Seawolf-luokka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
USS Seawolf (SSN-21).
USS Seawolf (SSN-21) rakenteilla Grotonissa Connecticutissa.

Seawolf on Yhdysvaltain ydinkäyttöisten hyökkäyssukellusveneiden luokka, joka sai nimensä ensimmäisen edustajansa SSN-21 Seawolfin mukaan. Ensimmäinen vene otettiin käyttöön 19. heinäkuuta 1997. Luokka oli tarkoitettu Los Angeles -luokan sukellusveneiden seuraajaksi. Alukset tilattiin kylmän sodan loppuvaiheessa vuonna 1989.

Kolmesta valmistuneesta Seawolf-sukellusveneestä USS Jimmy Carter on karkeasti arvioiden 30 m pidempi, kuin luokan kaksi muuta alusta. Pidennys johtuu Multi-Mission Platformista (MMP), joka mahdollistaa kauko-ohjattavien alusten ja erikoisjoukkojen laskemisen veteen. MMP toimii myös vedenalaisena työpisteenä veden alla kulkevien optisten kaapeleiden kuuntelua varten. Tämä tehtävä oli aiemmin käytöstä poistetulla USS Parchella.

USS Jimmy Carterin kotisatama on tällä hetkellämilloin? Bangor, Washington. Vuonna 2006 Yhdysvaltain laivasto ilmoitti, että kaikkien kolmen Seawolf-sukellusveneen kotisatamaksi tulisi jatkossa Bangor.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seawolf suunniteltiin itsenäiseksi Neuvostoliiton strategisten ohjussukellusveneiden torjuntaan, ennen kuin ne ehtisivät iskeä kohteisiin Yhdysvalloissa.

Alkuperäisen tilauksen mukaan laivaston koko olisi ollut 29 alusta ja laivasto olisi rakennettu seuraavan 10 vuoden aikana. Myöhemmin tilausta pienennettiin 12 alukseen. Kylmän sodan päättymisen ja budjettirajoitusten vuoksi tilaus supistettiin vuonna 1995 kolmeen alukseen ja pienempikokoisen Virginia-luokan sukellusveneen suunnittelu aloitettiin.[1]

Tekniikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

USS Seawolfin (SSN-21) ohjaamo.

Seawolf-luokan alukset ovat Los Angeles -luokan aluksia hiljaisempia, suurempia, nopeampia ja ne ovat paremmin aseistettuja. Torpedoputkien määrä (8) on Los Angeles -luokkaan verrattuna kaksinkertainen. Seawolf-alukset olivat näistä syistä johtuen myös paljon kalliimpia. Alukset oli tarkoitettu taistelemaan valtamerillä Neuvostoliiton ballistisilla ydinohjuksilla varustettuja sukellusveneitä vastaan. Tällaisia aluksia olivat esimerkiksi Neuvostoliiton Typhoon-luokan sukellusveneet sekä uudet Akula-luokan hyökkäyssukellusveneet.

Alusluokka käyttää kehittyneempää ARCI Modified AN/BSY-2 -taistelujärjestelmää. Järjestelmä sisältää uuden pallomaisen kaikuluotaimen, Wide Aperture Array (WAA) -antenniston ja uuden perässä vedettävän kaikuluotausjärjestelmän. Jokaisen Seawolf-aluksen voimanlähteenä on yksi S6W-ydinreaktori, joka tuottaa 39 MW verran tehoa potkuriakselille.

Aseistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

USS Seawolfin (SSN-21) asejärjestelmäkonsoli.

Seawolf-luokan sukellusveneissä on kahdeksanputkinen kaksikerroksinen torpedohuone, ja ne pystyvät kuljettamaan 50 kpl. Mark 48 48 ADCAP torpedoa tai Tomahawk-risteilyohjusta tai Harpoon-merimaaliohjusta tai yli 100 merimiinaa. Lisäksi veneissä on ilmalukot taistelusukeltajille ja erikoisjoukoille.

Aluksissa on myös monipuolinen varustus matalanveden operaatioita varten, kuten esimerkiksi vedellä täytettävä siilo taistelusukeltajien ja näiden varustuksen veteenlaskemista varten.

Tekniset tiedot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rakentaja: General Dynamics Electric Boat Division
  • Voimalaite: yksi S6W-ydinreaktori
  • Pituus: 107,6 m
  • Leveys: 10,67 m
  • Korkeus: 12,2 m
  • Huippunopeus: 35 solmua.
  • Suurin syvyys: virallinen 800 jalkaa
  • Miehistö: 12+121 miehistön jäsentä

Valmistuneet Seawolf-luokan sukellusveneet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Seawolf-luokka.
  • Truver, Scott C.: The United States Navy. Seaforth World Naval Review 2010, 2009, I. vsk, s. 27-37. Barnsley: Seaforth Publishing. ISBN 978-1-84832-051-2. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Truver, Scott C. s. 47