Protesilaos

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Protesilaos (muinaiskreikaksi Πρωτεσίλαος 'sotajoukon ensimmäinen') oli kreikkalaisessa mytologiassa Ifikloksen poika ja fylakealaisten hallitsija. Hänet tunnettiin eläessään Iolaoksena, mutta häntä alettiin kutsua Protesilaokseksi, koska hän oli ensimmäinen, joka kaatui Troijassa.

Protesilaos oli Helenan kosijoiden joukossa. Kuten kaikki muutkin sulhasehdokkaat, myös hän vannoi valan, jossa lupasi puolustaa valittua puolisoa kaikkia muita vastaan.[1][2][3] Kun Paris myöhemmin sieppasi Helenan, Protesilaos joutui mukaan Troijan sotaan taistelemaan Menelaokselle annetun lupauksen mukaisesti; mukanaan hän toi 40 alusta[4], ja hän nousi ensimmäisenä Troijan rannikolla maihin. Oraakkeli oli ennustanut, että ensimmäinen kreikkalainen, joka kävelisi maalla rantautumisen jälkeen, myös kaatuisi ensimmäisenä kreikkalaisena.[5] Niin Protesilaoksen tapettua neljä miestä hän sai itse Hektorin kädestä surmansa.[6][7] Toisen version mukaan hänet surmasi Kyknos.[8]. Protesilaoksen kuoltua hänen veljensä Podarkes otti sodassa hänen paikkansa.

Jumalat säälivät Protesilaoksen vaimoa Laodameiaa, ja Hermes toi Protesilaoksen tämän luokse Haadeesta. Kolmen tunnin kuluttua Protesilaos kuitenkin vietiin takaisin kuolleiden valtakuntaan, eikä Laodameia voinut kestää miehensä menettämistä toistamiseen. Yhden version mukaan hän pisti itsensä kuoliaaksi;[9] toisen mukaan hän valmisti miehensä mukaan vahapatsaan ja pyhitti itsensä sille. Tällöin kuitenkin hänen isänsä Akastos, jonka palvelija oli hälyttänyt paikalle, päätti lopettaa tämän ja poltatti patsaan ja sille annetut uhrilahjat roviolla. Laodameia heittäytyi suruissaan samaan rovioon ja kuoli.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Apollodoros, Bibliotheke ('Kirjasto') 3.10.8 (engl. käännös).
  2. Hesiodos, Gynaikon katalogos ('Naisten luettelo') fragm. 68(engl. käännös).
  3. Hyginus, Fabulae xxci (engl. käännös).
  4. Apollodoros, Bibliotheke ('Kirjasto') Epitomi.3.14 (engl. käännös).
  5. Ovidius, Heroides iii.93-102 (engl. käännös).
  6. Hyginus, Fabulae ciii (engl. käännös).
  7. Hyginus, Fabulae cxiv (engl. käännös).
  8. Quintus Smyrnaeus, Troijan tuho 4.523–531 (engl. käännös).
  9. Apollodoros, Bibliotheke ('Kirjasto') Epitomi.3.30 (engl. käännös)n
  10. Hyginus, Fabulae civ (engl. käännös).