Trietyleenimelamiini

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Trietyleenimelamiini
Trietyleenimelamiini
Systemaattinen (IUPAC) nimi
2,4,6-tris(atsiridin-1-yyli)-1,3,5-triatsiini
Tunnisteet
CAS-numero 51-18-3
ATC-koodi ?
PubChem CID 5799
Kemialliset tiedot
Kaava C9H12N6 
Moolimassa 204,23 g/mol
SMILES Etsi tietokannasta: eMolecules, PubChem
Farmakokineettiset tiedot
Hyötyosuus ?
Metabolia ?
Puoliintumisaika ?
Ekskreetio ?
Terapeuttiset näkökohdat
Raskauskategoria

?

Reseptiluokitus


Antotapa ?

Trietyleenimelamiini, TEM, tretamiini on syöpäsairauksien hoidossa käytetty solunsalpaajalääke eli sytostaatti. Aine oli käytössä Suomessa vielä 1970-luvulla.[1][2]

Trietyleenimelamiini aiheutti kuitenkin vakavia, mahdollisesti hoitoa haittaavia sivuvaikutuksia, joista merkittävimpinä luuytimen toiminnan lamautumisen (luuydinsupressio) ohella oksentelu ja pahoinvointi. Näitä haittoja kuitenkin kyettiin lääkitsemään, niin kutsutuilla antiemeetikoilla eli pahoinvointilääkkeillä. Vakavista haittavaikutuksista johtuen aine on vedetty pois käytöstä ja korvattu muilla valmisteilla. Ilmari Vartiainen kuvasi aineen vaikutuksia myrkyllisiksi. Lääkettä annettiin suun kautta.[3]

Trietyleenimelamiinin ensisijainen hoitoaihe oli krooninen lymfaattinen leukemia (KLL). Toissijaisia hoitoaiheita olivat krooninen myelooinen leukemia (KML) sekä polysytemia vera ja maligni lymfogranulomatoosi eli Hodgkinin tauti. TEM:ia on kokeiltu myös munasarjasyövän hoidossa.[3]

Vartiaisen kirjan lääkeohjeen mukaan sai TEM:ia antaa seuraavasti: normaali päiväannos 2,5–5 mg, kuitenkin aloitusviikon aikana enintään yhteensä 10 mg. Yhden kuukauden aikana, eli 30 päivässä sai TEM:ia antaa enintään 20–40 mg.[3]

Trietyleenimelamiini kuului syövän hoitoon käytetyissä lääkkeissä sarjaan alkyloivat aineet.[2] TEM:in jälkeen kehitettiin esimerkiksi trietyleenitiofosfamidi (TSPA).[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bertel von Bonsdorff: Sisätaudit, SHKS, WSOY, 1976 Porvoo (suom. Leena Tuuteri) ISBN 951-0-07497-7 (s. 337–338)
  • Ilmari Vartiainen: Lääkeaineoppi – Farmakologia (7. uusittu painos), SHKS, WSOY, Helsinki-Porvoo, 1960 (s. 181)
  • Lääketieteenkandidaattiseura ry.: Therapia Fennica 1974 (TF74), Helsinki, 1977 ISBN 951-99041-6-6 (s. 1006–1007)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Bonsdorff: s. 338
  2. a b Therapia Fennica TF74 (s. 1007)
  3. a b c d Vartiainen: s. 181