Showpaini

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tyypillinen showpainikehä

Showpaini (usein myös näytöspaini tai amerikkalainen vapaapaini; engl. professional wrestling on kirjaimellisesti käännettynä ammattilaispaini) on viihdemuoto, jossa osanottajat kamppailevat näytösluontoisissa, ennaltakirjoitetuissa otteluissa. Lajin säännöt ja erilaiset kilpailut perustuvat löyhästi painin sääntöihin, mutta nykyään lajilla on entistä vähemmän tekemistä kilpaurheiluna harjoitettavan vapaapainin kanssa. Ammattilaispaini sai alkunsa kiertävien sirkusten, voimamiesten yms. näytöksistä. Showpainijat väittivät lähes vuosisadan ajan lajin olevan aitoa kilpaurheilua ja he suojelivat alan salaisuuksia.

Showpaini ja viihde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Triple H:n kehääntuloposeeraus

Showpainilla on tiettyjä yhtymäkohtia 15001700-luvuilla suosittuun Commedia dell'arteen. Nykyaikaisessa vapaapainissa tällaisia ovat muun muassa juonikuviot, haastattelut sekä erikois- ja lopetusliikkeet. Näitä painiin sinällään liittymättömiä elementtejä kutsutaan toisinaan urheiluviihteeksi (engl. sports entertainment).

1900-luvun alkupuolella yhä useammat ottelut olivat järjestettyjä. Tästä huolimatta lähes koko vuosisadan ajan lajia mainostettiin aitona kilpaurheiluna. Ajan myötä järjestäjien painotus kuitenkin siirtyi uskottavasta toiminnasta selkeästi viihteenomaisen spektaakkelin puolelle. Painijoilta vaaditaan kuitenkin yhä hyvää kuntoa ja urheilullista taustaa.

Nykyään laji on Yhdysvalloissa erittäin suosittu ja siitä on tullut ikään kuin urheilusaippuasarjaa: suurta spektaakkelia, jossa on käsikirjoitettuja henkilöitä historioineen ja taustoineen, näyttäviä ja yllättäviä tapahtumia täynnä olevia otteluita ja paljon muutakin kuin kehässä tapahtuvaa toimintaa.

Todellisuus ja fantasia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ottelut ovat ennalta sovittuja ja harjoiteltuja. Sitä ei myönnetä täysin avoimesti, mutta toisaalta lajia markkinoidaan ensisijaisesti viihteenä. Liikkeet tehdään yhteistyössä vastustajan kanssa ja niiden vaikutuksia liioitellaan. Tästä huolimatta useimmat liikkeet ovat oikeita ja tuskallisia, ja väärin suoritettuina ne voivat aiheuttaa vakavia vammoja. Lajin huipuilta vaaditaan kovaa fyysistä kuntoa, paljon harjoitusta turvallisten tekniikoiden opettelussa sekä näyttelijäntaitoja.

Kun painija "vuotaa" kehässä "verta", verenvuodatus eli juicing on aitoa, vaikkakin se on tavallisesti itse aiheutettu partakoneenterällä (blading). Lisää sanastoa on artikkelissa Amerikkalaisen vapaapainin slangi.

Joskus painija rikkoo tietoisesti käsikirjoitusta ja pyrkii voittamaan ottelun rehellisesti. Nykyään tätä tosin ei huipputasolla tapahdu.

Säännöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuomarilla on viimeinen sana kaikissa otteluissa, ja vain hän itse voi kumota tekemänsä päätöksen. Tavallisesti edes ottelut järjestävän yrityksen omistajilla ja painijoiden työnantajilla ei ole vaikutusvaltaa päätöksiin. Näitäkin sääntöjä voidaan kuitenkin muuttaa mikäli tarina niin vaatii. Vapaapainin epävirallinen motto sääntöjen tulkitsemisen suhteen on "Jos tuomari ei nähnyt, sitä ei tapahtunut". Toisin sanoen kaikki on sallittua, kunhan tuomari ei näe rikkomusta. Yleisön vihaamat painijat käyttävätkin tätä usein hyväkseen tehden koiruuksiaan tuomarin selän takana.

Lyöminen on sallittua kunhan lyöjä käyttää avokämmentä (ei siis suljettua nyrkkiä). Potkia saa ainoastaan päkiällä. Jos toinen ottelijoista koskee köysiin, ote täytyy irrottaa ennen kuin tuomari ehtii laskea viiteen; tätä sääntöä käytetään usein lukoista karkaamiseen. Painija voi myös asettaa jalkansa tai kätensä köydelle välttääkseen häviön matossa olevien hartioiden vuoksi. Yleisön vihaamat painijat käyttävät köysiä apukeinona selättäessään vastustajiaan: he ottavat köysistä tukea, mikä tekee selätysyrityksestä tehokkaamman.

Ottelun voi voittaa selätyksellä, luovutuksella, uloslaskulla, diskauksella tai sillä, ettei vastustaja ehdi nousta kanveesista ylös tuomarin laskiessa kymmeneen.

Selätys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Painijan tulee selättää vastustaja siten, että tämän molemmat hartiat ovat matossa samalla kun tuomari iskee mattoon kolme kertaa. Tämä on tavallisin tapa päättää ottelu. Yleensä on sääntöjen vastaista käyttää köysiä apuna painettaessa hartioita mattoon. Käsikirjoittajat käyttävät tätä sääntöä usein apuna, kun suosikin tulee hävitä ottelu.

Luovutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luovutuksessa painija joutuu esimerkiksi nilkka-, ranne- tai jalkalukkoon, eikä pysty jatkamaan ottelua kivun tai tajunnan menetyksen vuoksi.

Tajunnan menetys kuristusotteessa katsotaan tyrmäykseksi. Tuomari määrittää tajunnan menetyksen tavallisesti nostamalla ottelijan kättä ja pudottamalla sen sitten alas. Mikäli pudotus toistuu kolme kertaa ilman, että ottelija jaksaa estää käden putoamisen, hänen katsotaan olevan tajuton.

Nykyään painija voi luovuttaa hakkaamalla, eli iskemällä mattoon kolme kertaa. Maton hakkaaminen on suhteellisen uusi käsite vapaapainissa: se tuotiin mukaan 1990-luvun puolivälissä, kun itämaisten taistelulajien suosio kasvoi. Näissä lajeissa maton lyöminen on aina hyväksytty luovutuksen merkiksi. Viime aikoina joissain tapahtumissa on hyväksytty myös suullinen luovutus, kun painija ei voi liikuttaa käsiään lukon vuoksi. Tämä on kuitenkin varsin harvinaista.

Lukko tai muu luovutusote on irrotettava, mikäli lukossa oleva painija koskettaa köysiä millä tahansa kehonsa osalla.

Uloslasku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uloslasku tapahtuu silloin, kun ottelija ei ehdi palata kehään tuomarin laskettua kymmeneen (Japanissa lasketaan tavallisesti kahteenkymmeneen). Jos molemmat painijat makaavat liikkumattomina kanveesissa, tuomari alkaa laskea kymmeneen. Lasku keskeytyy vasta molempien painijoiden noustua ylös. Mikäli jompikumpi painijoista ei ehdi nousta ylös ennen laskua kymmeneen, päättyy ottelu pystyssä olevan painijan voittoon. Mikäli kumpikaan ottelijoista ei ehdi reagoimaan tuomarin laskuun, päättyy ottelu tasapeliin.

Diskaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavat rikkomukset johtavat diskaukseen:

  • otetta ei irroteta vastustajan pidellessä köysistä, ja tuomari laskee viiteen
  • vastustajan piteleminen tai pureminen kauemmin kuin viiteen asti
  • toistuvat lyönnit suljetulla nyrkillä, neljään mennessä
  • mikä tahansa ottelun ulkopuolinen häiriö
  • vastustajan lyöminen jollain esineellä — vastustajan iskeminen jotain esinettä vasten ei kuitenkaan tavallisesti johda diskaukseen
  • suora isku vyön alle
  • tuomarin kimppuun käyminen
  • vastustajan silmiin lyöminen tai silmien raapiminen
  • vastustajan housuista kiinni pitäminen selätyksessä.

Käytännössä näitä sääntöjä rikotaan jatkuvasti ilman diskausta, koska tuomaria häiritään eikä hän näe rikkomusta. Yleensä tuomarin täytyy nähdä rikkomus omin silmin, jotta hän voi määrätä diskauksen, ja tuomarin päätös on lähes aina lopullinen. On suhteellisen tavallista, että tuomarit tyrmätään otteluissa; tällöin kaikki keinot ovat sallittuja kunnes tuomari tulee tajuihinsa tai uusi tuomari tulee kehään. Tätä juonenkäännettä käytetään usein muuttamaan ottelun suunta täysin päinvastaiseksi. Toisinaan otteluissa on epärehellisiä erikoistuomareita (yleensä yleisön vihaamia painijoita), jotka eivät tuomaroi rehellisesti ilkeän hahmonsa vuoksi. Toisaalta ottelua voi tuomaroida myös yleisön sankari, joka voi tahallisesti tuomaroida epärehellisesti syöttääkseen yleisön vihaamalle painijalle tämän omaa lääkettään.

Muunnelmia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Säännöt ovat muuttuneet ajan kuluessa. Esimerkiksi National Wrestling Alliancessa (NWA) säännöt kielsivät vastustajan heittämisen köyden yli. Nyt jo hajonneessa WCW:ssä (World Championship Wrestling) säännöt kielsivät yläköydeltä vastustajan päälle hyppäämisen 1990-luvun alussa, mutta tästä luovuttiin fanien vastustuksen takia ja säännön keksijän, Bill Wattsin, erottamisen vuoksi. Molemmat rikkeet johtivat aikoinaan diskaukseen. Toisin kuin 90-luvun ECW:ssä (Extreme Championship Wrestling) singleotteluissakaan ei ollut diskauksia. ECW:n säännöt ovat suurimmalta osin poistuneet käytöstä sen jälkeen, kun WWE osti ECW:n vuonna 2001 tämän kärsiessä taloudellisista vaikeuksista. Joissakin otteluissa saatetaan käyttää vanhan ECW:n sääntöjä, mutta niitä kutsutaan WWE:ssä nykyään nimellä Extreme Rules.

Showpaini maailmalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stereotyyppisesti amerikkalaisena ilmiönä pidettyä showpainia harrastetaan myös monissa muissa maissa. Kanadasta, Japanista ja Meksikosta on tullut kuuluisia showpainijoita.

Showpaini Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa on ollut kolme vakavastiotettavaa yritystä luoda vapaapainipromootio. Valhalla Pro Wrestling pyrki kovalla markkinoinnilla ja kovilla nimillä nopeasti kannattavaksi. Yleisö kuitenkin pettyi, kun yrityksen mainostamia nimiä ei kehässä nähty, ja Valhalla lopetettiin nopeasti heikon talouden vuoksi. PWF eli Pro Wrestling Finlandia jatkoi Valhallan jälkeen, mutta huomattavasti maltillisemmin. PWF piti painitapahtumia Uudenmaan alueella muutaman kuukauden välein muutaman vuoden, kunnes lopetti toimintansa. Suomalaisen ammattipainin perinnettä jatkaa Fight Club Finland. 3. syyskuuta 2007 alettiin suomalaista showpainia näyttää ensi kertaa myös televisiossa, kun Diggari-kanavalla alkoivat SMASH TV -lähetykset. Suomessa näytettiin showpainia (RAW, SmackDown! ja WWE NXT) MTV3 MAXilla perjantai-lauantai-iltaisin, mutta sen näyttäminen lopetettiin.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Showpaini.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]