Tyhjyyden kammo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee vanhentunutta fysikaalista teoriaa. Taidehistorian käsitteestä kerrotaan artikkelissa Tyhjän tilan kammo.

Tyhjyyden kammo on Aristoteleen esittämä fysikaalinen teoria, jonka mukaan luonnossa ei voi esiintyä tyhjiötä. Aristoteles esitti teoriansa teoksensa Fysiikka neljännessä kirjassa.[1][2]

Jo ennen Aristotelesta kreikkalaiset filosofit olivat esittäneet eriäviä käsityksiä siitä, voiko luonnossa esiintyä tyhjää tilaa. Eräät Parmenideen seuraajat selittivät, että tyhjä on "ei-oleva", eikä mikään osa siitä, mikä on, voi olla ei-oleva, minkä vuoksi tyhjä tila oli looginen mahdottomuus. Tätä päätelmää tuki myös havainto, että siellä, missä ei näyttänyt olevan mitään, oli ilmaa. Toisaalta atomiteorian kannattajat kuten Demokritos väittivät, että atomien lisäksi on myös tyhjää tilaa.[3]

Aristoteles päätyi asiaa pohdittuaan käsitykseen, ettei tyhjiötä voi olla. Hän perusteli käsitystään muun muassa sillä, että hänen mukaansa kappaleen nopeus olisi kääntäen verrannollinen väliaineen tiheyteen. Esimerkiksi ilmassa kappaleet putoavat nopeammin kuin vedessä, koska vesi on tiheämpää ainetta kuin ilma. Koska tyhjiössä väliainetta ei ole lainkaan, kappaleen nopeuden pitäisi olla ääretön, mitä hän piti mahdottomana.[2][4]

Käsitykselle, että tyhjää tilaa ei voi muodostua, annettiin myöhemmin nimitys tyhjyyden kammo (horror vacui). Tämän oletuksen avulla selitettiin myös, miksi vesi nousee pumpussa. Tämän teorian mukaan niin tapahtuu, koska muussa tapauskessa pumpun männän ja veden väliin muodostuisi tyhjiö, mitä pidettiin mahdottomana.[5] Teoria oli yleisesti hyväksytty 1600-luvulle saakka. Vuonna 1644 Evangelista Torricelli kuitenkin osoitti, että toisesta päästä suljetussa putkessa oleva elohopeapatsas nousee vain noin 76 senttimetrin korkeuteen, ja pian osoittautui, että myös vesipatsas nousee vastaavalla tavalla enintään noin 10 metrin korkeuteen. Tämän vuoksi teoria tyhjyyden kammosta oli hylättävä ja pääteltävä, että sen avulla aikaisemmin selitetyt ilmiöt johtuivatkin ilmanpaineesta.[5]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://ebooks.adelaide.edu.au/a/aristotle/physics/
  2. a b Aristoteles: Fysiikka, s. 79-90. Suom. Tuija Jatakari, Kati Näätsaari. Gaudeamus, 1992. ISBN 951-662-546-0.
  3. Bertnand Russell: Länsimaisen filosofian historia poliittisten ja s osiaalisten olosuhteiden yhteydessä varhaisimmista ajoista nykyaikaan asti, 1. osa : Vanhan ajan filosofia, katolinen filosofia, s. 90-91. Suom. J.A. Hollo. WSOY, 1992. ISBN 951-0-17867-5.
  4. Hannu Karttunen: Fysiikka. Gummerus, Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2004. ISBN 952-5329-32-1.
  5. a b Otavan suuri ensyklopedia, 2. osa (Cid-Harvey), s. 1042, art. Fysiikka. Otava, 1977. ISBN 951-1-04170-3.