Storgatan (Uumaja)
| Storgatan | |
|---|---|
 Storgatan |
|
| Maa |
 Ruotsi |
| Tieluokka | katu |
| Pituus | 4 km |
| Päällyste | asfaltti |
| Kaistaluku | 2-kaistainen |
| Muodostettu | 1622 |
Storgatan on Uumajan keskustan pisin katu, noin neljä kilometriä pituudeltaan. Storgatan yhdistää keskustan alueet Uumajajoen pohjoisrantaan. Reitti kulkee Tvärånin vanhalta kaupunkialueelta lännestä Uumajan itäiselle rautatieasemalle, lähelle Norlannin yliopistollista sairaalaa.
Tvåränissa Storgatan vaihtuu Backenvägeniin, joka puolestaan yhdistää länsiosassa Grubben, Grisbackan ja Backenin kaupunginosat. Storgatanin varrella on useita Uumajan kunnan kuuluisia monumentteja sekä viisi kaupungin tärkeimmistä puistoista. Vuonna 2006 Storgatanin läpi kulki noin 8 900 ajoneuvoa keskimäärin vuorokaudessa.[1][2]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kun Uumaja perustettiin vuonna 1622 Uumajajoelle, kartoitettiin kaupunkia ruudukolle, jossa on kaksi pitkittäistä katua rinnakkain joelle ja viisi kohtisuoraa kujaa, jotka kulkivat koko matkan joelle. Eteläinen pitkä katu (nykyisin Storgatan) jatkoi kaupungin rajoilta rantatietä pitkin, joka ulottui Tukholman ja Tornion välille.[3]
Rantatien paikallinen reitti meni Röbäckistä Uumajajoen lauttojen sijaintipaikkaan Backenkyrkanille, Uumajan läpi ja sitten Nydalajoen eteläkärkeen ja Innertavleen.[4]
Vuonna 1780 Storgatan oli kivetty ja 1782 sen ympärillä olevat talot saivat talonumeronsa, koska oli päätetty, että kaikki talot ja maatilat Uumajassa tulisi numeroida. Numerot tuli maalata puulevylle ja naulata pääsisäänkäyntien yläpuolelle.[5]
Vuonna 1864 Uumaja sai uuden asemakaavan, joka oli saanut vaikutteita Nikolaistadista (nykyinen Vaasan kaupunki), joka oli uudelleenrakennettu vuoden 1852 palon jälkeen. Tässä asemakaavassa katuja levennettiin. Storgatanin leveyttä lisättiin noin 4-5 metristä karkeasti 18 metriin. Uudessa kaavassa oli tilaa myös jalkakäytäville sekä taimien kasvattamiselle pitkin katua. Nämä noin kolme metriä leveät taimet tuli istuttaa kukkien ja pensaiden kanssa asunnonomistajien kustannuksella. Asuntojen omistajat saivat jopa aitavelvoitteen, mikä tarkoittaa, että kadulle näkyvä osa kiinteistöstä on suojattava lankkuseinällä tai aidalla, ja se oli rakennettava "hyvän maun" mukaisesti.[6] Nämä säännöt eivät kuitenkaan koskeneet jo rakennettuja paikkoja kustannussyiden takia.[7]
Vuonna 1866 Uumajaan vakiintui uusi rakennusjärjestys, jossa pitkin jalkakäytävän reunaa tuli olla istutettuna säännöllisin välimatkoin sopivia lehtipuita ja näin Uumajalla oli sen ensimmäiset katukoivut. Nämä istutettiin pitkin Storgatanin länsiosaa. Koivujen istuttamista ei kuitenkaan tehty kaupungin jalkakäytäville suurella mittakaavalla ennen vuoden 1888 tulipaloa. Vuonna 1892 päätettiin, että koivu oli kaikista sopivin puu istuttaa kaupungin jalkakäytäville.[8]
Kaupungin keskustan muutostyöt 1950–1960-luvuilla vaikuttivat myös Storgatanin varrella oleviin rakennuksiin. Vain muutama vanhoista puutaloista säästyivät purkamiselta ja loput korvattiin uudenaikaisilla rakennuksilla, kuten vuoden 1963 Domus-tavaratalo (nykyinen MVG-gallerian), jonka yksi pääty osoittaa Storgatanille.[9]
Vuonna 2002 Storgatanin keskiosa palautettiin enemmän alkuperäiseen muotoonsa. Katu sai 6,5 metriä leveän ajoradan ja viisi metriä leveän kävelytien, jossa ajoradan molemmilla puolilla on koivuja. Koivujen väliin lisättiin parkkipaikkoja.[10]
Kulttuuriperintörakennuksia Storgatanin varrella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kadun varrella sijaitsevat seuraavat kulttuuriperintörakennukset: Gamla lasarettet, Bagare Thillmans gård, Gamla slöjdskolan, Löjtnant Grahns gård, Pohjois-Norlannin hovioikeus, Färgare Höglanders gård, von Ahnska magasinet, Gamla bankhuset ("smörasken"), Sparbankshuset, Uumajan raatihuone, Handelsbanken, Riksbankshuset, Moritzska gården, Scharinska villan, Ringstrandska villan, Länsresidenset ja Uumajan vanha vankila.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Steckzén, Birger: Umeå stads historia 1588-1888. Uumaja: Två förläggare, 1981 (1922). ISBN 91-85920-05-3.
- Olofsson, Sven Ingemar: Umeå stads historia 1888-1972. Uumaja: Umeå kommunfullmäktige, 1972.
- Lassila, Mauno: Vägarna inom Västerbottens län: kommunikationernas utveckling mot bakgrund av befolkning och näringsliv. Uumaja: Uumajan yliopisto, 1972.
- Eriksson, Karin: Studier i Umeå stads byggnadshistoria: från 1621 till omkring 1895. Uumaja: Umeå universitetsbibliotek, 1975. ISBN 91-7174-000-7.
- Forsberg, Patrik: Arkitekturguide Umeå. Uumaja: Stadsbyggnadskontoret, Umeå kommun, 2001. ISBN 91-631-0919-0. (Arkistoitu – Internet Archive)
