Suviruusu
| Rosa ’Poppius’ | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Rosales |
| Heimo: | Ruusukasvit Rosaceae |
| Alaheimo: | Rosoideae |
| Suku: | Ruusut Rosa |
| Lajikeryhmä: | Tarhapimpinellaruusut Rosa Spinosissima-ryhmä |
| Lajike: | Rosa ’Poppius’ |
| Katso myös | |
Suviruusu (Rosa ’Poppius’) on tarhapimpinellaruusuihin (Rosa Spinosissima-ryhmä) kuuluva ruusulajike[1], jolle on tunnusomaista voimakas kasvu ja runsas kukinta vaaleanpunaisen ja valkoisen sävyisillä kukilla. Ruusu kuuluu Suomen historiallisiin ruusuihin.[2] Sen menestymisalue yltää Suomessa Lapin porteille saakka (vyöhyke VI).
Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ruusu on peräisin Ruotsin maanviljelysakatemian koeaseman johtajana toimineen Carl Stenbergin (1785–1872) viljelmistä noin vuodelta 1850. Sen arvellaan olevan jonkin pimpinellaruusujen lajikkeen ja vuoriruusun (Rosa pendulina)[3] risteymä. Ruusun alkuperää ei varmuudella tunneta. On mahdollista, että se on syntynyt tuolla koeasemalla tai se tuotiin Pietarista, jossa sitä kasvatettiin 1800-luvulla. Nimensä ruusu on saanut Stenbergin esimiehen, Ruotsin maanviljelysakatemian johtajan, valtioneuvos Gabriel Poppiuksen mukaan. Ruotsissa ruususta on käytetty myös nimeä 'Rosa Stenbergii'.[4][5][6]
Suviruusu on etupäässä suomalais-ruotsalainen ruusu. Suomeen suviruusu tuli Haapaveden Kasvitarha- ja talouskoulun perustajan Nora Pöyhösen mukana vuoden 1895 Tukholman puutarhanäyttelystä. Ruusu on koulun alueella yhä tavallinen. Oulussa suviruusua on kasvanut ainakin 1920-luvulta lähtien. Pohjois-Suomen suviruusut ovat mitä ilmeisimmin peräisin Nora Pöyhösen tuomista taimista.[5]
Kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suviruusu kasvaa tiheäksi, noin kaksi metriä korkeaksi, leveäksi pensaaksi. Uudet versot ovat punertavat ja lähes piikittömät. Vanhempien varsien tyvet ovat piikkiset. Oksat ovat ruskeat. Lehdet ovat nystylaitaiset, kiiltävät ja muistuttavat juhannusruusun lehtiä. Ruusu kukkii runsaasti kesä-heinäkuun vaihteesta alkaen. Kukat ovat puolikerrannaiset, maljamaiset, avautuessaan roosan väriset, muuttuen valkosävyisiksi vanhemmiten. Nuput ovat punavioletit. Kukkien halkaisija on 5–7 cm. Terälehtiä niissä on noin 30. Vasta-auenneen kukan tuoksu on mieto, miellyttävä ja raikas, pohjatuoksuna ruusun tuoksu.[7] Kiulukat ovat päärynänmuotoiset, tumman punaruskeat ja kooltaan 1,5–2 cm. Ruusu on nopeakasvuinen ja leviää juurivesojensa ansiosta, joita se tekee runsaasti. Ruusu viihtyy aurinkoisella tai puolivarjoisella paikalla, runsasravinteisessa, hyvin vettä läpäisevässä maassa. Lajike sietää myös kuivuutta. Lisäksi se on talvenkestävä. Suviruusu menestyy Suomessa kasvuvyöhykkeillä I–VI.[8][9][10][5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Suomen Lajitietokeskus: Suviruusu – Rosa (Spinosissima-ryhmä) ’Poppius’ Laji.fi Suomen lajitietokanta. Viitattu 2.11.2020.
- ↑ Historialliset ruusut Suomessa Simolan rosario. Viitattu 2.11.2020.
- ↑ Rosa pendulina, vuoriruusu Simolan rosario. Viitattu 2.11.2020.
- ↑ Gudrun Manell & Bertil K. Johansson: Ruusut. Suomen oloihin soveltaen suom. Hannele Vainio. Otava 1998. Sivu 55.
- ↑ a b c Henry Väre: Vuoden ruusu 2010: Suviruusu (Rosa ’Poppius’) – Artikkeli Suomen ruususeura. Arkistoitu 2.11.2020. Viitattu 2.11.2020.
- ↑ Merja Hartikainen: Wendlan puutarha: kasviesittelyt ja kartat (sivu 14) (pdf) Wendlan puutarha. 15.5.2013. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT. Viitattu 2.11.2020.
- ↑ Taija Savilaakso: Pensasruusujen tuoksut. Rosa ’Poppius’ (Pimpinellifolia-ryhmä) suviruusu. Sivu 35. Opinnäytetyö - Maisemasuunnittelun koulutusohjelma. kevät 2011. Oulun seudun ammattikorkeakoulu. Viitattu 2.11.2020.
- ↑ Suviruusu – Rosa Pimpinellifolia-ryhmä ’Poppius’ Kasvikortisto. Puutarha.net. Viitattu 2.11.2020.
- ↑ Suviruusu ’Poppius’ Honkasen puutarha. Arkistoitu 21.1.2021. Viitattu 2.11.2020.
- ↑ Suviruusu ’Poppius’ Mustila Puutarha. Viitattu 2.11.2020.