Quintus Smyrnaeus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Quintus Smyrnaeus (muinaiskreikaksi Κόιντος Σμυρναίος, Kointos Smyrnaios, Kointos Smyrnalainen) oli myöhäisantiikin aikana vaikuttanut kreikkalainen runoilija, joka kirjoitti latinankielisellä nimellä Posthomerica (kreikaksi Τὰ καθ' Ὅμηρον, Ta kath' Homēron) tunnetun 14 kirjaa käsittävän eepoksen. Se on kirjoitettu heksametri-muodossa ja kuvaa tapahtumia Homeroksen Iliaan ja Odysseian välissä, alkaen Hektorin kuolemasta aina Troijan valtaukseen asti. Tyylillisesti Quintus Smyrnaeuksen on käyttänyt esikuvanaan Homerosta, ja hän on käyttänyt lähteinään samoja hellenistisiä syklisiä runoja kuin Vergiliuskin.

Quintus Smyrnaeuksen oletetaan eläneen myöhäisellä 300-luvulla hänen teoksessaan mainittujen tapahtumien perusteella, mutta on esitetty myös arvailuja siitä, että hän olisi vaikuttanut jo kolmannella, ehkä jopa toisella vuosisadalla. Aikaisempaa ajankohtaa puoltaa hänen teoksestaan näkyvä toisen sofistiikan vaikutus, joka kukoisti tänä aikakautena.

Lisänimi Smyrnaeus ('Smyrnalainen') on peräisin itse eepoksesta, jossa kirjoittaja kertoo aloittaneensa runojen tekemisen oltuaan kaitsemassa lampaita lähellä Smyrnaa.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.