Skvaleenimono-oksigenaasi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Skvaleenimono-oksigenaasi eli skvaleeniepoksidaasi on entsyymi, joka katalysoi skvaleenin hapettumista 2,3-oksidoskvaleeniksi. Tämä reaktio on tärkeä sterolien biosynteesissä.

Reaktiomekanismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skvaleenimono-oksigenaasi tarvitsee toimiakseen happea ja kofaktorikseen NADPH- ja FADH-molekyylit ja Fe2+-ionin. FADH-molekyylistä muodostuu hapen vaikutuksesta flaviinihydroperoksidi, joka reagoi nukleofiilisella additioreaktiolla skvaleenin 2,3-asemassa olevan kaksoissidoksen kanssa muodostaen 2,3-oksidoskvaleenin. Reaktiossa muodostuu lisäksi flaviinialkoholi, joka hajoaa FAD-molekyyliksi, jonka NADPH-molekyyli pelkistää FADH:ksi.[1][2]

Skvaleenimono-oksigenaasin katalysoima reaktio

Inhibiittorit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skvaleenimono-oksigenaasin inhibiittoreita ovat muun muassa kupari ja seleniitti-ionit.[3]

Sienilääkkeisiin kuuluvat allyyliamiinit kuten naftifiini ja terbinafiini, joista varsinkin terbinafiini on osoittautunut tehokkaaksi eri sieniä vastaan, inhibitoivat entsyymiä. Ne estävät 2,3-oksidoskvaleenin synteesiä, minkä seurauksena sienet eivät pysty valmistamaan tarvitsemiaan ergosteroleja, mikä johtaa solukalvojen toimintahäiriöihin ja solukuolemaan. Myös eräät tiokarbamaattilääkkeet, kuten tolnaftaatti ja tolsiklaatti ovat entsyymin inhibiittoreita.[4][5]

Orgaaniset telluuriyhdisteet, kuten dimetyylitelluridi, estävät skvaleenimono-oksidaasin toimintaa. Niiden arvellaan reagoivan entsyymin sisältämien kysteiiniaminohappojen sulfhydryyliryhmien kanssa muodostaen epästabiilin yhdisteen entsyymin kanssa ja näin heikentävän sen toimintaa.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Richard B. Silverman: The organic chemistry of enzyme-catalyzed reactions, s. 519. Academic Press, 2002. ISBN 978-0-12-643731-7. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 28.8.2010). (englanniksi)
  2. John McMurry,Tadhg P. Begley: The organic chemistry of biological pathways, s. 148. Roberts and Company Publishers, 2005. ISBN 978-0974707716. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 28.8.2010). (englanniksi)
  3. EC 1.14.99.7 - squalene monooxygenase Brenda. Viitattu 28.8.2010. (englanniksi)
  4. Bertrand Favre & Neil. S. Ryder: Characterization of Squalene Epoxidase Activity from the Dermatophyte Trichophyton rubrum and Its Inhibition by Terbinafine and Other Antimycotic Agents. Antimicrobial Agents and Chemotherapy, 1996, 40. vsk, nro 2, s. 443–447. American Society for Microbiology. Artikkelin verkkoversio Viitattu 28.8.2010. (englanniksi)
  5. Douglas L. Mayers,Stephen A. Lerner,Marc Ouellette,Jack D. Sobel: Antimicrobial Drug Resistance, s. 959. Springer, 2009. ISBN 978-1603275941. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 28.8.2010). (englanniksi)
  6. Nicola Petragnani,Hélio A. Stefani: Tellurium in organic synthesis, s. 329. Academic Press, 2007. ISBN 978-0-08-045310-1. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 28.8.2010). (englanniksi)
Tämä biologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.