Tōhō Project

Wikipedia
Ohjattu sivulta Touhou Project
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tōhō Project (jap. 東方Project) on japanilainen shoot ’em up-pelisarja. Pelisarja sijoittuu kuvitteelliseen Gensōkyōn rinnakkaistodellisuuteen, jonka asukkaat ovat ihmisten lisäksi eri mytologioiden olentoja. Etenkin Japanin ja Kiinan mytologioista on ammennettu ideoita pelihahmojen luomiseen.

Tōhō Project on ns. dōjin- eli harrastelijavoimin tuotettu pelisarja. Pelit on julkaistu Shanghai Alice gengakudan -ryhmän nimellä, mutta pelien teosta on enimmäkseen vastannut yksin Jun’ya Ōta, joka käyttää nimimerkkiä ZUN. Pelisarja sai alkunsa vuonna 1996 japanilaisella PC98-tietokoneelle julkaistulla pelillä Tōhō reiiden – Highly Responsive to Prayers, jolle pelit julkaistiin aluksi Amusement Makers -studion nimen alla. Vuonna 2002 julkaistiin pelisarjan kuudes osa ja ensimmäinen Windows-peli Tōhō kōmakyō – Embodiment of Scarlet Devil. 12. elokuuta 2013 julkaistu Tōhō kishinjō – Double Dealing Character on sarjan neljästoista ja tuorein osa.

Tōhō Project on ajan kuluessa saanut osakseen huomattavaa kulttiseurantaa. Tätä on edesauttanut pelien vapaamielinen lisensointi, joka antaa kaikille oikeuden kaikkiin pelissä esiintyviin tekijöihin hahmoista musiikkeihin, kunhan niitä ei käytetä kaupallisiin tarkoituksiin. Tämän ansiosta pelisarjan fanit ovat tehneet huomattavan määrän remiksauksia pelisarjan musiikeista, Flash-animaatioita, kuvia pelin hahmoista, dōjin-sarjakuvia ja jopa kokonaisia animaatiojaksoja.

Tämä videopeleihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.