Täysiverinen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Täysiveriselle tyypillisen kevytrakenteinen arabianhevonen
Englannintäysiverisiä laukkakilpailussa

Täysiverinen (engl. hotblood) on hevostyyppi, jota luonnehtii kevyt rakenne ja nopeus sekä pitkään jatkunut muista roduista eriytynyt jalostus. Yleiskielessä sanaa täysiverinen käytetään myös synonyyminä puhdasrotuiselle, mutta hevosihmisten kielenkäytössä sana on vakiintunut tarkoittamaan lisäksi näitä tiettyjä kuumaverisiä hevosrotuja.

Täysiveriroduiksi on vanhastaan luettu arabianhevonen, englannintäysiverinen ja näiden risteytyksenä syntynyt angloarabi. Täysiverisyys on kuitenkin kiistanalainen käsite, koska se ei perustu mihinkään rodun mitattavaan ominaisuuteen, ja nykyään monet tahot lukevat täysiverirotuihin myös sellaiset itämaiset hevoset kuin turkmeeninhevosesta jäljellä oleva ahaltekhevonen ja berberihevonen, joita arabianhevosen ohella käytettiin 1600-1700-luvuilla syntyneen englannintäysiverirodun jalostuksessa. Angloarabia vastaava englannintäysiverisen ja ahaltekhevosen risteytys tunnetaan nimellä angloteke, mutta tällä risteytyksellä ei ole omaa kantakirjaa.[1]

Yleisimmillä täysiveriroduilla on vakiintunut rotutunnus, joka on arabeilla ox, englannintäysiverisillä xx ja angloarabeilla x (joskus myös muodossa xo). Sitä voidaan käyttää ilmaisemaan hevosen rotu liittämällä se hevosen nimeen yläviitteenä tai erillisenä lisämääreenä.

Kaikki täysiveriset ovat ennen kaikkea ratsuja, joita käytetään erilaisissa ratsastuksen lajeissa. Englannintäysiverinen on jalostettu lähes yksinomaan laukkahevoseksi. Myös ahaltekhevosella, arabianhevosella ja angloarabilla kilpaillaan laukkakilpailuissa. Täysiveriset ovat usein herkkiä ja nopeita, myös reaktioissaan, joten ne saattavat vaatia kokemusta niin ratsastajalta kuin käsittelijältäkin.

Täysiverirotujen puhtautta vaalitaan tarkasti. Niitä on käytetty paljon ja käytetään edelleen muiden hevosrotujen, etenkin puoliveristen ratsurotujen ja ponirotujen, jalostuksessa rakenteen keventämiseen ja suorituskyvyn parantamiseen.

Jalostustavoitteena rotupuhtaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Täysiverihevosrotujen, kuten ahaltekhevosen[2], arabianhevosen[3], berberihevosen[4] ja englannintäysiveren[5], kantakirjat ovat suljettuja, eli kuhunkin kantakirjaan on kelpuutettavissa vain jo tuossa kantakirjassa olevien oriin ja tamman jälkeläinen. Tämä on ainoa, tärkein ja täysiveriroduille yhteinen jalostustavoite; jalostus kantakirjan sisällä on muuten vapaata. Käytännössä hevosia kuitenkin myös arvioidaan, joko niiden suoritusten ja/tai rakenteen perusteella, ja tämä ohjaa jalostusta, kuitenkin kunkin kasvattajan omien mieltymysten, tavoitteiden ja resurssien mukaisesti.

Joillakin roduilla on lisäksi erillisiä vaatimuksia hevosten astutukseen liittyen. Englannintäysiverisillä hyväksytään vain luonnonmukainen astutus.[6] Ahaltekhevosilla ainoa rajoitus on, että alkionsiirrossa myös keinoemon tulee olla kantakirjatamma.

Ahaltekhevosristeytyksillä on oma ristetyskantakirjansa, johon voidaan rekisteröidä vähintään 50 % täyttä (ahaltek)verta oleva hevonen muuten samoin menetelmin (dna-näytteet, jne.) kuin täysiverikantakirjaan. Ahaltekhevosten pääkantakirjaan ei voi kuitenkaan päästä risteytyskantakirjasta, vaikka risteytyksessä olisi kuinka paljon täyttä ahaltekverta.[7] Berberihevosilla puolestaan on oma erillinen risteytyskantakirjansa berberi- ja arabianhevosten risteytyksille, joissa on enintään 75 % arabianhevosverta.[8]

Monissa urheiluhevosrotujen (WBFSH) kantakirjoissa sen sijaan on ns. "esikantakirjoja", joista tietyn sukupolvimäärän jälkeen pääkantakirjaan takaisin risteyttämällä jälkeläinen on hyväksyttävissä takaisin pääkantakirjaan. WBFSH-kantakirjoissa ollaan myös liberaalimpia täysiverihevosen määritelmän suhteen. Esimerkiksi puhtaasti englannintäysiverisistä polveutuva kantakirjaamatonkin hevonen voidaan hyväksyä jalostukseen englannintäysiverisenä, kuten vuonna 2013 suomalaisen Cajus Aminoffin ori Foxattac, joka hyväksyttiin hannoverinhevosjalostukseen ja sitä kautta myös kaikkien niiden WBFSH-kantakirjojen jalostusohjelmaan, jotka hyväksyvät hannover-kantakirjan arvioinnin läpäisseet jalostusoriit.[9] Kullakin WBFSH-kantakirjalla on kuitenkin hyväksytyistä täysiverikantakirjoista polveutumisen lisäksi muitakin hyväksymisvaatimuksia, kuten rakenteen, liikkeiden ja/tai suorituskyvyn suhteen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]