Stefano Gross

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Stefano Gross (s. 4. syyskuuta 1986) on italialainen alppihiihtäjä, joka on erikoistunut pujotteluun. Hän edustaa GS Fiamme Gialle -seuraa.[1]

Gross sijoittui Mont-Sainte-Annen junioreiden MM-kilpailuissa 2006 pujottelussa neljänneksi. Garmisch-Partenkirchenin MM-kilpailuissa 2011 hän oli samassa lajissa 22:s, Schladmingissa 2013 11:s ja Sotšin olympialaisissa 2014 neljäs.[1]

Gross kilpaili maailmancupissa ensimmäisen kerran Alta Badian pujottelussa joulukuussa 2008. Ensimmäisen pistesijansa hän sai oltuaan samalla kaudella Garmisch-Partenkirchenin pujottelussa 25:s. Kymmenen parhaan joukkoon hän selviytyi ensimmäisen kerran oltuaan kahdeksas Alta Badian pujottelussa joulukuussa 2011. Ensimmäiset palkintokorokepaikkansa hän saavutti myöhemmin samalla kaudella oltuaan Adelbodenissa kolmas, Schladmingissa toinen ja Banskossa kolmas. Pujottelucupissa hän sijoittui viidenneksi.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]