Saladir

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

The legend of Saladir on Erno Tuomaisen ohjelmoima roguelikepeli. Saladirin maailma on värikkäällä ASCII -merkistöllä kuvattu fantasiamaailma, joka on saanut paljon vaikutteita Ancient Domains of Mystery -pelistä. Peli on valmistunut vuonna 1999 386-prosessoriselle koneelle. Se tukeutuu DOS-käyttöjärjestelmään. [1]


Hahmot seikkailevat Salmorria nimisessä maailmassa, jossa muiden hahmojen tekemiset säilyvät. Esimerkiksi luolastot ja hahmoilta jääneet tavarat jäävät luoliin. Tämä aikaansaa ongelmia myöhemmissä peleissä koska ruuansaannin turvaaminen vaikeutuu koko ajan ja hahmo joutuu seikkailemaan syvemmälle maailmaan edes päästäkseen varsinaisesti alkuun. Luolastot ovat laajoja ja voivat olla yli ruudun kokoisia, jolloin vain osa kerroksesta on näkyvissä.

[muokkaa] Pelimekaniikka

Pelissä hahmo ei edusta mitään tiettyä ammattia vaan harjoittaa nuoruudessaan aikaa erilaisten opettajien alaisuudessa. Nämä määräävät mitä taitoja ja miten hyvin hahmo osaa mitäkin asiaa. Erikoista on myös se, että kaikki aseet ja varusteet kuluvat käytössä.

Hahmolla on useita osumispaikkoja ja esimerkiksi kypärä suojaa pelkästään päätä, ei koko ruumista.

[muokkaa] Viitteet

  1. Suomipelit
Tämä videopeleihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut