Skandaalikuningatar

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Skandaalikuningatar
Lola Montès
Ohjaaja Max Ophüls
Käsikirjoittaja Max Ophüls
Franz Geiger
Jacques Natanson
Tuottaja Albert Caraco
Säveltäjä Georges Auric
Kuvaaja Christian Matras
Leikkaaja Madeleine Gug
Pääosat Martine Carol
Peter Ustinov
Anton Walbrook
Valmistustiedot
Valmistusmaa Ranska
Saksan liittotasavalta
Tuotantoyhtiö Florida Films
Gamma Film
Union Film
Ensi-ilta 1955
Kesto 116 min
Alkuperäiskieli ranska
saksa
englanti
Budjetti 2 miljoonaa dollaria
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Skandaalikuningatar on Max Ophülsin ranskalais-saksalainen elokuva vuodelta 1955. Elokuva on Ophülsin ensimmäinen värielokuva sekä myös hänen viimeinen elokuvansa. Elokuva perustuu löyhästi 1800-luvulla eläneen Lola Montezin elämään.

Ensimmäisen käsikirjoitusversion teki Saint-Lawrent Cecil, mutta kun Ophüls valittiin ohjaajaksi, hän hylkäsi Cecilin käsikirjoituksen, ja palkkasi käsikirjoittajiksi Annette Wademantin ja Jacques Natansonin, joiden kanssa hän oli tehnyt yhteistyötä aiemminkin. Tuottajat ilmoittivat elokuvan perustuvan Cecilin romaaniin "La vie extraordinaire de Lola Montes", mutta sellaista romaania ollut olemassakaan. Elokuvasta tehtiin kolme versiota, ranskan-, saksan- ja englanninkielinen. Kullakin versiolla oli oma leikkaajansa. Elokuvan budjetti oli 2 miljoona dollaria, mikä oli suurin eurooppalaisen elokuvan budjetti toisen maailmansodan jälkeen.

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skandaalikuningattaren vastaanotto ensi-illassa Pariisissa oli negatiivinen ja suurten lehtien kriitikot haukkuivat elokuvaa. Tuottajat vaativat Ophülsiä leikkaamaan elokuvan uudelleen, ja Ophüls teki uuden, 110 minuuttisen, version. Tuottajat eivät olleet tyytyväisiä tähänkään ja leikkasivat elokuvasta 91 minuuttisen version, joka ei menestynyt. Sittemmin elokuvasta on tehty kaksi restauroitua versiota, 1968 ja 2008. Vuonna 1968 Village Voice -lehden kriitikko Andrew Sarris kutsui elokuvaa kaikkein aikojen parhaaksi elokuvaksi.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Martine Carol  … Lola Montès  
 Peter Ustinov  … sirkuksen johtaja  
 Anton Walbrook  … Ludwig I  

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Frank Miller: Lola Montes Turner Classic Movies. Viitattu 11.11.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.