Tetralogia
Tetralogia on neljän toisiinsa liittyvän taiteellisen teoksen sarja. Yleensä tetralogioita esiintyy elokuva- tai kirjateoksissa. Tetralogian teokset ovat yleensä itsenäisiä ja eri aikaan tehtyjä. Tetralogioita esiintyy myös tietokone- ja konsolipeleissä sekä näytelmissä, mutta tetralogioita voivat olla myös musiikkikappaleet ja taulut. Jälkimmäisessä tapauksessa neljä (suhteellisen) itsenäistä taulua muodostavat yhdessä vierekkäin aseteltuna yhden, suuremman kokonaisuuden, jolloin periaatteessa yksi taulu on siis jaettu neljään (suhteellisen itsenäiseen) osaan.
Taidehistorian kuuluisin tetralogia lienee Richard Wagnerin neljän oopperan kokonaisuus Nibelungin sormus, jota Wagner sävelsi 26 vuotta.
Tetralogiasta käytetään joskus nimitystä kvadrilogia (latinan sanan "quattuor" =neljä, mukaan), mutta tämä on epävirallinen nimitys. Kvadrilogia-nimitystä on käytetty erityisesti elokuvasarjojen, kuten The Alien Quadrilogy ja Die Hard Quadrilogy, kohdalla.
Sivulta puuttuu