Pohjansaha

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pohjansaha (ruots. Norrsågen)[1] on Merikarvialla sijaitseva kylä. Se sijaitsee Pohjanmaan rantatien varrella Merikarvian ja Porin rajan tuntumassa noin 15 kilometriä kunnan keskustaajaman eteläpuolella.

Alun perin Ahlaisiin kuulunut Pohjansaha on saanut nimensä Uksjoen rannalle vuonna 1756 perustetusta sahasta. Sen ensimmäiset omistajat olivat porilaiset kauppiasveljekset Olof ja Henrik Inberg. Omistajiin kuuluivat vuosien varrella myös muun muassa ruukinpatruuna Berndt Johan Hastfer sekä asessori Jonas Beckman, kreivi Samuel af Ugglas ja maaherra Erik af Wetterstedt. Saha jatkoi toimintaansa 1860-luvulle saakka, kunnes Prinsjärven ja Sahajärven kuivaaminen vähensivät Uksjoen virtaamaa. Lisäksi Pohjansahassa oli muun muassa puutavaran lastauspaikka sekä laivaveistämö.[2] Pohjansahan edustalla sijaitsevassa Haminaholman saaressa puolestaan toimi höyrysaha 1800–1900-lukujen vaihteessa.[3]

Suomen sisällissodan aikana helmikuussa 1918 kylässä käytiin Pohjansahan taistelu.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Waldenström, Stellan: Vittisbofjärds svenska ortnam och bebyggelsehistoria. Björneborg: Svenska kulturfonden i Björneborg, 2009. ISBN 978-952-92598-0-9.
  2. Heino, Ulla: Ahlaisten historia, s. 216-217, 225. Pori: Porin kaupunki, 1979. ISBN 951-99220-1-6.
  3. Uusi-Seppä, Niina: Satakunnan kulttuuriympäristöt : eilen, tänään, huomenna, s. 274. Pori: Satakunnan Museo, 2012. ISBN 978-952-67018-9-9.
  4. Roselius, Aapo: Amatöörien sota : rintamataisteluiden henkilötappiot Suomen sisällissodassa 1918, s. 65–66. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia, 2006. ISBN 952-53549-2-X. Teoksen verkkoversio (PDF).