Suolankerääjät
| Suolankerääjät | |
|---|---|
| My Name is Salt | |
 |
|
| Ohjaaja | Farida Pacha |
| Käsikirjoittaja | Farida Pacha |
| Tuottaja |
|
| Säveltäjä | Marcel Vaid |
| Kuvaaja | Lutz Konermann |
| Leikkaaja | Katharina Fiedler |
| Pääosat | Suolankerääjä Sanabhai, hänen vaimosa Devuben ja perhe. |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | |
| Tuotantoyhtiö | Leafbird Films GmbH |
| Kesto | 92 min. (Yle on esittäänyt 57 min. version 3. marraskuuta 2015 ja uusinnan keväällä 2020.) |
| Alkuperäiskieli | saksa |
| Aiheesta muualla | |
| Virallinen sivusto | |
| IMDb | |
| AllMovie | |
Suolankerääjät on sveitsiläis-intialainen Cinéma vérité -tyypin dokumenttielokuva joka kertoo suolanrikastamisesta perinteisillä menetelmillä haihduttamalla. Se on kuvattu Gujaratin osavaltiossa Intiassa.[1] Elokuva on voittanut lukuisia palkintoja kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla[2] ja on esitetty muun muassa maailman suurimmilla International Documentary Film Festival Amsterdam festivaaleilla vuonna 2013.[3]
Elokuva etenee verkkaiseen tahtiin. Cinéma vérité -lajityypille ominaisesti elokuvassa ei selosteta tapahtumia ja kuvausten kohteet eivät puhu suoraan kameralle vaan kamera vain kuvaa tapahtumia – ”tarkkailee”. Vallitseva ääni elokuvassa tulee vesipumpusta joka pumppaa vettä kaiken aikaa haihdutusaltaisiin joissa suolaa kiteytetään.[2]
Elokuvan aavikko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosittain 40 000 intialaista muuttaa aavikolle Gujaratissa jossa he asuvat seuraavat kahdeksan kuukautta. He tekevät sinä aikana suolaa perinteisillä menetelmillä. Alue on tasainen auringon paahtama 5 000 neliökilometrin kokoinen loputon erämaa. Alueella on joka vuosi monsuunikausi jonka aikana heidän edellisenä vuotena tekemänsä suolakentät huuhtoutuvat pois ja alue muuttuu mereksi.[1]
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sanabhai on ottanut lainan suolakauppiaalta jotta hän saa tehtyä 70 metriä syvän kaivon ja ostettua dieselöljyä pumppua varten. He kaivavat edellisen kauden lopussa haudatut työvälineet: pumpun ja letkut maasta. Tekevät uudestaan kaivon ja haihdutusaltaat jotka monsuunisade on tuhonnut ja alkavat työskentelemään haiduttaakseen vettä niin että suola rikastuu altaissa. Menetelmä on samanlainen mitä suolajärvissä tapahtuu luonnostaan. Suolan kiteytymiseen menee aikaa kuukausia ja se vaatii monia työvaiheita.[1]
Alueella ei ole vettä ja sähköä. Säiliöauto tulee kerran viikossa tuomaan juomavettä josta he joutuvat maksamaan ja sähkö saadaan aggregaatilla. Aavikolla asumisensa aikana Sanabhain perheen lapsista kaksi käy kansalaisjärjestön avaamaa koulua minne he polkevat polkupyörillä tehtyään aamupäivän töitä haihdutusaltailla. Kun suola on puhtaan valkoista tulee suolakauppiaan kuorma-auto hakemaan sitä ja tarvikkeet haudataan saviseen maahan suojaan monsuunisateilta seuraavaa kautta varten.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d My Name is Salt Leafbird Films. Viitattu 25.3.2020. (englanniksi)
- ↑ a b In 'My Name Is Salt,' The Toil And Joy Of India's Salt Harvest NPR. 17.6.2014. Viitattu 25.3.2020. (englanniksi)
- ↑ Felperin, Leslie: My Name Is Salt: IDFA Review Hollywood Reporter. 4.12.2013. Viitattu 25.3.2020. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suolankeräämisestä Intiassa Wikimedia Commonsissa
- Suolankerääjät Yle Areena. 3.11.2015. Viitattu 25.3.2020.
- My Name Is Salt British Film Institute – BFI. Viitattu 25.3.2020. (englanniksi)
- My Name is Salt International Documentary Film Festival Amsterdam – IDFA. Viitattu 25.3.2020. (englanniksi)
- Nikki Baughan: My Name is Salt review – Indian salt producers are the focus of an uplifting documentary from Farida Pacha. The List. 9.3.2015. Arkistoitu 25.3.2020. Viitattu 25.3.2020. (englanniksi)