Phaedruksen faabelit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Phaedruksen faabelit
Phaedri fabulae
Phaedruksen faabeleiden painos vuodelta 1724.
Phaedruksen faabeleiden painos vuodelta 1724.
Alkuperäisteos
Kirjailija Phaedrus
Kieli latina
Genre faabeli
Julkaistu 1. vuosisata jaa.
Suomennos
Suomentaja Tuulikki Elo
Kustantaja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Julkaistu 2006
ISBN 951-746-830-X
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Phaedruksen faabelit (lat. Phaedri fabulae eli Phaedri Augusti Liberti Fabulae Aesopiae) on Phaedruksen Aisopokselta latinan kielelle sovittamien sekä hänen itse kirjoittamiensa faabeleiden kokoelma, johon kuuluu viisi kirjaa eläinsatuja ja muita tarinoita.[1][2][3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Phaedrus kirjoitti faabelinsa ensimmäisen vuosisadan alkupuolella. Hänen faabeliensa kirjat I–II ovat syntyneet viimeistään keisari Tiberiuksen aikana ennen Sejanuksen kuolemaa vuonna 31. Tämä tiedetään siitä, että Phaedrus kertoo kirjan III alkusanoissa saaneensa niillä Sejanuksen vihat päälleen. Kirjat III–V ovat syntyneet Sejanuksen kuoleman jälkeen.[1] Faabelit on alkusanoissa osoitettu kahdelle suojelijalle, Eutykhokselle (Eutychukselle) ja Particulolle, joita ei tunneta muutoin.[4]

Phaedrus kuparipiirroksessa vuodelta 1745.

Phaedruksen päälähteeksi on arveltu Demetrios Faleronlaisen tekemää aisoposlaisten faabelien kokoelmaa. Osa tarinoista on peräisin muista hellenistisellä kaudella tehdyistä kokoelmista tai perustuvat Phaedruksen omiin kokemuksiin. Phaedruksen ansioksi on katsottu se, että hän korotti faabelit omaksi kirjallisuuden lajityypikseen, siinä missä aiemmin ne olivat toimineet teoksissa ja puheissa lähinnä satiirisina välipaloina.[2]

Phaedruksen faabelit eivät vaikuta saavuttaneen aikanaan erityisen suurta suosiota.[4] Roomalaisista kirjailijoista Phaedruksen mainitsevat vain Martialis ja Avianus.[1][3][5] Hänen faabeleistaan on myös säilynyt vain vähän käsikirjoituksia.[3] Varhaisimmat ovat 800- ja 900-luvuilta.[1] Tärkein käsikirjoituksista on niin kutsuttu Codex Pithoeanus 800-luvulta. Lisäksi Phaedruksen faabeleita tunnetaan keskiaikaisista proosamuotoisista uudelleensovituksista.[4]

Renessanssiajalla 1400-luvulla Phaedruksen faabelit tunsi Manfredonian arkkipiispa Niccolò Perotti. Hänen käyttämänsä sittemmin kadonnut käsikirjoitus sisälsi 32 sellaista Phaedruksen nimiin laitettua faabelia, joita nykyaikaan säilyneissä käsikirjoituksissa ei ole. Perottin faabeleista tekemä kopio on säilynyt, ja tunnetaan nimellä Epitome Fabularum tai ”Perottin täydennysosa”.[1][3][4]

Koska Seneca nuorempi toteaa, etteivät roomalaiset olleet harjoittaneet faabeleiden kirjoittamista,[3][6] faabeleiden aitoutta on aiemmin joskus epäilty, ja ainakin osaa niistä on ehdotettu jopa Perottin väärentämiksi. Perottin omat yritelmät runoilussa kuitenkin vaikuttavat kumoavan ajatuksen siitä, että hän olisi kyennyt tähän. Sen sijaan hänen löytämiensä faabeleiden arvellaan perustuvan aitoihin roomalaisiin faabeleihin, jotka ovat käyneet läpi suuria muutoksia vuosisatojen aikana kopioituessaan käsikirjoituksista toiseen.[3]

Phaedruksen viiden kirjan editio princeps oli Pierre Pithoun eli Petrus Pithoeuksen toimittama (1596, 12mo.). Se perustui oletettavasti 900-luvulta peräisin olleeseen käsikirjoitukseen. J. C. Orelli julkaisi teoksesta kriittisen laitoksen (Zürich, 1831, 8vo.). Perottin täydennysosan faabelit julkaisi I. A. Cassitti (Napoli, 1809). Angelo Maio täydensi Orellin laitosta 32 uudella faabelilla, jotka ovat samat jotka Perottikin oli löytänyt (Zürich, 1832).[3][7]

Phaedruksen faabeleita on käytetty latinanopetuksessa kouluissa, myös Suomessa. Tämän vuoksi faabeleita on suomennettu jo 1800-luvulla. Koko faabelikokoelman on suomentanut Tuulikki Elo (SKS, 2006).[1]

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Phaedruksen faabelit muodostavat viisi kirjaa, joissa on 95 faabelia. Alun perin faabeleita on ilmeisesti ollut enemmän, sillä faabeleiden lukumäärässä on suurta vaihtelua kirjoittain; siksi osan oletetaan kadonneen. Lisäksi osasta säilyneistäkin faabeleista puuttuu säkeitä. Löydetyt lisäfaabelit julkaistaan yleensä täydennysosina.[1][2]

Monet Phaedruksen faabeleista perustuvat suoraan aisoposlaisiin faabeleihin. Osa on myöhempiin lähteisiin perustuvia erilaisia opettavaisia tarinoita ja kaskuja. Joissakin faabeleissa on filosofista sävyä. Moraalinen opetus esitetään yleensä osana faabelia joko sen alussa tai lopussa. Osa tarinoista esittää kritiikkiä ajan yhteiskunnallisia ja poliittisia oloja kohtaan.[2]

Phaedruksen faabelit on kirjoitettu runomuodossa, siinä missä alkuperäiset aisoposlaiset faabelit olivat olleet proosamuotoisia. Runomittana Phaedrus käytti jambista senaaria.[1] Phaedruksen ilmaisua on arvioitu selkeäksi ja ytimekkääksi ja kieltä aikansa puhtaaksi latinaksi.[3] Joskus tiiviys tekee kuitenkin ilmaisuista epäselviä.[2] Latinan käyttäjänä Phaedrus seuraa tyyliltään Terentiusta.[2] Parhaiksi on arvioitu niitä faabeleita, jotka ovat lähimpänä alkuperäistä.[3]

Kirja I[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirja I käsittää 31 faabelia. Ne perustuvat pääosin Aisopoksen eläinsatuihin, ja Phaedruksen omaa tuotantoa on vielä vain vähän.[1] Alkusanoissa kirjoittaja toteaa:

»Aesopus auctor quam materiam repperit,
hanc ego polivi versibus senariis.
Duplex libelli dos est, quod risum movet
et quod prudentis vitam consilio monet.» »Sen aineiston, jonka runoilija Aisopos keksi,
minä muutin jambisäkeisiksi runoiksi.
Kirjan kaksinkertainen viehätys on siinä, että se sekä herättää naurua
että antaa elämää varten viisaita neuvoja.[8]»

Kirjan sisältö on seuraava; faabeleiden nimissä on seurattu Elon suomennosta:[9]

Alkusanat · 1. Susi ja karitsa · 2. Sammakot pyysivät itselleen kuninkaan · 3. Pöyhkeilevä naakka ja riikinkukko · 4. Koira, joka kuljetti lihapalaa joen yli · 5. Lehmä, vuohi, lammas ja leijona · 6. Sammakot ja aurinko · 7. Kettu ja tragedianäyttelijän naamari · 8. Susi ja kurki · 9. Varpunen jäniksen neuvonantajana · 10. Apina suden ja ketun tuomarina · 11. Aasia ja leijona metsästämässä · 12. Hirvi lähteellä · 13. Kettu ja korppi · 14. Suutarista lääkäriksi · 15. Aasi ja vanha paimen · 16. Lammas, hirvi ja susi · 17. Lammas, koira ja susi · 18. Synnyttävä nainen · 19. Synnyttävä koira · 20. Nälkäiset koirat · 21. Vanha leijona, villisika, härkä ja aasi · 22. Kärppä ja mies · 23. Uskollinen koira · 24. Haljennut sammakko ja härkä · 25. Koirat ja krokotiilit · 26. Kettu ja haikara · 27. Koira, aarre ja korppikotka · 28. Kettu ja koira · 29. Villisikaa pilkkaava aasi · 30. Härkien taistelua pelkäävät sammakot · 31. Haukka ja kyyhkyset.[9]

Kirja II[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirja II käsittää yhdeksän faabelia. Ne perustuvat edelleen pääosin Aisopoksen esikuviin.[1] Kirjan alkusanoissa Phaedrus viittaa kuitenkin Aisopokselta peräisin olleen aineiston hieman vapaampaan käsittelyyn.[3] Kirjan sisältö on seuraava:[10]

Alkusanat, tekijä Illiukselle · 1. Mullikka, leijona ja rosvo · 2. Keski-ikäinen nainen ja nuori tyttö, jotka olivat rakastuneet samaan mieheen · 3. Aisopos eräälle miehelle konnien menestyksestä · 4. Kotka, kissa ja villisika · 5. Keisari Tiberius atrium-palvelijalle · 6. Kotka ja varis · 7. Kaksi muulia ja muulinajajat · 8. Hirvi ja härät · 9. Jälkisanat, tekijä Illiukselle.[10]

Kirja III[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirja III käsittää 19 faabelia. Niissä Phaedruksen oma tuotanto alkaa lisääntyä ja Aisopokselta peräisin oleva aineisto jäädä taka-alalle, mutta alkusanoissa Phaedrus viittaa edelleen Aisopokseen esikuvanaan.[1][3] Kirjan sisältö on seuraava:[11]

Alkusanat, Phaedrus Eutykhokselle · 1. Akka ja viiniruukku · 2. Pantteri ja paimenet · 3. Aisopos ja maalainen · 4. Teurastaja ja apina · 5. Aisopos ja röyhkeä mies · 6. Paarma ja muulin tamma · 7. Susi ja koira · 8. Sisar ja veli · 9. Sokrates ja ystävät · 10. Runoilijan sanat uskomisesta ja epäluulosta · 11. Eunukki ja rikollinen · 12. Kananpoika ja helmi · 13. Ampiainen mehiläisten ja kuhnurien tuomarina · 14. Leikinlaskusta ja vakavuudesta · 15. Koira ja karitsa · 16. Laulusirkka ja yöpöllö · 17. Jumalien nimikkopuut · 18. Riikinkukko Heralle äänestään · 19. Aisopos ja lavertelija · Jälkisanat.[11]

Kirja IV[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirja IV käsittää 26 faabelia. Sen sisältö on seuraava:[12]

Alkusanat, runoilija Particulolle · 1. Aasi ja Kybelen papit · 2. Runoilija · 3. Kettu ja viinirypäleet · 4. Hevonen ja villisika · 5. Runoilija · 6. Hiirien ja kärppien taistelu · 7. Phaedrus · 8. Käärme sepän pajassa · 9. Ovela kettu ja pukki joutuvat vaaraan · 10. Ihmisten vioista · 11. Varas ja lamppu · 12. Rikkaudet ovat pahasta · 13. Leijona hallitsijana · 14. Leijona hallitsijana ja apina · 15. Prometheus · 16. Prometheus · 17. Parrakkaista vuohista · 18. Ihmisten kohtalonkäänteistä · 19. Koirat lähettivät lähetystön Zeuksen luo · 20. Säälijäänsä vahingoittava käärme · 21. Kettu ja käärme · 22. Phaedrus · 23. Simonides · 24. Synnyttävä vuori · 25. Muurahainen ja kärpänen · 26. Runoilija · Jälkisanat: runoilija Particulolle.[12]

Kirja V[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirja V käsittää kymmenen faabelia. Alkusanoissa Phaedrus toteaa jo maksaneensa Aisopokselle aikoja sitten takaisin sen, mitä oli hänelle velkaa, ja käyttävänsä Aisopoksen nimeä enää lähinnä saadakseen työlleen enemmän arvoa.[3] Kirjan sisältö on seuraava:[13]

Alkusanat · 1. Kuningas Demetrios ja runoilija Menandros · 2. Kaksi matkamiestä ja rosvo · 3. Kaljupäinen mies ja paarma · 4. Aasi ja porsas · 5. Ilveilijä ja maalainen · 6. Kaksi kaljua miestä · 7. Ruhtinas-niminen huilunsoittaja · 8. Aika · 9. Härkä ja vasikka · 10. Vanha koira, susi ja metsästäjä.[13]

Täydennysosa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1. Kettu ja apina · 2. Eläinten ominaisuudet · 3. Hermes ja naiset · 4. Totuus ja valhe · 5. Manalan rangaistukset · 6. Delfoin oraakkeli · 7. Aisopos ja kirjailija · 8. Pompeius ja sotilas · 9. Hera, Afrodite ja kana · 10. Nuori ja vanha härkä · 11. Aisopos ja urheilukilpailun voittaja · 12. Aasi ja lyyra · 13. Leskivaimo ja sotilas · 14. Neito ja kaksi kosijaa · 15. Aisopos ja emäntä · 16. Kukko ja kantotuolia kantavat kissat · 17. Synnyttävä emakko ja susi · 18. Aisopos ja karannut orja · 19. Nelivaljakosta poisajettu hevonen · 20. Karhu ja meriravut · 21. Tervehtivä korppi · 22. Katkennut sarvi · 23. Käärme ja sisilisko · 24. Varis ja lammas · 25. Sokrates ja irstas orja · 26. Jänis ja kyntömies · 27. Ilotyttö ja nuorukainen · 28. Majava eli Kastor · 29. Perhonen ja ampiainen · 30. Töyhtöleivonen ja kettu.[14]

Tarinoita eri lähteistä: Sairas haukka · Jänikset ja sammakot · Leijona ja hiiri · Kirves ja kädensija · Jäähyväiset.[15]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c d e f g h i j k Elo, Tuulikki: ”Lukijalle” ja ”Phaedrus ja tarinaperinne”. Teoksessa Phaedrus 2006, s. 7–22.
  2. ↑ a b c d e f Phaedrus (Gaius Julius) Oxford Reference. Viitattu 25.4.2022.
  3. ↑ a b c d e f g h i j k l Smith, William: ”Phaedrus (3)”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d Aesop: Aesop's Fables, s. 27. Toimittanut ja kääntänyt Laura Gibbs. Oxford World's Classics. OUP Oxford, 2002. ISBN 9780191606281. Teoksen verkkoversio.
  5. ↑ Martialis: Epigrammit 3.20.
  6. ↑ Seneca nuorempi: Lohduttautumisesta Polybiukselle (De consolatione ad Polybium) 27.
  7. ↑ Thompson, Henry (toim.): History of Roman Literature: With an Introductory Dissertation on the Sources and Formation of the Latin Language, s. 120–121. Encyclopaedia Metropolitana, nide 24. 2. painos. J. J. Griffin, 1852. Teoksen verkkoversio.
  8. ↑ Phaedrus: Faabelit I.1, suomennos Tuulikki Elo.
  9. ↑ a b Phaedrus: Phaedruksen faabelit I; teoksessa Phaedrus 2006, s. 27–62.
  10. ↑ a b Phaedrus: Phaedruksen faabelit II; teoksessa Phaedrus 2006, s 63–80.
  11. ↑ a b Phaedrus: Phaedruksen faabelit III; teoksessa Phaedrus 2006, s. 81–116.
  12. ↑ a b Phaedrus: Phaedruksen faabelit IV; teoksessa Phaedrus 2006, s. 117–156.
  13. ↑ a b Phaedrus: Phaedruksen faabelit V; teoksessa Phaedrus 2006, s 157–174.
  14. ↑ Phaedrus: Phaedruksen faabelit, Appendix; teoksessa Phaedrus 2006, s. 175–212.
  15. ↑ Phaedrus 2006, s. 213–217.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Phaedrus: Phaedruksen faabelit. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1083. Kääntänyt ja toimittanut Tuulikki Elo. Sisältää latinankielisen tekstin. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-830-X.
  • Faedrus. 42 faabelia. Teoksessa Kivimäki, Arto & Vesterinen, Sampo: Otollinen tilaisuus – Antiikin faabeleita, s. 31–78. Helsinki: Tammi, 2002. ISBN 951-31-2595-5.
  • Phaedrus: Auguston Vapautetun, Aisopolaisia satuja. Suomentanut Samuel Roos. Julkaistu Suomi, kirjoituksia isänmaallisista aiheista sarjassa (1. jakso). Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1860.

Muita käännöksiä ja tekstilaitoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Phaedrus: Fables. Teoksessa Babrius, Phaedrus: Fables. Translated by Ben Edwin Perry. Loeb Classical Library 436. Cambridge, MA: Harvard University Press, 1965.
  • Phaedrus: Fabulae. Ed. Mueller. Teubner, 1926.
  • Phèdre: Fables. Ed. Brenot. Société d'édition ”Les belles lettres”. Budé, 1969.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Phaedruksen_faabelit&oldid=20511397”