Pink Flamingos

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pink Flamingos
Ohjaaja John Waters
Käsikirjoittaja John Waters
Tuottaja John Waters
Säveltäjä John Waters
Kuvaaja John Waters
Leikkaaja John Waters
Pääosat Divine
David Lochary
Mink Stole
Edith Massey
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö New Line Cinema
Ensi-ilta Yhdysvaltain lippu 17. maaliskuuta 1972
Kesto 93 minuuttia
108 minuuttia (vuoden 1997 versio)
Budjetti 12 000 dollaria
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

Pink Flamingos on yhdysvaltalainen John Watersin vuonna 1972 ohjaama kulttimaineen saanut underground-komediaelokuva. Elokuva on luokiteltu niin sanotuksi b-elokuvaksi.

Elokuva tunnetaan erityisesti sen pienibudjettisuudestaan sekä pahamaineisista ja huonoa makua sisältävistä kohtauksista; esimerkiksi kohtauksissa harrastetaan eläimiin sekaantumista ja kannibalismia, miesnäyttelijät harrastavat oraaliseksiä sekä syödään oikeaa koiran ulostetta.

Elokuvan pääosissa esiintyvät muun muassa drag queenina tunnettu Divine sekä David Lochary, Mink Stole ja Edith Massey.

Vuonna 1997 elokuvasta julkaistiin pidennetty versio, joka sisälsi John Watersin henkilökohtaisen esittelyn elokuvasta. Versio sisälsi myös elokuvasta leikattuja kohtauksia. Elokuvan musiikista julkaistiin samana vuonna myös soundtrack.

Suomessa elokuvan vuonna 1997 tehty pidennetty versio esitettiin televisiossa YLE Teemalla joulukuussa 2008.[1]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Divine, 130-kiloinen draq queen tavoittelee maailman saastaimman ihmisen titteliä. Hän asustaa asuntovaunussa lasten pinnasängyssä nukkuvan kananmunista pitävän isoäidin Edien sekä insestisuhteessa olevan eläimiin sekaantuvan poikansa Crackersin kanssa.

Maailman saastaisimman ihmisen titteliä tavoittelevat myös Raymond ja Connie Marble, jotka kaappaavat naisia kaduilta, teettäen näillä lapsia kellarissa ja myyden lapset lesbopareille. Eräänä päivänä Marblet ilmiantavat poliisille Divinen perheen ja ystävien järjestämistä epäsiveellisistä juhlista. Poliisit saapuvat paikalle, jossa juhlijat tappavat ja syövät heidät.

Myöhemmin Marblet polttavat perheen asuntovaunun ja he jäävät siitä kiinni. Rangaistukseksi heidät sidotaan puuhuun, tervataan höyhenillä ja ammutaan aseella kuoliaaksi.

Myöhemmin Divine, hänen poikansa ja Cotton muuttavat Boiseen. Isoäiti menee naimisiin kananmunia kuljettavan miehen kanssa.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 John Waters  … Kertoja ja Herra J.  
 Divine  … Divine/Babs Johnson  
 David Lochary  … Raymond Marble  
 Mink Stole  … Connie Marble  
 Edith Massey  … Edith "Edie" Johnson  
 Mary Vivian Pearce  … Cotton  
 Danny Mills  … Crackers  
 Channing Wilroy  … Channing  
 Cookie Mueller  … Cookie  
 Paul Swift  … Munamies  
 Susan Walsh  … Suzie  
 George Figgs  … Bongo Player  
 Van Smith     
 Vincent Peranio     
 Elizabeth Coffey  … transseksuaalinen nainen  

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pink Flamingos - Esitystiedot Elonet. Viitattu 12.6.2010.