Saigō Takamori

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Saigō Takamori

Saigō Takamori (jap. 西郷隆盛 182824. syyskuuta 1877) oli japanilainen samurai ja poliitikko.[1] Ōkubo Toshimichin ja Kido Takayoshin ohella häntä kutsutaan yhdeksi ”Meiji-restauraation kolmesta suuresta miehestä”.

Saigō oli lähtöisin Satsuman hanista ja toimi nuoruudessaan matala-arvoisena samuraina. Vuoden 1858 Ansei-puhdistuksessa hänet karkotettiin Amami Ōshiman saarelle, mutta myöhemmin hänen onnistui nousta merkittävään asemaan keisarillisissa joukoissa Meiji-uudistuksen aikana.[1] Keisarin vakiinnutettua asemansa Saigō toimi Meiji-hallinnossa Japanin modernisointia vastustavana poliitikkona. Saigōn suunnitelmat mm. sodasta Koreaa vastaan kohtasivat kuitenkin ankaraa vastustusta, ja lopulta hän erosi hallintotehtävistään ja palasi kotikaupunkiinsa Kagoshimaan.

Satsuman kapinassa vuonna 1877 Saigō suostui vastahakoisesti johtamaan konservatiivisten samuraiden joukkoja Meiji-hallituksen armeijaa vastaan. Keskushallinnon moderni armeija kukisti kapinan nopeasti, ja Saigō sai surmansa kapinan päätäneessä Shiroyaman taistelussa. Kuoleman yksityiskohdista ei ole täyttä varmuutta. Saigōn omat miehet kertoivat, että hän olisi tehnyt seppukun haavoituttuaan. Toisen version mukaan Saigō menetti vammautuneena puhekykynsä, jolloin hänen omat miehensä hänen oletettujen toiveidensa mukaisesti olisivat tappaneet hänet. Tarinan mukaan Saigōn päätä ei koskaan löydetty,[2] mutta tosiasiassa hallituksen joukot saivat sen käsiinsä ja asettivat näytille yhdessä Saigōn apulaiskomentajien päiden kanssa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Saigō Takamori.
Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.