Spartakistikapina

Saksan Spartakistikapina oli ensimmäisen maailmansodan jälkeisenä aikana Saksassa puhjennut vallankumouksellinen kapina.

Hyökkäysvaunu Berliinissä Siegesallëlla spartakistikapinan aikana 1918

Tapahtumat Wilhelm II vallasta luopumiseen saakka

Sosialisti ja spartakistien johtaja Karl Liebknecht vapautettiin vankilasta 23. lokakuuta 1918 ja hän nousi keisari Wilhelm II:sta vastaan nousseiden katkeroituneiden kansanjoukkojen johtajaksi. Kapina alkoi matruuseista.

Keisari Wilhelm II oli ensimmäisen maailmansodan jälkeen menettänyt suurimman osan vallastaan, jääden voimattomaksi perustuslailliseksi hallitsijaksi, mutta katkeroituneet kansanjoukot vaativat häntä luopumaan vallasta. Keisari Wilhelm II lähdettyä poliittisesta keskuksesta Berliinistä 29. lokakuuta 1918 ja matkustettua suureen päämajaan Spahan, kansanjoukot pitivät tekoa vastuuttomana. Keisaria vaadittiin luopumaan vallastaan lehdissä, kaduilla ja valtiopäivillä. Valtakunnankansleri prinssi Maximilian von Baden, vaati keisaria luopumaan vallastaan. Hallituksen istunnon jälkeen Preussin sisäasianministeri Drews matkusti Spahan taivuttamaan keisaria, joka ei suostunut luopumaan vallastaan ja sai tukea kenraaleiltaan. Wilhelm II totesi, että hänen on ”Minun kaikki poikani ovat luvanneet, etteivät ikinä ryhdy hallitukseen… Preussin kuninkaana ja Fredrik Suuren seuraajana minun velvollisuuteni on pysyä paikallani.” Melko pian tämän jälkeen Turkki ja Itävalta tekivät erillisrauhan ja Saksan eteläraja jäi avoimeksi. Sitten puhkesi vallankumous.

Tykki Berliinissä Wilhelmplatzilla spartakistikapinan aikana 1918

Berliinin spartakistikapinaa sanomalehtikorttelissa vuonna 1920

Kenraali Wilhelm Groener matkusti 5. marraskuuta 1918 Berliiniin vahvistaakseen keisaria, palatessaan Spahan hän oli vähällä joutua vallankumouksellisten käsiin. Schillingin selällä tapahtuneen laivaston kapinan jälkeen, merivoimien johto oli hajauttanut laivaston sotilaat sotasatamiin, kukistaakseen kapinalliset miehistöt, mutta laivaston sotilaiden myötä vallankumouksen kipinä levisi paikasta toiseen. Matruusit pitivät kokouksia Kielissä ja julistivat vallankumousta kasarmeissa, jotka joutuvat vallankumouksellisten käsiin. Kielissä hallitukselle uskolliset matruusit hajottivat kansanjoukot, jolloin viranomaiset luulivat pahimman olevan ohitse, peruen pyydettyjen apujoukkojen tulemisen, mutta seuraavana yönä ja sitä seuranneena päivänä levottomuudet jatkuivat. Kapinat levisivät kasarmista toiseen, hallitukselle uskolliset sotilasosastot kieltäytyivät ampumasta kapinallisia. Valtakunnan suurin sotasatama kaupunki Kiel joutui kapinallisten käsiin ja 5. marraskuuta 1918 punaiset liput nostetaan satamassa olevien sotalaivojen salkoihin.

Kapina levisi nopealla vauhdilla Pohjois- ja Länsi-Saksan kaupungeissa. Laivastosatamista lähtivät aseistetut matruusit kuorma-autoilla kaupungista toiseen, miehittäen poliisiasemat, lennätinkonttorit, armeijan rakennukset. Matruusit perustivat työläis- ja sotilasneuvostoja hallitsemaan valtaamiansa alueita. Kahdessa vuorokaudessa vallankumous on edennyt Kölniin.

Kenraali Groener lähti Spausta Berliiniin ja neuvottelemaan työväenjohtajien kanssa, jotka pyysivät häntä vaikuttamaan keisariin, jotta tämä eroaisi. Paikalla ollut Friedrich Ebert toivoi että keisari ja kruununprinssi Max luopuisivat valtaistuimestaan ja joku prinsseistä tulisi hallitsijaksi. Philipp Scheidemann, joka saapui neuvotteluhuoneeseen kalpeana ja hermostuneena, ehdotti pikaista toimintaa, peläten ettei seuraavana päivänä välttämättä enää ole mahdollisuutta tehdä mitään. Työväen edustajat eivät päässeet kenraali Groenerin kanssa yhteisymmärrykseen. Sosialistit antoivat hallitukselle uhkavaatimuksen 7. marraskuuta 1918, luvaten erota hallituksesta, elleivät keisari ja kruununprinssi luopuisi valtaistuimestaan perjantaihin puoleen päivään mennessä.

Prinssi Max pyysi lykkäystä, mutta sosialistit eivät suostuneet, peläten menettävänsä otteensa kansanjoukkoihin. Tämän jälkeen valtakunnan kansleri Prinssi Max kirjoitti erohakemuksensa, joka lähetettiin sähkeenä keisarille Spahan. Keisari kehotti valtakunnankansleria pysymään virassaan. Prinssi Max pyysi keisaria luopumaan vallastaan useita kertoja, mutta keisari ei suostunut. Keisari aikoi armeijaa käyttäen palauttaa järjestyksen maahan.

Konekivääriasema Berliinissä Chausseestrassen ja Invalidenstrassen kulmauksessa vuonna 1920

Keisari Wilhelm II oli ollut hyvin hämmästynyt kuultuaan Kielin kapinasta, eikä voinut käsittää miksi juuri meriväki on pettänyt hänet, vaikka hän on henkilökohtaisesti ottanut useimmilta vuosiluokilta uskollisuudenvalan. Keisari ja hänen kenraalinsa menettivät luottamuksen armeijan kykyyn palauttaa järjestys maahan, kun eräs ehdottomasti luotettava divisioona kieltäytyi 8. marraskuuta 1918 illalla tottelemasta upseereitaan ja lähti omin päin kotimatkalleen. Saman päivän yönä kenraalit pitivät neuvottelua ja pitivät keisarin eroa ainoana ratkaisuna. Seuraavana päivänä kenraali Groener esitti omansa ja Paul von Hindenburgin käsityksen tilanteesta ja ilmoitti keisarille, ettei armeija enää ole keisarin takana. Keisari raivostui tästä ja kysyi ”Eivätkö joukko-osastot ole vannoneet minulle lippuvalaansa?” mihin kenraali Groener sanoi: ”Tällaisessa tapauksessa se ei merkitse mitään.” Hindenburg vahvisti, ettei nyt voitu taata armeijan luotettavuutta. Tämä vaikutti keisariin voimakkaasti.

Prinssi Max soitti keisarille perjantaina 9. marraskuuta 1918 20 minuutin puhelun, jonka aikana hän sanoi: ”Kruunusta luopuminen on käynyt välttämättömäksi, jos mieli välttää sisällissotaa ja siis toteuttaa rauhankeisarin tehtävä. Jos tämä onnistuu, niin historia siunaa Teidän Majesteettinne nimeä. Ellei siitä tule mitään, niin vaatimus esitetään ja hyväksytään valtiopäivillä. Miehistö ei ole enää luotettavaa, Köln on työmies- ja sotilasneuvoston käsissä, Teidän Majesteettinne tyttären Braunschweigissä olevassa linnassa liehuu punainen lippu, München on tasavalta ja Schwerinissä esiintyy sotilasneuvosto. Näen kaksi mahdollisuutta: luopuminen, kruununprinssi sanoutuu irti vaatimuksistaan valtaistuimeen ja pojanpoika nimitetään valtiohoitajaksi tai luopuminen, sijaishallituksen nimittäminen ja kansalliskokous; sitä vaatii valtiopäivien valiokunta, ja minustakin se näyttää parhaimmalta, koska se antaa monarkialle kaikki mahdollisuudet. Mutta mitä tapahtuu, sen täytyy tapahtua nopeasti; ensimmäisen verenvuodatuksen jälkeen se menettäisi vaikutuksensa. Sosialistien avulla voisi tilanteen tällä tavoin vielä pelastaa, muuten tulee tasavalta. Uhrauksen täytyy olla vapaaehtoinen säilyttääkseen Teidän Majesteettinne nimen historiassa.”

Yön aikana neljä valtiopäivien jäsentä lähettää sähkeitä sotilasjohdolle, sanoen ellei tietoa kruunusta luopumisesta ole varhain aamulla saapunut Berliiniin, niin johtajat eivät enää pidätä työväkeä tehtaissa. Aleksanterin rykmentti ja Jûterborgin tykistö menivät työläisten puolelle 9. marraskuuta 1918, samoin vielä Naumburgin jääkäritkin, jotka olivat tuotu nimenomaan Berliinin suojaksi.

Berliinissä lauantaina 10. lokakuuta 1918 riippumattomat sosialistit olivat julistaneet yleislakon. Kello yhdeksän aikoihin poliitikot saivat kuulla armeijan ylimmän johdon päätöksestä ilmoittaa keisarille, ettei armeija ole enää hänen käskettävissään. Kello 10 työläisjoukot alkoivat liikkua kohti Berliinin keskustaa. Samaan aikaan lähestyi Weddingistä, Pankowista, Neuköllnistä ja Spandausta mielenosoittajia, jotka eivät enää aikoneet odottaa keisarin eroamista. Silloin valtakunnankansleri prinssi Max toimii omanharkintansa mukaan julistaen 11:15, saaneensa Spasta tiedon 11 aikaan, jonka kertoo keisari on päättänyt luopua vallastaan. Tämä pelasti tilanteen pääkaupungissa.

Spaussa keisari oli päätynyt luopua Saksan keisarin arvosta vasta kello 1:15, mutta ei kuitenkaan Preussin kuninkaan arvosta. Päätös ilmoitettiin Berliiniin puhelimitse ja vastaus hämmästytti päämajaa, joka nyt sai kuulla ensikerran, että Berliinissä oli ilmoitettu keisarin luopuneen jo 11:15 kaikesta vallastaan. Hindenburg neuvoi keisari luopumaan kruunustaan ja matkustamaan Hollantiin. Yöllä järjestettiin vaaditut muodollisuudet Hollannin viranomaisten kanssa ja kello 4:30 Wilhelm II lähti junassa maanpakoon. Tähän päättyi Saksan keisarikunta.

• 

  Saksan keisari Wilhelm II

• 

  Hindenburg muotokuvansa äärellä vuonna 1925.

• 

  Karl Liebknecht

• 

  Maximilian von Baden

• 

  Wilhelm Groener vuonna 1916.

Katso myös

• Spartakistiliitto

Lähteet

• Christensen, Chr. A. R.: Maailman tapahtumat eilen ja tänään : oman aikamme historia. 1, Kaaos, Otava, Helsinki, 1943.
• Hindenburg, Paul Ludwig Hans Anton von Beneckendorff und.: Elämäni, Wsoy, Porvoo, 1920
• Ludwig, Emil: Wilhelm II, Wsoy, Porvoo, 1928