Teleutit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Teleutit ovat Venäjällä Kemerovon alueella, Altain aluepiirissä ja Altain tasavallassa asuva kansanryhmä, joka puhuu altain kielen etelämurteisiin kuuluvaa teleutia. Neuvostoaikana teleuteja pidettiin altailaisina. Nykyään heillä on laissa tunnustettu Venäjän vähälukuisen alkuperäiskansan asema.[1]

Teleutit asuvat etupäässä Kemerovon alueen Belovon, Gurjevskin ja Novokuznetskin piireissä. Pieniä ryhmiä on Altain aluepiirin Zarinskin ja Kytmanovon piireissä sekä Altain tasavallan Šebalinon piirissä.[2] Vuoden 2002 väestönlaskennassa rekisteröitiin 2 650 teleutia[3] ja 1 900 teleutin puhujaa,[4] heistä lähes kaikki Kemerovon alueella.[5] 99,8 % teleuteista puhuu venäjää.[6] Kemerovon alueen teleuteista 67,8 % osaa teleutin kieltä.[5]

Teleutien esi-isiä ovat muinaisturkkilaiset tele-heimot. 1600-luvulla he viettivät paimentolaiselämää Obin yläjuoksulla. Venäläiset alkoivat 1620-luvulla periä jasakkiveroa Kuznetskin länsipuolella asuvilta teleuteilta, joihin on ilmeisesti sulautunut myös samojedejä ja kettejä. 1600-luvun aikana pieniä teleutiryhmiä muutti perinteisiltä asuinalueiltaan Kuznetskin ja Tomskin kihlakuntiin. 1700-luvun alussa mongolit veivät suuren osan kansasta Džungariaan, josta he palasivat 1750-luvulla.[7]

1800–1900-lukujen vaihteessa teleutit jakautuivat neljään ryhmään. Batšatin teleutit asuivat Kuznetskin laaksossa Ur- ja Batšatjokien varrella sekä Kuznetskin pohjoispuolella Tomjoella. Vuonna 1897 Batšatin teleuteja oli 4 400 henkeä. Islamin omaksuneet Tomskin teleutit (713 henkeä) eli kalmakit muodostivat turkkilaisten naapuriheimojensa kanssa Siperian tataareihin kuuluvan Tomskin tataarien ryhmän. Altain teleutit (4 100 henkeä) käsittivät Kuznetskin alueelta Vuoristo-Altaille muuttaneen ryhmän, joka pääosin venäläistyi tai sulautui altailaisiin. Tšumyšin teleutit asuivat Tomin ja Tšumyšjoen varsilla, Biin ja Tšumyšin välisellä metsäarolla sekä Kuznetskin ympäristössä. Nykyään näistä ryhmistä ovat parhaiten säilyneet Batšatin teleutit.[8]

Perinteisiä elinkeinoja olivat paimentolaisuuteen perustunut karjanhoito, metsästys, kalastus ja keräilytalous. 1800-luvun loppuun mennessä valtaosa teleuteista harjoitti maanviljelyä. Ruhtinaan johtaman paimentolaisuluusin korvasivat patrilineaariset sukuyhteisöt ja myöhemmin naapuriyhteisöt. 1800–1900-lukujen vaihteessa teleutit asuivat kylissä, jotka koostuivat puunkuorella tai tuohella peitetyistä kodista, puoliksi maan alle rakennetuista hirsi- ja lautarakennuksista tai venäläismallisista pirteistä. Ruokakulttuuriin kuului hevosen- ja lampaanlihasta, riistasta, kalasta ja maidosta valmistettuja ruokalajeja, keittoja, pelmenejä ja venäläisiltä omaksuttuja leivonnaisia. Suullinen kansanperinne käsittää sankarirunoja, historiallisia kertomuksia, rituaalirunoutta, lauluja ja itkuvirsiä.[9]

Teleutien perinteinen uskonto on šamanismi, mutta huomattava merkitys on myös ortodoksisuudella, johon teleutit käännytettiin 1800-luvulla.[10] Lähetyssaarnaajat loivat altailaisia varten kirjakielen, joka perustui kyrilliseen kirjaimistoon ja teleutin murteeseen. Vuonna 1922 kirjakielen pohjaksi päätettiin ottaa varsinaisaltain murre, mutta alkuperäinen kirjaimisto on pienin muutoksin edelleen käytössä.[11]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. O jedinom peretšne korennyh malotšislennyh narodov RF Viitattu 27.6.2009. (venäjäksi)
  2. Narody Rossii: entsiklopedija, s. 331. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
  3. Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.1. Natsionalnyi sostav naselenija. Viitattu 27.6.2009. (venäjäksi)
  4. Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.4. Rasprostranjonnost vladenija jazykami (krome russkogo). Viitattu 27.6.2009. (venäjäksi)
  5. a b Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 13.2. Naselenije korennyh malotšislennyh narodov po territorijam preimuštšestvennogo proživanija KMN i vladeniju jazykami. Viitattu 27.6.2009. (venäjäksi)
  6. Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.2. Naselenije po natsionalnosti i vladeniju russkim jazykom. Viitattu 27.6.2009. (venäjäksi)
  7. Narody Rossii: entsiklopedija, s. 331–332. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
  8. Narody Rossii: entsiklopedija, s. 332. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
  9. Narody Rossii: entsiklopedija, s. 332–334. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
  10. Narody Rossii: entsiklopedija, s. 334. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
  11. Krasnaja kniga jazykov narodov Rossii: Entsiklopeditšeski slovar-spravotšnik, s. 53. Moskva: Academia, 1994. ISBN 5-87444-018-6.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]