Suggestopedia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suggestopedia on Georgi Lozanovin kehittämä oppimismenetelmä, jossa omaksutaan tietoja, taitoja ja elämyksiä kokonaisvaltaisesti kaikkien aistien mielikuvaprosessien kautta. Tämän jälkeen niitä aktivoidaan oman elämyksen, kokemuksen ja ymmärryksen kautta.[1] Lozanov ensin kehitti menetelmän suggestopediseen kielenopetukseen. Alan tutkimuksessa suggestopediaa on arvosteltu jo pitkään ja väitetty näennäistieteeksi.

Lozanovin (1980) mukaan suggestopedian onnistumisen edellytyksiä ovat ilo, tiedostamattoman ja tiedostetun yhdistäminen sekä persoonallisuuden koko kapasiteetin hyödyntäminen.[2] Suggestopedia on luova ja kehittävä oppimismenetelmä, jossa on kyse mielen voimavarojen käytöstä. Tarkoituksena on edesauttaa oppimista alitajunnan energiaa vapauttamalla ja ottamalla mielen voimavarat käyttöön. Mielen huomio kiinnittyy itsestä pois, jolloin mahdolliset oppimisen esteet autetaan voittamaan. Suggestioiden käyttö tapahtuu harhauttamalla siten, että oppilaan huomio kiinnittyy muuhun kuin oppimisprosessiin ja oppiminen tapahtuu huomaamatta. Opiskelijat rentoutetaan ja opiskelusta pyritään tekemään miellyttävä asia. Suggestopediassa korostetaan oppimisen helppoutta, nopeutta ja tehokkuutta.[3]

Peruskäsitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suggestologia tutkii suggestion vaikutusta ihmiseen. Suggestologian soveltamista opetukseen sanotaan suggestopediaksi. Suggestopedian peruskäsite on suggestio. Suggestio on osa kaikkea viestintää, sitä ei ole vain sanoissa vaan myös sanattomassa viestinnässä kuten äänessä, eleissä, ilmeissä, liikkeissä, väreissä, sisustuksessa ja kuvissa.[4]

Suggestio siis merkitsee viestintätekijää, joka ilmaistaan ”ehdotettaessa”, että persoonallisuus tekisi valintansa, valitsisi – sekä järkiperäisesti että intuitiivisesti ja omien rakenteellisten taipumusten ja tilanteensa mukaisesti – laajasta mahdollisuuksien joukosta ärsykekokonaisuuksia. Nämä ovat mutkikkaasti kytkeytyneet, tiivistyneet, koodautuneet, symboloituneet ja vahvistuneet toisiinsa.[2]

Tärkeimpinä suggestokeinoina voidaan mainita auktoriteetti, vastaanottavaisuus, kommunikaation eli viestinnän kaksi tasoa, intonaatio, rytmi sekä luova pseudopassiivisuus.[5]

  • Auktoriteetti = kunnioitusta, arvonantoa ja luottamuksenosoitusta henkilöä kohtaan. Opetuksessa opettajan auktoriteetti perustuu siihen, kuinka hän osaa käyttää pedagogisia ja henkilökohtaisia ominaisuuksia oppilaittensa hyväksi. *Vastaanottavaisuuden luominen = luottavaista odotusta tulosten saamiseksi, yksilön havainto ja muistitoiminta palautuu nuoren ihmisen antoisamman ja suotuisamman havainto- ja muistitoiminnan tasolle. Löydämme siis uudestaan nuoruuden joustavuuden ja omaksumismahdollisuudet, säilyttäen kuitenkin aikuisen kyvyn ajatella analyyttisesti. Mm. roolileikit, taiteellinen toiminta, laulu.
  • Kommunikaation kaksi tasoa = ensimmäiseen tasoon liittyy verbaalinen viestintä, toiseen tasoon kaikki muu: kasvojen ilmeet, eleet, asennot, puhetapa. Molempien tasojen tulee olla harmoniassa keskenään, ja informaatio on vakuuttaa jos suggestopedagogin käyttäytyminen ja toiminta on aitoa ja vilpitöntä.
  • Intonaatio = on myös osa toisen tason komminokaatiota. Tämä ei ole aivan välttämätön suggestiivisen ilmapiirin luomiseksi mutta opiskelijat pitävät miellyttävämpänä tilannetta, jossa opittava materiaali esitellään intonaation keinoja käyttäen.
  • Rytmi = on osa kaikkea elämäämme. Rytmi intonaatioon yhdistettynä määrää suurelta osin taiteen suggestiivisen vaikutuksen. Opetuksessa ei ole lainkaan samantekevää millä rytmillä oppimateriaali esitetään, miten opiskeluvaiheiden tauot toteutetaan.
  • Luova pseudopassiivisuus = musiikki rentouttaa, mielenvireet vaihtelevat, syntyy vapaita assosisaatioita, emme tunne väsymystä. Tämä on erittäin suotuisaa kun halutaan luoda piilevien voimavarojen esiin saamiseksi sopiva mielentila tai valmius.

Soveltamisalueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suggestopedia soveltuu yksilöopetuksesta maksimissaan 20 hengen ryhmille. Sitä suuremmat ryhmäkoot ovat usein este suggestopedian käytölle. Suggestopedia oppimismenetelmänä soveltuu sekä lapsille että aikuisille. Tunnetuin suggestopedian soveltamisalue on suggestopedinen kielenopetus.

Suggestopediaa on käytetty oppimismenetelmänä 1970-luvun lopulta lähtien. Suomessa suggestopedinen menetelmä on ollut käytössä 1980-luvun alkupuolelta läht­ien ensisijaisesti aikuis­opiske­lijoiden kielten opetuksessa, mutta hyviä tulok­­­sia saatu myös muista oppiaineista ja eri kouluasteilta.[6] Kaskenviita (2005) on tutkinut suggestopediaa äidinkielen ja kirjallisuuden opetukses­sa ja hänen mukaansa suggestopedia sopii kaikenikäisille oppilaille.[7] Eri-ikäisinä sitä voidaan hyödyntää hieman eri tavoilla: rauhoittuminen (esikoulu), kokonaisvaltaistaminen (alakoulu), jännittämisen esto (yläkoulu) ja leikinomaisuuden ylläpito (lukio). Suggestopediaa on käytetty oppimisen avuksi myös biologian opetuksessa. [8] Suggestopediaa on kokeiltu menestyksellisesti myös musiikin opetuksessa. Sitä voi­daan käyttää sekä musiikin teorian ja tekniikan (erilaiset soittimet) oppimiseen että silloin kun valmis­tau­­du­taan esittämään musiikkia. [9][10]

Suggestiivista valmennusta tai jopa hypnoosia on käytetty urheilijoiden psyykkisen suoritus­kyvyn kehittämi­seen. Silloin tavoitellaan paran­nus­ta motivaa­tioon, keskit­ty­miskykyyn ja henkiseen suorituskykyyn.[3] Lopullinen tavoite on tietysti tulosten parantaminen. Suggestopedinen menetelmä soveltuu kivun tunteen poistamiseen tai lieventämiseen eli se on myös hyvin käyttökelpoinen terapeuttinen menetelmä. Samalla tavalla suggestopediasta on hyötyä kehitysvammaisten opetuksessa kun rentoutumisen avulla päästään suhtautumaan asioihin uteli­aasti ja leikkien eikä sosiaalistumisen mukanaan tuomat estot kahlit­se luovaa tarmoa. Suggestopedisen opetusmenetelmän käytöstä ammatillisessa koulutuksessa on hyvin vähän raportoituja esimerkkejä, vaikka teoriassa mikään ei estä tämän menetelmän käyttöä. Tiedetään kuitenkin, että suggestopediaa on sovellettu menestyksellisesti muun muassa tuotesuunnittelussa mielikuvien avulla.

Suggestopedia mielikuvaoppimisessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mielikuvaohjelma voi olla jokin tarina tai satu ja se kestää noin 15–20 minuuttia. Satu herättää jokaisessa kuulijassa tai lukijassa ainutkertaisia mielikuvatapahtumia. Mielikuvaohjelmien tarkoituksena on elävöittää sitä materiaalia jota halutaan oppia. Tarinan kertominen kuulijoiden ollessa sopivassa mielentilassa mahdollistaa suurien asiakokonaisuuksien käsittelyn, sekä kattavan aihepiiriä käsittelevän sanaston oppimisen. Aihepiirin sanaston pohjalta kirjoitetaan vapaasti ikään kuin käsikirjoitus mielen elokuvaa varten.

Mielikuvaohjelma sisältää tilanteita, toimintoja ja käsitteitä, joita oppilaiden tulisi ymmärtää ja myöhemmin kiteyttää muistiinsa. Usein mielikuvaohjelman ideana on ollut matka tai aikatilassa tapahtuva normaali toiminto, johon kuulijoiden on helppo samaistua. Mielikuvaohjelman luonne on paljous. Oppilaan tulee tuntea, että havaintoa, tietoa, taitoa ja kokemusta tulee paljon. Tämä mahdollistaa suurien kokonaisuuksien pääsyn muistitoimintoihin vastaamaan aivojen luonnollista toimintaa, joka koko ajan vastaanottaa eri aistimodaliteettien mielteitä monessa tasossa nopeasti ja paljon.[11]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muita pedagogisia malleja ja opetusmenetelmiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lindh, R. & Mustonen, K. (toim.) Suggestiopohjaista pedagogiikkaa suomalaisittain. Helsingin yliopiston Vantaan täydennyskoulutuslaitoksen julkaisuja 11. 1995:7.
  2. a b Lozanov, G. 1980. Suggestopedia, uusi hämmästyttävä tapa oppia. Gummerus, Jyväskylä.
  3. a b Kauppila, R. 2003. Opi ja opeta tehokkaasti. Juva: WS Bookwell Oy.
  4. Leitola, K. 2000. Kirjassa: Hintikka, A-M. (toim.). Erilaisesta oppijasta erinomaiseksi oppijaksi. Helsingin seudun erilaiset oppijat ry Hero. Gummerus kirjapaino Oy, Jyväskylä.
  5. Saferis, Fanny 1987. Suggestopedia, oppimisen vallankumous. Otava: Keuruu.
  6. Karonen, R. & Lauriala, A. (toim.). 1986. Kokeileva koulu – kohti eheää kasvua. Kirjayhtymä.
  7. Kaskenviita, R. 2005. Suggestopediasta vaihtelua äidinkielen ja kirjallisuuden ope­tuk­seen myös opetusharjoittelussa. Julkaisussa: Virta, A., Merenluoto, K. & Pöyhönen, P. (toim.). Ainedidaktiikan ja oppimistutki­muksen haasteet opettajankoulutukselle. Ainedidaktiikan seminaari 11.2.2005.
  8. Eloranta, V., Jeronen, E. & Palmberg, J. (toim.). 2005. Biologia eläväksi. Biologian didaktiikka. PS-kustannus.
  9. Keski-Saari, A. 2008. Suggestopedia ja suggestiopohjainen sellonsoitonopetus. Tampereen yliopistopaino Oy-Juvenes Print. Tampere.
  10. Hyttinen, O. 2002. Alitajunta ja oppiminen – tutkimusmatka mielen mahdollisuuksiin. Helia Ammattikorkeakoulu.
  11. Lindh, R. 1983. Mielikuvaoppiminen, suggestiopohjaisen oppimisen opas. WSOY, Juva.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]