Sininen laguuni
| Sininen laguuni | |
|---|---|
| The Blue Lagoon | |
 |
|
| Ohjaaja | Randal Kleiser |
| Käsikirjoittaja | Douglas Day Stewart |
| Perustuu | Henry de Vere Stacpoolen romaaniin |
| Tuottaja | Randal Kleiser |
| Säveltäjä | Basil Poledouris |
| Kuvaaja | Néstor Almendros |
| Leikkaaja | Robert Gordon |
| Lavastaja | Jon Dowding |
| Pääosat |
Brooke Shields Christopher Atkins |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa |
 Yhdysvallat |
| Tuotantoyhtiö | Columbia Pictures |
| Levittäjä |
Columbia Pictures Netflix |
| Ensi-ilta |
5. heinäkuuta 1980  25. joulukuuta 1980 |
| Kesto | 105 min |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Budjetti | 4 500 000 dollaria |
| Seuraaja | Paluu siniselle laguunille |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Sininen laguuni on Randal Kleiserin vuonna 1980 ohjaama romanttinen seikkailudraama, joka perustuu Henry De Vere Stacpoolen samannimiseen romaaniin. Elokuvan pääosia esittävät 14-vuotias Brooke Shields ja 18-vuotias Christopher Atkins. Elokuvan alkuperäisen musiikin on säveltänyt Basil Poledouris.
Elokuva oli taloudellinen menestys, mutta Brooke Shields sai roolistaan historian ensimmäisen huonoimman naispääosan Razzie-palkinnon. Elokuva sai myöhemmin jatko-osan Paluu siniselle laguunille (1991).
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaksi nuorta serkusta, Emmeline (Brooke Shields) ja Richard Lestrange (Christopher Atkins), ovat matkalla Tyynen valtameren yli San Franciscoon. Laivalla syttyy kuitenkin tulipalo, ja sekasorrossa Emmeline ja Richard joutuvat eroon huoltajastaan Arthur Lestrangesta (William Daniels). Lapset hyppäävät pieneen veneeseen ja heidän mukaansa tulee laivan huonotapainen kokki Paddy Button (Leo McKern).
Kolmikko haaksirikkoutuu paratiisisaarelle, missä Paddy opettaa heitä selviämään. Pian löytämästään alkoholitynnyristä itsensä humalaan juonut Paddy kuolee hukkumalla ja lapset jäävät oman onnensa nojaan.
Vuosia kuluu eikä saaren tuntumaan osu yhtäkään pelastavaa laivaa. Lapset kasvavat, ja kokevat murrosiän kehityksen. Lopulta kun laiva menee ohi Emmeline ei sytytä tulta merkiksi, koska ei halua pois saarelta. Tämä aiheuttaa riidan nuorten välille.
Nuoret rakastuvat toisiinsa ja aikanaan Emmeline synnyttää – vanhempien suureksi yllätykseksi, sillä ilman aikuisia kasvaneina he eivät tienneet lisääntymisestä – pojan, jonka he nimeävät Paddyksi.
Nuoret eivät enää halua pois saarelta ja eivät yritä herättää ohimenevän laivan huomiota. Laivassa on Richardin isä Arthur Lestrange. Hän näkee savessa kieriskelleet nuoret kaukoputkella, mutta luulee heitä alkuasukkaiksi.
Erinäisten vastoinkäymisten seurauksena he joutuvat ajelehtimaan pelastusveneessä ilman airoja. Kun Emmeline ja Richard huomaavat Paddyn syöneen myrkyllisiä marjoja, hekin päätyvät epätoivossaan syömään niitä. Jonkin aikaa myöhemmin Arthur Lestrangen johtama etsintäretkikunta löytää veneen ja tajuttoman perheen, mutta laivan kapteenin mukaan he eivät ole kuolleet vaan unessa.
Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Brooke Shields | … | Emmeline Lestrange |
| Christopher Atkins | … | Richard Lestrange |
| Leo McKern | … | Paddy Button |
| William Daniels | … | Arthur Lestrange |
| Elva Josephson | … | Nuori Emmeline |
| Glenn Kohan | … | Nuori Richard |
| Alan Hopgood | … | Kapteeni |
| Gus Mercurio | … | Upseeri |
| Bradley Pryce | … | Pieni Paddy |
Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elokuvaa kuvattiin Jamaikalla sekä Fidžillä yksityisomisteisella Nanuya Levun saarella. Sinisen laguunin kohtaukset kuvattiin Champagne Bayssa, Vanuatulla. Elokuvan kasvillisuus ja eläimistö on siis peräisin monelta mantereelta. Kun herpetologi John Gibbons katsoi elokuvan, hän huomasi Fidžisaarilla kuvattujen leguaanien olevan ennestään tieteelle tuntemattomia. Hän matkusti kuvauspaikkana toimineelle saarelle ja löysi uuden leguaanilajin (Brachylophus vitiensis) vuonna 1981.[1]
Elokuvan lisämateriaaleissa kerrotaan, että monet alaikäisen Brooke Shieldsin alastonkohtauksista toteutettiin käyttäen vanhempia sijaisnäyttelijöitä, kuten elokuvan stunttikoordinaattori Kathy Troutt ja delfiinikouluttaja. Yläosattomissa kohtauksissa Shieldsin hiukset liimattiin kiinni hänen rintoihinsa.[2]
Arvioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
VideoHound's Golden Movie Retriever pitää Sinistä laguunia turhana ja älyllisesti loukkaavana uudelleenfilmatisointina vuoden 1948 elokuvasta (suomeksi Sininen laguuni tai Kultainen laguuni). Elokuva saa 1–4 tähden sijasta huonoimmille elokuville varatun arvion ”Woof!”.[3] Video-oppaassa vuodelta 1994 Esko Rautakorpi sanoo elokuvan toimivan lähinnä eksoottisten kuvauspaikkojensa mainosfilminä ja antaa sille yhden tähden viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”huono”.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Robert George Sprackland (1992). Giant lizards. Neptune, NJ: T.F.H. Publications. ISBN 0866226346.
- ↑ The Blue Lagoon (DVD special edition) Julkaistu 5.10.1999
- ↑ "The Blue Lagoon."[vanhentunut linkki] VideoHound's Golden Movie Retriever. Gale, 2008. Haettu 8.11.2016 palvelusta HighBeam Research (vaatii tilauksen).
- ↑ Romano, Bello (toim.): Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Sininen laguuni Internet Movie Databasessa (englanniksi)
- Sininen laguuni AllMoviessa. (englanniksi)
- Sininen laguuni Elonet.