Turboraketti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Turboraketti
Kehittäjä Heikki Kosola
Julkaistu 1993
Lajityyppi Luolalentely
Pelityyppi Kaksinpeli
Saatavuus Amiga
Ohjaus Peliohjain

Turboraketti on Heikki Kosolan Amigalle tekemä kaksinpeli, joka kuuluu luolalentely-genreen. Kosola julkaisi pelin vuonna 1993 shareware-muodossa. Turborakettia pelataan joystickeilla ja yhdellä koneella, jonka kuvaruutu on jaettu pelaajien kesken vaakatasossa. Peli on kauttaaltaan suomenkielinen, ja kieli on mieleenpainuvan persoonallista. Kosola on tehnyt Turboraketista myös englanninkielisen version, mutta senkin nimen hän on jättänyt suomenkieliseksi.

Pelaajat taistelevat toisiaan vastaan aluksilla, joita työntävät eteenpäin rakettimoottorit. Aluksissa on aseistuksena sekä kevyempi sarjatuliase että raskaampi tykki, joita molempia on valittavana neljä erilaista. Laskeutumalla tukikohtaansa pelaaja voi vaihtaa aseistusta kesken pelin. Tukikohdassa voi myös ladata ammuksia ja tankata polttoainetta.

Pelissä on mahdollista ottaa käyttöön Turboranking-moodi, jolloin pisteitä saa vastustajan alusten tuhoamisen lisäksi muun muassa nopeuskilpailuja suorittamalla. Kenttiä on viisi, joista jokaisessa on vaikeustasoltaan erilainen rata nopeuskisaa varten. Alukset ovat sitä ketterämpiä mitä kevyempiä ne ovat, joten nopeuskisaa kannattaa lähteä suorittamaan mahdollisimman vähäisellä ammus- ja polttoainemäärällä. Lopulliseen Turboranking-pistepottiin vaikuttaa myös pistetasoitus pelaajien välillä sekä säästyneet alukset.

Painovoima kiskoo aluksia jatkuvasti kohti ruudun alaosaa. Sen voimakkuutta voi säätää ennen peliä. Joissakin kentissä on muitakin liikkuvuuteen vaikuttavia tekijöitä, kuten ilmavirta tai neste, johon alus voi kyllä sukeltaa, mutta jossa se etenee hitaasti. Seiniin tai toisiinsa törmätessään alukset tuhoutuvat kertarysäyksellä.

Turboraketti on ollut hyvin suosittu varsinkin Suomessa, mistä kertoo muun muassa se, että sille on perustettu fanisivusto, jota on päivitetty vielä kymmenen vuotta pelin julkaisemisen jälkeen. Pelin ystävät ovat myös tehneet siitä PC-version Turbis, jota voi pelata DOSBoxilla.

Pelin julkaisuvuodesta ja oletetusta jatko-osasta liikkuu runsaasti virheellistä tietoa. Heikki Kosola julkaisi Turboraketin beta-version vuonna 1992, ja sen saama suuri suosio innosti häntä viimeistelemään pelin. Valmiin Turboraketin Kosola julkaisi seuraavana vuonna. Tämä on aiheuttanut väärinkäsityksen, että jälkimmäinen versio olisikin jatko-osa. Pelissä ei kuitenkaan missään vaiheessa sanota sen olevan Turboraketti 2, vaan kyseessä on nimenomaan alkuperäisen Turboraketin lopullinen versio.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]