Tributyyliamiini
| Tributyyliamiini | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Tunnisteet | |
| IUPAC-nimi | N,N-dibutyylibutan-1-amiini |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| SMILES | CCCCN(CCCC)CCCC[1] |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | C12H27N |
| Moolimassa | 185,346 g/mol |
| Sulamispiste | -70 °C[2] |
| Kiehumispiste | 213 °C[3] |
| Tiheys | 0,777 g/cm3[3] |
| Liukoisuus veteen | Veteen 30 g/l (20 °C)[4] |
Tributyyliamiini (C12H27N) on alifaattisiin amiineihin kuuluva orgaaninen yhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää muun muassa liuottimena, emäksenä ja orgaanisten yhdisteiden valmistuksessa lähtöaineena.
Ominaisuudet, valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huoneenlämpötilassa tributyyliamiini on väritöntä nestettä ja sillä on tyypillinen ammoniakkia muistuttava haju. Yhdiste liukenee kohtalaisesti veteen. Orgaanisista liuottimista sitä liuottavat hyvin muun muassa etanoli ja eetteri ja hieman huonommin asetoni. Muiden amiinien tavoin tributyyliamiini on heikko emäs.[3][5] Yhdiste ärsyttää silmiä ja ihoa[4][5].
Tributyyliamiinia valmistetaan butanolin ja ammoniakin välisellä reaktiolla ja tässä reaktiossa voi muodostua myös butyyliamiinia ja dibutyyliamiinia.[3][5] Yhdistettä käytetään emäksisenä katalyyttinä muun muassa polymerointireaktioissa, liuottimena ja korroosionestoaineena hydraulisissa nesteissä. Siitä valmistetaan myös muita kemikaaleja kuten faasinsiirtokatalyyttinä käytettävää tetrabutyyliammoniumbromidia.[2][3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Tributylamine – Substance summary PubChem. NCBI. Viitattu 7.7.2017.
- ↑ a b Peter Roose, Karsten Eller, Erhard Henkes, Roland Rossbacher & Hartmut Höke: Amines, Aliphatic, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2015. Viitattu 7.7.2017
- ↑ a b c d e Alén, Raimo: Kokoelma orgaanisia yhdisteitä: Ominaisuudet ja käyttökohteet, s. 533. Helsinki: Consalen Consulting, 2009. ISBN 978-952-92-5627-3.
- ↑ a b Tributyyliamiinin kansainvälinen kemikaalikortti Viitattu 7.7.2017.
- ↑ a b c Susan Budavari (päätoim.): Merck Index, s. 1640. 12th Edition. Merck & Co., 1996. ISBN 0911910-12-3. (englanniksi)