Tadoussac

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tadoussac - Panorama 01.jpg
Champlainin piirtämä kartta Tadoussacista vuodelta 1612.

Tadoussac on noin 850 asukkaan historiallinen kylä Québecin provinssissa Kanadassa. Se sijaitsee Saguenayn ja Saint Lawrencen yhtymäkohdassa, 210 kilometrin päässä Québecin kaupungista koilliseen. Sana tadoussac on peräisin montagnais’n kielestä ja tarkoittaa nännejä tai rintoja, mikä viittaa luultavasti kylää ympäröiviin pyöreälakisiin kukkuloihin.[1]

Tadoussacin paikalla sijaitsi alkuperäiskansojen kauppapaikka jo kauan ennen eurooppalaisten tutkimusmatkailijoiden saapumista. Vuonna 1600 ranskalainen luutnantti Pierre de Chauvin yritti perustaa sinne pysyvän siirtokunnan, mutta suurin osa uudisasukkaista menehtyi jo ensimmäisen talven aikana.[1][2] Kolme vuotta myöhemmin Samuel de Champlain onnistui neuvottelemaan siellä ensimmäisen rauhansopimuksen uudisasukkaiden sekä innujen välille.[1] Vuonna 1628 englantilainen seikkailija David Kirke valtasi Tadoussacin ja vaati Champlainia luovuttamaan Québecin siirtokunnan hallintaansa. Kun Champlain ei suostunut tähän, Kirke vetäytyi takaisin Englantiin, mutta palasi jo seuraavana vuonna Kanadaan. Tällä kertaa hänen onnistui valloittaa Québec Englannille seuraavien kolmen vuoden ajaksi.[3]

Tadoussacista kehittyi 1600-luvulla merkittävä turkisten kauppa-asema ja myöhemmin 1800-luvulla metsäteollisuuden ja matkailun keskus. Nykyään se tunnetaan lähistöllä sijaitsevista Saguenayn – Saint Lawrencen merikansallispuistosta sekä Saguenayn kansallispuistosta. Kylässä on merinisäkkäiden tutkimuskeskus ja sieltä käsin järjestetään valasretkiä turisteille. Tadoussacissa on myös eräs Pohjois-Amerikan vanhimmista puukirkoista, joka rakennettiin vuonna 1647.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d St-Hilaire, Marc: Tadoussac (html) The Canadian Encyclopedia. Historica-Dominion. Viitattu 20.9.2010. (englanniksi)
  2. Morley, William: Chauvin de Tonnetuit, Pierre de (html) Dictionary of Canadian Biography Online. University of Toronto. Viitattu 20.11.2010. (englanniksi)
  3. Moir, John: Kirke, Sir David (html) Dictionary of Canadian Biography Online. University of Toronto. Viitattu 20.11.2010. (englanniksi)

Koordinaatit: 48°09′N, 69°43′W