RMJ Party Camp
RMJ (alk. Raumanmeren Juhannus) on suuri juhannusmusiikkifestivaali, joka järjestetään Raumalla. RMJ on tarkoitettu 18 vuotta täyttäneille ja musiikkia on esittänyt yleensä suuri joukko kuuluisia suomalaisia esiintyjiä. Festivaali kestää kolme päivää. Radiokanava Yle X taltioi tapahtuman konsertteja vuosina 2002-2004. RMJ:tä markkinoidaan "Suomen parhaimmiksi bileiksi".
Festivaalin perusti Riku Räsänen vuonna 1999[1], minkä jälkeen tapahtuma on järjestetty vuosittain. Kolmen päivän yhteenlaskettu kävijämäärä nousi vuonna 2003 noin 90 000:een. Vuonna 2005 luku oli 99 000.[2]
Tapahtuman omistajaksi vaihtui vuonna 2007 SK Ravintolat Oy:n tytäryhtiö, SK Festivals Oy. Samana vuonna Pamela Anderson vieraili juhlilla. Brändinimi RMJ säilyi, vaikka festivaali siirtyi Rauman Otanlahdesta Poriin 2008, kuitenkin sana Raumanmeren Juhannus jäi pois. Porissa festivaalien tapahtumapaikkana oli Kirjurinluoto ja siellä sijaitseva Pori Delta Arena. Vuonna 2009 SK Entertainment Group luopui pääomistajuudestaan ja vetovastuu tapahtumasta siirrettiin toiselle yritykselle, jonka johtajaksi tuli RMJ:n perustaja Riku Räsänen ja hänen lisäkseen omistajina toimivat Jyrki Kangas, SK Entertainment Group, Local Crew sekä Toni Järvinen. Samalla tapahtuman nimi muutettiin RMJ Party Campiksi.
Vuodesta 2010 tapahtuma on järjestetty jälleen nimellä RMJ ja Raumalla, nyt kuitenkin Unajassa.[3]
Katso myös [muokkaa]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Sedu feidaa juhannusbileistä 3.3.2009. Markkinointi & Mainonta. Viitattu 3. maaliskuuta 2009.
- ↑ Raumanmeri selätti muut jälleen kävijämäärissä 27.6.2005. Meteli.net. Viitattu 24. kesäkuuta 2007.
- ↑ RMJ palaa Raumalle Yle Uutiset
Sivulta puuttuu