Projekti 629

Wikipedia

629A, Golf II

Projekti 629 (NATO-koodinimi: Golf) oli Neuvostoliiton 1950-luvun lopun dieselkäyttöisten ballistisia ohjuksia kantavien sukellusveneiden sarja.

Luokan suunnittelu aloitettiin 1950-luvun puolivälissä pian sen jälkeen kun Projekti 611:n (Zulu) veneeseen oli sijoitettu menestyksekkäästi R-11FM-Scud-ohjus, joka pystyi kuljettamaan ydinkärjen. Ohjuksen kantomatka oli ydinkärjellä varustettuna noin 150 km.

Suunnittelutoimisto oli OKB-16, joka suunnittelu myös D-2-laukaisujärjestelmän, joka oli tarkoitus sijoittaa veneeseen. Vene itse perustui Projekti 641:een (Foxtrot). Sukellusveneeseen sijoitettiin kolme ohjusta siiloihin tornin taakse. Ohjukset voitiin laukaista vain pinnalta, mutta veneen liikkuessa. Laukaisun valmistelu kesti noin tunnin, mutta se voitiin tehdä veden alla, jonka jälkeen kolme ohjusta voitiin laukaista pinnalta 12 minuutissa. Lisäksi veneissä oli kuusi 533 mm torpedoputkea.

Kolmen veneen jälkeen ohjukseksi tuli uudempi nestepolttoaineinen yksivaiheinen R-13 (SS-N-4 Sark), jonka kantama oli 600 km.

Veneitä rakennettiin 23, 16 Severodvinskissa ja seitsemän Komsomolsk-na-Amuressa tehtaalla №199. Ensimmäiset otettiin käyttöön 1958 ja viimeiset 1962. Suunnitelmat myytiin myös Kiinan kansantasavaltaan 1959, mutta Neuvostoliiton ja Kiinan välirikon jälkeen neuvostoliittolaiset lähtivät Kiinasta elokuussa 1960.

Neljätoista venettä uudistettiin (629A, Golf II) 1966–1972 kantamaan R-21-ohjuksia (SS-N-5 Serb), jonka kantomatka oli 1400 km. Neljä uudistettiin komento- ja viestialuksiksi 629R. Yksittäisiä veneitä varustettiin ohjuksilla R-29 (SS-N-8) (Projekti 601), R-27K (SS-NX-13) (Projekti 605) ja R-39 (Projekti 619).

Maalis–huhtikuussa 1968 K-129 upposi Tyynellämerellä 1390 km Oahusta noin 5 kilometrin syvyyteen. Yhdysvaltain SOSUS-kuuntelujärjestelmä havaitsi veneen uppoamisen. Yhdysvaltain CIA nosti osia veneestä heinäkuussa 1974 Project Jenniferissä rakentamansa erikoisvalmisteisen USNS Glomar Explorer -aluksen avulla.