Akastos

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Akastos (muinaiskreikaksi Ἄκαστος) oli kreikkalaisessa mytologiassa Iolkoksen kuninkaan Peliaan ja Anaksibian poika. Hän oli myös yksi Iasonin mukana purjehtineista argonauteista. Medeian juonittua hänen isänsä kuoleman hänestä tuli Iolkoksen kuningas. Kostoksi isänsä kuolemasta hän ajoi Iasonin ja Medeian maanpakoon.

Akastoksella oli puolisonsa Astydameian kanssa useita poikia ja tyttäret Laodameia, Sterope ja Sthenele.

Peleuksen paettua Fthiasta surmattuaan siellä kuningas Eurytionin, Akastos suoritti tälle puhdistusrituaalin. Astydameia kuitenkin rakastui Peleukseen, mutta tämän torjuessa lähentelyn hän lähetti viestin Peleuksen puolisolle Antigonelle, että tämän mies olisi aikeissa naida Steropen, Akastoksen tyttären. Lisäksi hän uskotteli omalle miehelleen, että Peleus olisi yrittänyt maata hänet väkisin.

Toteuttaakseen kostonsa Akastos vei Peleuksen metsästysretkelle, ja tämän nukahdettua kätki tämän miekan ja jätti hänet yksin jälkeensä. Kentaurit löysivät tämän aamunkoitteessa, ja olisivat tappaneet tämän, mutta Kheiron palautti hänelle hänen miekkansa ja säästi hänet.[1] Peleus kosti Akastokselle hävittämällä Iolkosta Iasonin ja dioskuurien avustamana, ja hän katkaisutti Astydameian raajat ja hyökkäsi kaupunkiin ruumiinosien läpi.[2] Akastoksen ja Astydameian saatua surmansa valtakunta siirtyi Iasonin pojan Thessaloksen hallittavaksi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Apollodoros: Bibliotheke ('Kirjasto') 3.13.3 (engl. käännös).
  2. Apollodoros: Bibliotheke ('Kirjasto') 3.13.7 (engl. käännös).