Ryan Phillippe

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ryan Phillippe vuonna 2011.

Matthew Ryan Phillippe (s. 10. syyskuuta 1974, New Castle, Delaware) on yhdysvaltalainen näyttelijä. Hänet tunnetaan paremmin taiteilijanimellä Ryan Phillippe.

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Phillippen vanhemmat ovat Richard ja Susan Phillippe. Hänellä on kolme sisarta, joiden nimet ovat Kirsten, Lindsay ja Katelyn. Phillippe opiskeli New Castle Baptist -akatemiassa, jossa hän pelasi kori- ja jalkapalloa sekä sai mustan vyön taekwondossa. Hän oli myös vuosikirjan toimittajana viimeisenä vuotenaan. 15 vuoden iässä Phillippeä alkoi kiinnostaa näytteleminen naapurin ehdotettua ammattia hänelle. Rooliagentti löysi Phillippen kaksi vuotta myöhemmin ja alkoi lähettää poikaa koe-esiintymisiin New Yorkiin.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Phillippen ensimmäinen rooli oli Billy Douglas, ensimmäinen päiväsaikaan televisiossa esitetty homoseksuaalinen nuori, ABC:n tv-sarjassa One Life to Live. Phillippe kuitenkin jätti sarjan ja muutti Los Angelesiin, jossa hän esiintyi lukuisissa pienissä rooleissa tv-sarjoissa ja elokuvissa. Tänä aikana hän teki muun muassa elokuvan White Squall (1996).

Phillippen ensimmäinen suuri elokuvarooli oli Tiedän mitä teit viime kesänä -elokuvassa, jossa hän näytteli yhdessä Sarah Michelle Gellarin, Jennifer Love Hewittin ja Freddie Prinze Jr:n kanssa. Elokuva oli menestys ja avasi Phillippelle uusia ovia viihdeteollisuudessa; Phillippe pääsi elokuvan menestyksen seurauksena tähdittämään muitakin korkean profiilin elokuvia kuten elokuvia 54 (1998) ja Julmia aikeita (1999), jossa hän näytteli tulevan vaimonsa Reese Witherspoonin kanssa. Julmia aikeita oli niin ikään menestys varsinkin teini-ikäisten katsojien keskuudessa. Phillippe on esiintynyt myös elokuvissa Playing by Heart, Gosford Park, Conspiracy.com, The I Inside ja Crash, joka palkittiin parhaan elokuvan Oscarilla.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Phillippe avioitui Oscar-palkitun näyttelijän Reese Witherspoonin kanssa kesällä 1999. Parilla on kaksi lasta: tytär Ava Elizabeth Phillippe (s. 9. syyskuuta 1999) ja poika Deacon Reese Phillippe (s. 23. lokakuuta 2003). Lokakuussa 2006 Phillippe ja Witherspoon yllättäen ilmoittivat eroavansa. Vuonna 2011 uutisoitiin 36-vuotiaan Philippen suhteesta 19-vuotiaaseen Demi Lovatoon. Pari oli suhteen paljastuessa seurustellut jonkin aikaa.[1] Pari erosi kesäkuussa 2011, Lovaton kerrotaan laittaneen suhteen poikki.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ryan Phillippe tapailee 18-vuotiasta starlounge.fi.msn.com. 19.7.2011. Viitattu 19.7.2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]