Rubin Goldmark
Rubin Goldmark (15. elokuuta 1872 – 6. maaliskuuta 1936) oli yhdysvaltalainen säveltäjä, pianisti ja musiikkipedagogi.[1]
Goldmark oli itävallanjuutalaisen säveltäjä Karl Goldmarkin sisaruksenpoika. Hänen isänsä Leo Goldmark oli juristi ja merkittävä musiikkivaikuttaja aikansa New Yorkissa. Rubin Goldmark opiskeli aluksi yksityisesti pianonsoittoa saksalaissyntyisen Alfred von Livoniuksen johdolla ja vietti vuoden City College of New Yorkissa. Vuonna 1889 hän lähti Wieniin, jossa hänelle opettivat sävellystä Robert Fuchs ja Johann Nepomuk Fuchs sekä pianonsoittoa Anton Door. Vuonna 1891 Goldmark palasi New Yorkiin, jossa jatkoi kahden vuoden ajan opintojaan Yhdysvaltain kansallisessa musiikkikonservatoriossa Rafael Joseffyn ja Antonín Dvořákin johdolla.[1]
Goldmarkin pianotrio d-mollissa (op. 1, 1892) kantaesitettiin toukokuussa 1893 Yhdysvaltain kansallisessa musiikkikonservatoriossa. Breitkopf & Härtel julkaisi teoksen nuotit vuonna 1896. Dvořákin lähdettyä Goldmark opetti pianonsoittoa ja musiikin teoriaa Yhdysvaltain kansallisessa musiikkikonservatoriossa vuosina 1893–1894. Terveyssyistä Goldmark joutui kuitenkin lähtemään New Yorkista, joten hän johti vuoteen 1902 musiikkioppilaitosta Coloradossa. Laajaa tunnustusta hän sai Bostonin sinfoniaorkesterin kantaesitettyä 13. tammikuuta 1900 hänen sävelrunonsa Hiawatha. Terveydentilansa parannuttua huomattavasti Goldmark palasi vuonna 1902 New Yorkiin, jossa opetti pianonsoittoa ja sävellystä seuraavien kahden vuosikymmenen ajan. Hän myös kiersi monesti Yhdysvalloissa ja Kanadassa pitämässä luentoresitaaleja Richard Wagnerin musiikista. Vuonna 1907 Goldmark oli perustamassa New Yorkin Bohemians-klubia, jonka puheenjohtajana hän toimi vuosina 1907–1910 ja vuodesta 1926 kuolemaansa. Näiden kausien välissä johtoasemassa oli viulisti Franz Kneisel.[1]
Vuonna 1909 Goldmark sai Paderewski-palkinnon pianokvartetostaan (op. 12). 14. maaliskuuta 1914 Bostonin sinfoniaorkesteri kantaesitti hänen sävelrunonsa Samson ja 30. tammikuuta 1919 hänen puhtaasti orkestraalisen teoksensa Requiem. Vuonna 1922 Goldmark sävelsi suurimman menestyksen hänelle tuoneen orkesteriteoksen A Negro Rhapsody, jonka Josef Stránskýn johtamat New Yorkin filharmonikot kantaesittivät 18. tammikuuta 1923. Universal Edition julkaisi teoksen nuotit samana vuonna. A Negro Rhapsody toimi alkujaan rasismia vastaan ja sitä esitettiin säännöllisesti 1930-luvulle saakka; afroamerikkalaisten musiikki alkoi kuitenkin assimiloitua valkoisten musiikkiin, joten A Negro Rhapsodyn suosio vähitellen hiipui. Vuonna 1924 Goldmark sai nimityksen Juilliard Schoolin sävellyksen laitoksen johtoon. Aiemmin mainitsemattomien teosten ohella hän sävelsi esimerkiksi h-mollisonaatin viululle ja pianolle, pianoteoksia, lauluja, jousikvarteton ja teoksen Four Pieces for violin and piano (Neljä kappaletta viululle ja pianoa). Viimeksi mainituista kappaleista yksi Call for the Plains orkestroitiin vuonna 1922, kun siitä oli tullut Mischa Elmanin suosikkikappale. Goldmarkin johdolla opiskelivat muiden muassa George Gershwin, Vittorio Giannini, Aaron Copland, Frederick Jacobi ja Alexei Haieff.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Rubin Goldmark Universal Edition
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||||||
