Unto Keijonen
Unto Keijonen (26. syyskuuta 1925 Johannes – 1. huhtikuuta 1989 Helsinki) oli suomalainen ammattiyhdistysjohtaja.[1][2]
Unto Keijosen vanhemmat olivat Kalle Keijonen ja Evi Leino. Hän oli työssä valtionrautateillä junamiehenä ja konduktöörinä ennen ammattiyhdistysuraansa. Keijonen kuului 1950-luvulla Suomen Sosialidemokraattisen puolueen oppositioon. Myöhemmin hän kuului Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattiseen Liittoon, ennen kuin palasi sosiaalidemokraattien riveihin. Keijonen oli Suomen Rautatieläisten Liiton asiamiehenä vuodesta 1957 alkaen, ja hän toimi Suomen Rautatieläisten Liiton sekä Virkamiesten ja Valtion Työntekijäin Yhteisjärjestön VTY:n puheenjohtajana 1973–1985. Hän oli lisäksi kuntien ja valtion palveluksessa työskentelevien liittojen kattojärjestöksi vuonna 1975 perustetun Julkisten Työalojen Ammattijärjestön puheenjohtajana vuorovuosina. Keijonen valittiin Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön hallitukseen vuonna 1976 ja työvaliokuntaan 1979. Keijonen toimi myös Pohjoismaisen Rautatieläisunionin presidenttinä ja sihteerinä ja edusti useita vuosia Suomen rautatieläisiä Kansainvälisen Kuljetustyöväen Liiton (ITF) rautatieläisjaostossa.[1]
Keijonen kuului ammattiyhdistysjohtajana tulopoliittisten kokonaisratkaisujen kannattajiin, koska hänen mukaansa kokonaisratkaisuilla voitiin toteuttaa solidaarista palkkapolitiikkaa ja sosiaalisia uudistuksia. Ilman kokonaisratkaisuja ammattiyhdistysten jäsenten saamat edut olisivat jääneet huomattavasti pienemmiksi.[1]
Keijonen oli Pieksämäen kauppalanvaltuuston jäsen. Hän toimi myös Työväen Urheiluliiton Savon piirin puheenjohtajana vuosina 1952–1957.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
