Säilöntä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Säilykkeitä.

Säilöntä tarkoittaa käsittelyä, jonka avulla elintarvikkeet säilyvät pilaantumatta tavallista pidempään. Yleisimpiä säilöntätapoja ovat pakastaminen, sokerin kanssa keittäminen, kuivaaminen, suolaaminen ja maitohappokäyminen (katso fermentointi). Muita säilöntämenetelmiä ovat lämpökäsittely ja menetelmät, jotka tappavat bakteereita, esimerkiksi pastörointi ja iskukuumennus.

Yksi vanhimmista säilöntämenetelmistä on savustus, jossa savun sisältämien eri kemikaalien, lämmön ja tuotteen osittaisen kuivumisen yhteisvaikutuksella voidaan parantaa elintarvikkeen säilyvyyttä.[1] Savustaminen ei kuitenkaan ole sama kuin elintarvikkeen mikrobien tuhoaminen: savustetuista ja umpiopakatuista kaloista on tutkimuksissa löydetty merkittäviä määriä patogeeneja mikrobeja. Lämminsavustettu kala säilyy noin viikon, kylmäsavustettu 2-4 viikkoa.[2]

Säilönnän kehittyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen vanhaan oli kuitenkin hyvin vähän keinoja saada ruoka tuoreena käyttäjille, mikä oli suuri este elintarvikekaupan kehittymiselle. 1700-luvun lopulla rankalainen François Appert tuotti kirjan "Kuinka kaikenlaisia eläin- ja kasvisperäisiä aineita säilötään moneksi vuodeksi". Hänen kehittämäänsä menetelmään kuului ainesten hidas kuumentaminen umpinaisissa lasipurkeissa. Tätä menetelmää ei saatu täysin luotettavaksi ennen vuotta 1859, jolloin yhdysvaltalainen John Landis Mason patentoi toimivan version siitä.[3] Säilykkeitä alettiin kuitenkin käyttää esimerkiksi armeijoiden ruokinnassa.

1840-luvun Britanniassa aloitti toimintansa Wenham Lake Ice Company. Se asetti Lontoon-liikkeensä näyteikkunaan suuren läpinäkyvän jääkimpaleen, joka herätti suurta huomiota. Ihmeteltiin, kuinka se säilyi kesälläkin pitkään sulamatta. Yhtiö toi jään Pohjois-Amerikan Uudesta-Englannista. Toiminta muuttui 1850-luvulla kaupalliseksi ja ihmiset hankkivat koteihinsa jääkimpaleita. Jää antoi myös tukku- ja vähittäiskaupalle uusia mahdollisuuksia varsinkin Yhdysvalloissa.[3]

Brittiläinen Bryan Donkin kehitti 1810-luvulla säilyketölkin. Ruoka säilyi tölkissä erittäin hyvin, mutta varhaiset takoraudasta valmistetut tölkit olivat miltei mahdottomia avata. Sotilaat käyttivät avaamiseen yleensä pistintä. Turvallinen tölkinavaaja, jossa on kaksi pyörivää osaa, on peräisin vuodelta 1925.[3]

Eri säilöntämenetelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elintarvikkeita voidaan säilöä joko mikrobit tuhoavalla tavalla (säilykkeet, autoklavointi jne.), jolloin säilyke voi steriilisti suljetussa pakkauksessa säilyä hyvin kauan, tai mikrobien kasvua hillitsevästi, jolloin elintarvikkeen säilyvyysaika pitenee, mutta tuote lopulta pilaantuu. Säilönnässä pyritään hillitsemään bakteerien, homeiden ja hiivojen kasvua. Tämä voidaan tehdä esimerkiksi suuren sokeripitoisuuden avulla, pienentämällä pH:ta tai estämällä mikrobien kasvua erityisillä säilöntäaineilla.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Savustus ja sen historia säilöntä- ja ruoanvalmistusmenetelmänä keskiaika.org
  2. Kalatuotteet Ruokatieto
  3. a b c Bill Bryson: Sisään! Lyhyt historia lähes kaikesta kotona, s. 82-88. Suomentaneet Laura Beck ja Tarja Kontro (alkuteos At Home: A Short History of Private Life, Transworld Publishers/Doubleday 2010). WSOY, 2011. ISBN 978-951-0-36967-8.
  4. Miksi säilötään? Yhteishyvä

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]