia pidetään akvaarioissa; Nasoista akvaarioon soveltuu varsinaisesti vain yksi laji, Naso lituratus, toistakin (Naso elegans) näkee joskus. Paracanthurus-suvun ainoa laji tuli tunnetuksi Nemo-elokuvassa. Prionurus-lajeja on vain suurimmissa yleisöakvaarioissa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Fenner, B.: Surgeons, Tangs and Doctorfishes, Family Acanthuridae Wet Web Media.
  2. a b Animal Diversity
  3. Bruckner, A: New Threat to Coral Reefs NOAA.
  4. ECO tippin points
  5. Family Acanthuridae (peilipalvelin) FishBase. R. Froese ja D. Pauly (toim.). (englanniksi)