Sari Taussi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sari Taussi on suomalainen toimittaja ja syyskuusta 2012 alkaen Yleisradion Kaukoidän-kirjeenvaihtaja, asemapaikkanaan Peking.

Taussi opiskeli tiedotusoppia, sosiologiaa, kirjallisuustiedettä ja filosofiaa ja valmistui valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta. Hän oli kesätoimittajana Kymen Sanomissa ja kaksi kesää Helsingin Sanomissa. Vuonna 1984 hän sai paikan Yleisradion radiouutisten sähketoimittajana. 1980-luvun loppuvuosina Taussi toimi kaksi vuotta YK:n vapaaehtoisjoukoissa Thaimaassa Mekongjoen kehittämiskomission tiedotustehtävissä. Tämän jälkeen Taussi alkoi erikoistua kansainvälisiin aiheisiin ja ympäristökysymyksiin. Hän opiskeli koulutusvapaallaan vuonna 2005 Chiang Main yliopistossa Thaimaassa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Airi Leppänen: Matkalla Kiinaan. Liiton Arkki, Kesäkuu 2012, s. 12–15. Radio- ja televisiotoimittajien liitto ry. ISSN 1459-966X. Lehden Numero verkossa (pdf). Viitattu 10.11.2013.