Tina(II)jodidi
| Tina(II)jodidi | |
|---|---|
 |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | SnI2 |
| Moolimassa | 372,51 |
| Ulkomuoto | Punaoranssi kiteinen aine |
| Sulamispiste | 320 °C[1] |
| Kiehumispiste | 714 °C [1] |
| Tiheys | 5,28 g/cm3[1] |
| Liukoisuus veteen | 9,8 g/l (20 °C) |
Tina(II)jodidi (SnI2) on tina- ja jodidi-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä on tutkittu käytettäväksi optoelektroniikan materiaalien valmistamiseen.
Ominaisuudet, valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huoneenlämpötilassa tina(II)jodidi on punaoranssia kiteistä. Yhdistellä on kaksi kidemuotoa alkeiskoppi on monokliininen α-muoto ja ohutkalvoissa yhdiste esiintyy heksagonaalisena β-muotona. Tina(II)jodidi liukenee hieman veteen ja liukoisuus kasvaa lämpötilan kasvaessa. Aine liukenee myös bentseeniin ja kloroformiin. Yhdiste hapettuu helposti tina(IV)jodidiksi. Tina(II)jodidi on Lewis-happo ja muodostaa jodidi-ionien kanssa kompleksisen trijodostannaatti(II)ionin ([SnI3]-).[1][2][3][4][5]
Tina(II)jodidia voidaan valmistaa tinan ja jodin tai vetyjodidin reaktiolla tai saostamalla tina(II)kloridin vesiliuoksesta jodidien avulla.[3][4][6]
- Sn + I2 → SnI2
- Sn + 2 HI → SnI2 + H2
Tina(II)jodidin ja orgaanisten yhdisteiden muodostamia peroskiittirakenteisia yhdisteitä on tutkittu käytettäväksi mahdollisina aurinkokennojen materiaaleina.[7][8]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d William M. Haynes, David R. Lide, Thomas J. Bruno: CRC Handbook of Chemistry and Physics, s. 4–95. 39th Edition. CRC Press, 2012. ISBN 978-1439880494. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 26.11.2021). (englanniksi)
- ↑ Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 904. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 26.11.2021). (englanniksi)
- ↑ a b Anil Kumar De: A Textbook of Inorganic Chemistry, s. 377. New Age International Publishers, 2007. ISBN 9788122413847. Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b Gregory S. Girolami, Alfred P. Sattelberger: Inorganic Syntheses: Volume 36, s. 240-243. John Wiley & Sons, 2014. ISBN 978-1-118-74487-1. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 10.12.2013). (englanniksi)
- ↑ V.S. Kostko, O.V. Kostko, G.I. Makovetskii & K.I. Yanushkevich: Thin Film Structure of Tin(II) Iodide. Physica Status Solidi B, 2002, 229. vsk, nro 3, s. 1349-1352. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 26.11.2021. (englanniksi)
- ↑ Norbert Auner, Wolfgang A. Herrmann, Uwe Klingebiel: Synthetic Methods of Organometallic and Inorganic Chemistry, s. 273. Thieme, 1996. ISBN 978-3131030313. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 26.11.2021). (englanniksi)
- ↑ Xunshan Liu, Songjie Chen, Jürg Hauser, Vladimir Laukhin, Silvio Decurtins, Ulrich Aschauer & Shi-Xia Liu: Low-Dimensional Tin(II) Iodide Perovskite Structures Templated by an Aromatic Heterocyclic Cation. Crystal Growth & Design, 2016, 16. vsk, nro 9. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 26.11.2021. (englanniksi)
- ↑ In-Hyeok Park, Leiqiang Chu, Kai Leng, Yu Fong Choy, Wei Liu, Ibrahim Abdelwahab, Ziyu Zhu, Zhirui Ma, Wei Chen, Qing-Hua Xu, Goki Eda & Kian Ping Loh: Highly Stable Two-Dimensional Tin(II) Iodide Hybrid Organic–Inorganic Perovskite Based on Stilbene Derivative. Advanced Functional Materials, 2019, 29. vsk, nro 39, s. 1904810. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 26.11.2021. (englanniksi)