Sinirinta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sinirinta
Koiras
Koiras
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Varpuslinnut Passeriformes
Heimo: Siepot Muscicapidae
Suku: Satakielet Luscinia
Laji: svecica
Kaksiosainen nimi
Luscinia svecica
(Linnaeus, 1758)
Levinneisyyskartta
Luscinia svecica distribution.png
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Sinirinta Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Sinirinta Commonsissa

Sinirinta (Luscinia svecica) on koristeellisen näköinen pieni lintu.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naaras

Sinirinta on 13–15 cm pitkä.[2][3] Koiraalla on sininen kurkkulappu, jonka keskellä on Pohjois-Euroopassa pesivillä svecica-alalajin koirailla ruosteenpunainen täplä. Muilla alalajeilla täplä on punainen, tai se puuttuu kokonaan. Naarailla kurkun kuviointi vaihtelee. Useimmilla naarailla kurkussa on vain mustien pilkkujen muodostama kaari kellanvalkealla pohjalla. Joillain naarailla on kuitenkin rinnassa sinistä sekä musta ja ruosteenpunainen, rinnan yli kulkeva vyö. Ne naaraat, joilla on rinnassa eniten sinistä, voivat muistuttaa koiraita.[3]

Sinirinnalla on kaikissa puvuissa selvä, valkoinen silmäkulmanjuova, sekä laajat ruosteenpunaiset pyrstön tyvilaikut.[3]

Sinirinnan kutsuääni on kuiva ja epäpuhtaasti maiskahtava "trak". Hätääntyneenä se päästää lisäksi kivitaskumaista, viheltävää "hiit"- ääntä, ja toisinaan leppälintumaista "hyit"-ääntä. Sinirinnan laulu on voimakasta ja kirkasta, ja se alkaa usein kuuluvalla "zry"- tai "zri-zri-zrytt"-äänellä kiihtyen ja ryöpsähtäen nopeasti melodisiksi, sointuviksi ja kitiseviksi ääniksi. Lauluun sekoittuu usein taitavia matkintoja,[3] ja sinirintaa kutsutaan myös "Lapin satakieleksi".[3][2]

Vanhin suomalainen rengastettu sinirinta on ollut 5 vuotta 11 kuukautta 29 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut ruotsalainen vähintään 8 vuoden 10 kuukauden ikäinen yksilö.lähde?

Sinirinnan sulkasato alkaa heinäkuun puolivälissä ja kestää 41 vuorokautta, päättyen keskimäärin 24. elokuuta.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinirintaa tavataan pesivänä Pohjois- ja Keski-Euroopassa, Espaanjassa sekä Keski-, Itä- ja Pohjois-Aasissa ja Alaskassa. Talvehtivana sitä esiintyy Etelä-Euroopassa, Afrikan pohjois- ja keskiosissa, Lähi-Idässä sekä Aasian eteläosissa. Euroopassa arvioidaan elävän 13,5–23,4 miljoonaa yksilöä, ja lajin kannankehitys on vakaa. Sinirinta on luokiteltu elinvoimaiseksi.[1]

Suomessa sinirinta pesii pohjoisessa Metsä- ja Tunturi-Lapissa. Suomen kannaksi arvioidaan 30 000–80 000 pesivää paria. Suomen pesimäkanta on taantunut, ja sinirinta luokitellaan Suomessa silmälläpidettäväksi, kun se vielä vuoden 2000 uhanalaisuusluokituksessa luokiteltiin elinvoimaiseksi.[4]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinirinnan kevätmuuton lepopäivä

Sinirinta pesii Pohjois-Euroopassa pajukoissa ja kosteissa tunturikoivikoissa. Muualla Euroopassa laji pesii kosteikkojen ja jokien kosteilla rannoilla, joilla kasvaa pensaita, ruovikkoa ja leppää. Joskus sitä tavataan myös vuoristoisemmissa ja kuivemmissa ympäristöissä.[3]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinirinta tekee pesänsä varvikkoon tai pensaan suojaan. Naaras munii touko-heinäkuussa 5–7 ruskeapilkkuista, harmaanvihertävää munaa. Se hautoo niitä 13–14 vuorokautta. Poikaset pysyvät pesässä 14 vuorokautta.[2]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinirinta käyttää ravinnokseen hyönteisiä, hämähäkkejä, matoja, marjoja ja siemeniä.[2]

Erityistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinirinta on Lapin maakuntalintu.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b BirdLife International: Luscinia svecica IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 14.2.2014. (englanniksi)
  2. a b c d Laine, Lasse J.: Suomalainen Lintuopas, s. 230. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-26894-0.
  3. a b c d e f Svensson, Lars: Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 278. Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21351-2.
  4. Sinirinta (Luscinia svecica) Suomen lintuatlas. Viitattu 14.9.2013.
  5. Maakuntalinnut Birdlife Suomi. Viitattu 25. kesäkuuta 2009.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Järvinen, Antero, Järvinen, Leena, Pietiäinen, Hannu & Pryl, Mikko 1980: Sinirinta Kilpisjärven ankarassa pesimäympäristössä. – Lintumies 3.1980 s. 129–134. LYL.
  • Järvinen, Antero & Pryl, Mikko 1980: Nesting habits of the Bluethroat Luscinia svecica at Kilpisjärvi, Finnish Lapland. – Kilpisjärvi Notes 4:1–7.
  • Kangas, Jaakko K. & Pietilä, Tauno 1978: Valkotäpläsinirinta Luscinia svecica cyanecula* ensi kertaa pesivänä Suomessa. – Lintumies 1.1978 s. 23. LYL