Roelf Meyer

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Roelof Petrus "Roelf" Meyer (s. 16. heinäkuuta 1947 Eastern Cape) on eteläafrikkalainen entinen Kansallispuolueen poliitikko ja ministeri sekä liikemies. Meyer toimi Kansallispuolueen muodostaman hallituksen pääneuvottelijana apartheid-järjestelmän päättämiseksi käydyissä neuvotteluissa.

Mayer oli siviiliammatiltaan lakimies ja toimi juristina Johannesburgissa ja Pretoriassa ennen kuin tuli valituksia maan parlamenttiin vuonna 1979. Poliittisen uransa aikana, joka jatkui tammikuuhun 2000 asti, Meyer toimi muun muassa lain ja järjestyksen apulaisministerinä, puolustusministerinä ja vuosina 1991–1996 perustuslakiasiain ministerinä. Kansallispuolueen pääneuvottelijana Meyer vaikutti ANC:n Cyril Ramaphosan kanssa keskeisesti uuden Etelä-Afrikan perustuslain muotoiluun. Ensimmäisten vapaiden vaalien jälkeen huhtikuussa 1994 Meyer jatkoi perustuslakaiasiain ministerinä myös Nelson Mandelan hallituksessa.

Nykyisin Meyer toimii liikemiehenä ja rauhanprosesseihin erikoistuneena konsulttina. Hän on osallistunut muun muassa Pohjois-Irlannin, Sri Lankan ja Rwandan konfliktien ratkaisuyrityksiin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]