Tasawaqin kieli

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tasawaqin kieli on songhaikielten pohjoisryhmään kuuluva kieli, jota puhutaan Nigerin Ingallissa. Sen puhujia arvioidaan olevan 2 000–10 000 henkeä[1] tai erään arvion mukaan noin 8 000[2].

Tasawaq on Ingallin keidaskylän pääkieli. Sitä puhuvat myös kylästä peräisin olevat Teguidda-n-Tessoumtin suolalouhosten kausityöläiset.[1] Kieli toimii yhteisön suullisen kanssakäymisen välineenä[3]. Sen puhujat käyttävät itsestään nimityksiä ingalkoyyu (yksikössä ingalumboro) ja bingali. Kirjallisuudessa tasawaqin kieltä kutsutaan myös nimellä ingelsi tai ingelshi, ja sen puhujista käytetään nimitystä issawaghan.[2]

Virallisesti Ingallin asukkaita pidetään tuaregeina tai songhaina[2][3]. Äidinkielensä tasawaqin lisäksi he osaavat ympäröivän paimentolaisväestön puhumaa tuaregia sekä vähemmässä määrin alueen kauppa- ja hallintokielenä toimivaa hausaa[3]. Äidinkieli on tärkeä identiteettitekijä ja suhtautuminen siihen on positiivista[2]. Eräät tutkijat pitävät kuitenkin sen asemaa uhattuna[3].

Tuaregin etelämurre tamajeq on vaikuttanut voimakkaasti tasawaqin kielioppiin ja sanastoon. Kielessä on jonkin verran myös arabian ja hausan vaikutusta. Toisinaan sitä on muiden pohjoisten songhaikielten tavoin pidetty songhain ja tuaregin ”sekakielenä”. Maarten Kossmannin mukaan tähän ei ole perusteita, sillä tasawaqin perusrakenne on selvästi ominainen songhaikielille.[4] Se myös poikkeaa huomattavasti muista lähialueen sukukielistä, Abalakin seudulla puhuttavasta tagdalista (tabarogista) ja varsinkin Malin Ménakan piirin tadaksahakista. Tasawaqissa näyttää olevan näistä kielistä vähiten tuaregivaikutusta.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kossmann, Maarten: Grammatical borrowing in Tasawaq. Teoksessa: Grammatical borrowing in cross-linguistic perspective, s. 75. Berlin: Mouton de Gruyter, 2007. ISBN 978-3-11-019628-3.
  2. a b c d e Rueck, Michael J. & Christiansen, Niels: Northern Songhay languages in Mali and Niger: a sociolinguistic survey 2001. SIL International. Viitattu 18.7.2012. (englanniksi)
  3. a b c d Sidibé, Alimata Ouédraogo: Sorosoro: Tasawaq Viitattu 18.7.2012. (englanniksi)
  4. Kossmann, Maarten: Grammatical borrowing in Tasawaq. Teoksessa:: Grammatical borrowing in cross-linguistic perspective, s. 75–76. Berlin: Mouton de Gruyter, 2007. ISBN 978-3-11-019628-3.